Oma ohjaaminen on parantunut, kiitoksena kaikista valmennuksista, joissa olen käynyt, mikä osaltaan myöskin vaikuttaa asiaan. Syy miksi Enne lähtee käsistä (lähinnä) kisoissa johtuu varmaan osittain myös omasta itsevarmuudenpuutteesta, joka pilaa kisaradoilla tekemisen. Päätän, että ohjaan tietyllä tavalla, mutta kuitenkin ohjaaminen on treenejä lepsumpaa. Liekö pelottaa epäonnistuminen? Tietysti onhan koiran virekin aivan erilainen kuin tutulla hallilla treenatessa, mutta sitä suuremmalla syyllä ohjaajan päättäväisyys pitäisi olla sitä suurempi.
Vuoden ensimmäiset kisat käytiin Seinäjoella 15.1. ja kisojen tarkoituksena oli vain varmistella kontakteja, eikä edes lähtemään hakemaan sitä viimeistä nousunollaa. Kontaktit onnistuivatkin ihan kivasti, vaikka tuomarin mielestä Enne ei ottanut ensimmäisellä radalla ylösmenokontaktia. Sellaista virhettä ei meille ole ennen tullutkaan :o Kuitenkin olin ekaan rataan todella tyytyväinen, mutta siitähän se alamäki taas alkoi. Seuraavalla radalla oli jo huomattavissa pientä erimielisyyttä meidän yhteistyössä ja viimeisellä hyppyradalla pakka karkasi kokonaan käsistä, eikä sitä rataa ollut kiva suorittaa loppuun. Edellä jo vähän selittelin, mistä voin kuvitella tämän johtuvan, joten en sitä uudestaan kirjaa. Huono maku jäi suuhun yhteistyöstä, vaikka tuloksia ei sinällään lähdetty hakemaankaan. Kuitenkin oma fiilis rataa suorittaessa ja juurikin se tunne yhteistyöstä, mikä lajissa parhaimmilla saavutetaan on se, minkä takia tätä oikeasti tekee, eikä niinkään nuo palkintosijoitukset (oltiin ekalla radalla vitosesta huolimatta kolmansia) tai nollatulokset. Oma tunne on tärkeämpää. Hyvältä tuntuva vitonen tai kymppi on aina arvokkaampi kuin huonolta tuntuva nolla.
Videot tulevat myöhemmin.
Vuoden toiset kisat olivat 28.2. Jyväskylässä, josta hämmästyttävästi noustiin ensimmäisellä radalla kolmosiin! Helppo rata. On nähty vaikeampia 1. luokan ratoja, mutta eihän tuosta voi valittaa :) Seuraavana päivänä käytiin sitten korkkaamassa ensimmäiset 3. luokan radat, joilta molemmilta hyllyt, koska puomille ei pysähtynyt vaan hiippaili vaan menemään, niin palautin takaisin. Edelleen radat tuntuivat huonoilta, mutta paremmilta kuin 2. luokan radat. Meille on helpompi vaikeat radat, joissa on koko ajan pyöritystä, koska silloin E-neiti ei pääse liiaksi revittelemään kesken suorituksen ja pysyy näin ollen paremmin