lauantai 27. kesäkuuta 2015

Aina päivitystä

Heh, pitää kirjoittaa mudistakin, ettei Enne-huippukoira vie kaikkea huomiota :)


Aina on edelleen ihanan elämäniloinen ja laumaviettinen kakara, joka rakastaa touhuta ja puuhailla. Aina on koira, joka tekee koko ajan jotakin. Poiketen Ennestä, joka metsässä kävellessä tulee viereen makaamaan, jos itse en liiku eteenpäin.


Pentu on saanut olla tähän asti pentu. Näyttelyura (luultavasti huono sellainen, jos mietitään meidän edellisten koirien saavutuksia sillä saralla) alkaa muutaman viikon päästä Laukaassa. Olen yrittänyt lukea rotumääritelmää ja katsella Ainan rakennetta, mutta en ikinä ole ollut näyttelyhommista kovin kiinnostunut. Jos koira miellyttää omaa silmää, on terve rakenteelta, eikä liikkeessä ole vaikeutta, niin onko sillä loppupeleissä mitään väliä mitä näyttelytuomarit ovat kyseisestä yksilöstä mieltä? Ja eri tuomarit voivat olla täysin eri mieltä toistensa kanssa.


Ainasta tulee hieno agilitykoira. Siitä ei voi kiistellä. Se on luontaisesti atleettinen ja ketterä, vaikka runko onkin varsin neliömäinen. Saa nähdä vaikuttaako se millä tavalla hyppytekniikkaan, koska hyppyjähän me emme ole vielä tehneet. Aina on rohkea ja tykkää kiipeillä milloin missäkin ja loikkia milloin minkäkin yli.

Agilityä ollaan aloiteltu: putket onnistuu, mutta Aina on varsin kiinni minussa, joten ehkä opetustekniikka, jolla sain Ennen viilettämään ilman jarruja toimisi Ainalle. Saa nähdä mitä tulee. Putkia tehdään varsin vähän, muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi tehdään noin kerran viikkoon (joskus vähemmän) hyppytekniikkatreeniä. En tiedä onko siitä jotain hyötyä tulevaisuudessa ja Ainan neliömäisen rungon hyppytekniikkaan, mutta ainakin oppii palkkakupille lähtemisen.

Ollaan tehty myös keinua. Aloitettiin bang-leikillä, josta tykkää tosi paljon. Tällä hetkellä menee koko keinun, jonka alla on pehmuste, ettei täräytä niin kovaa. Ei pelkää liikettä/täräytystä/ääntä millään tavalla, mutta en halua rasittaa pienen vauvan kasvavaa luustoa tai lihaksia liikaa. Ei me paljoa kyllä keinua tehdä enää, koska urhea kikkurakakara ei sitä millään tavalla pelkää. Voi pitää siitä ehkä liiankin paljon... :D Keinusta on video, jonka postaan, kun saan ladattua koneelle.


Ainaa on opetettu vähän uimaan. Tykkää kahlata ja työntää kuonoaan veteen, kuten näkyy, mutta uiminen ei ihan ensimmäisellä kerralla ilostuttanut. Aina nimittäin juoksi Ennen perässä veteen ja yhtäkkiä ei jalat enää osuneetkaan pohjaan. Järkytys oli suuri. Uskon, että tästäkin tulee vesipeto, sillä tykkää nouttaa, kuten adoptio-isosisko, ja muutenkin käyttäytyy samalla tavalla kuin Enne uimakoulun alussa. Enne hakee kepit vedestä ja Aina odottaa rannalla ja nappaa sitten toisen suusta. Alkukesä on ollut niin kylmä, niin ei olla valitettavasti paljoa päästy vesileikkejä harrastamaan.



Tokoa tehdään vähäsen: ylhäällä video seuraamiesta toukokuun alusta ja alhaalle tulee ruudun opettelusta kesäkuussa. Edelleenkin hämmentää miten tuosta ADHD-kirpusta saa ikinä valmiin mihinkään tokoluokkaan, mutta eipä sillä kiirettä ole. Tehdään tätä omaksi iloksi, kuten kaikkea muutakin. Ainan kanssa on kuitenkin pääsääntöisesti kiva työskennellä. Seuraaminen on sellainen mikä vaatii itseltä hyviä hermoja ja ajatusta. Aina ei ole niin toistokestävä kuin Enne, kun puhutaan asioista, joissa koira ei saa juosta ja touhuta (esim. ruudun opettelussa ja agilityssä kestää toistoja).
 Aina on ruvennut järsimään paljon asioita. Se oli pikkupentuna itse kiltteys, mitä tuli kiellettyjen tavaroiden rauhaanjättämiseen. Tietysti jotain Enneltä jääneitä projekteja on vähän jatkettu, mutta pääsääntöisesti yllättävän kilttinä on oltu. Nyt se ottaa sitten kaiken takaisin ja järsii autoon jäädessään kaikkea mitä vain löytää. Sillä on mahdollisuus jotain napata, joten se sen tekee. Luulin tilkkutäkin syöneen pienen salmiakkipaketin, mutta kun salmiakkeja rupesi löytymään auton jalkatiloista, niin on ilmeisesti vain heittänyt karkit muualle ja palastellut pahvirasian. Voih, Enne ei ole autossa ikinä viihtynyt, joten se ei ole siellä mitään pahaa ikinä tehnyt. Jotain hyvää autoilu-"pelosta"kin on...

Siinä kaikki Ainasta tällä kertaa. Kesä on harrastusten aikaa ja viikonloput onkin aikalailla pyhitetty koirille, joten lisää tekstiä pitäisi vielä tänä kesänä tulla.

SM-fiilistelyä

Pitkään mietin mitä laitan otsikoksi ja ehkä tuo jotenkin kuvaa Oulun reissua kesäkuun toisena viikonloppuna.

Nopeasti kirjataan tähän, että kolmoset on korkattu muutamalla kisalla. Ollaan saatu nollatuloskin (sij. 2) ja ihan hieno vitonen, joten toiveita on, että jotain tästä hommasta vielä tulee :D Mutta sitten itse aiheeseen:

Minulta kysyttiin toukokuun alussa, että olisiko kiinnostusta osallistua seuran SM-joukkueeseen. Totta kai! ei ollut ensimmäinen vastaus, koska olin ottanut lasinkeräysvuoron sille viikonlopulle ajatellen, etten Ouluun asti lähde kisoja katsomaan. Yhden radan takia kuitenkin lähdettiin, kun sain vuoron vaihdettua!

Käytin Ennen hierojalla pari viikkoa aikaisemmin toivoen, että rimat eivät kolisisi ihan taukoamatta. Olin joukkuueen 2. lähtijä, mikä sopi paremmin kuin hyvin, sillä aamulla ei ollut kiire ja ehdin katsoa aimo annoksen muiden suorituksia ennen kuin piti lähteä lämmittelemään raitapaitaa, joka muhi aamun autossa. Onneksi oli viileää ja meidän suoritusvuoron lähestyessä vettä rupesi satamaan aina vain kovempaa. Sitä tuskin jännityksessä huomasi.

Lämmittelyyn lähdin reipaasti ajoissa, joten meinasi tulla jo tylsää odotellessa omaa suoritusta, mutta toisaalta sen vuoksi sain varmaan pidettyä oman pääni kasassa. Radalle mennessä ei oikeastaan jännittänyt sen enempää kuin yleensäkään, ehkä jopa normaalia vähemmän. Rata oli kivan oloinen ja niin monta suoritusta olin päässyt katsomaan, että tiesin täsmälleen miten haluan radan ohjata. Enne vaikutti normaalilta kuumalta itseltään, eikä ylisavuavalta hermorauniolta, kuten olin pelännyt. Olihan siellä paljon hälinää, vaikka rauhallisemmassa paikassa lämmiteltiinkin ja odotettiin vuoroa. Lisäksi kisakoira kyllä tunnistaa mistä on kyse, kun kuulee kuulutukset.

Alla meidän ensimmäinen SM-suoritus ikinä!


Enne oli ihanan kuuliainen, vaikka ei ymmärtänytkään hypätä ensimmäistä aitaa (mikä lie ADHD-häiriö). Toinen virhe tulikin juuri sen vuoksi, että super-mimmi oli niin hyvin kuulolla. Jarrutin liikaa, koska halusin tiukan käännöksen ja Enne ajatteli olla sitten hyppäämättä. Yleensähän se puskee läpi, ja kerrankin kuunteli hienosti! Tuloksena siis 10 ja meidän joukkueen ainoa tuloksen saanut koirakko! Super tyttö! En voi tarpeeksi sitä edes kiitellä, että se ymmärtäisi kuinka fiksu se oli. Usko itseen kasvoi ja tarkoitus olisi sitten seuraavaksi vuodeksi hankkia tarvittavat SM-nollat, että päästään yksilöihin puurtamaan (sunnuntain maxien ratakin oli kiva, tekisi mieli koettaa treenata se, mutta ei ole tarpeeksi isoa kenttää). Tällä hetkellä seuraan MM-karsintoja ja mielessä käy, että samallahan ne nollat kerää sinne kuin SM-hinkin ;)

Ennen rimapudottelusta:
Hieronta auttoi taas. Johtopäätös --> Enne tiputtelee, koska se on jumissa. Kyse ei siis ole niin pitkälti siitä, että vauhtihirmu tykkää juosta suoraan kuin siitä, ettei se yksinkertaisesti vain pysty pitämään normaalia vauhtiaan yllä ja samalla suorittamaan estehyppyä, kun lihakset jumittaa ja taistelee vastaan. Eli: pitää käyttää useammin hierojalla. Enne käy myös fyssarilla kesän lopulla tai syksyllä, jospa siellä tulisi lisää tietoa koiran liikeradoista. Edelleen selkä mietityttää, vaikka hyppytekniikkaa opettava kouluttaja onkin sanonut, että sillä on ihan hyvä hyppytekniikka. Haluaisin E:n viedä hyppytekniikkakurssillekin, mutta tällä hetkellä opparin teko vie aika paljon ajatuksia. Syksyllä mietitään sitten tarkemmin mitä tehdään.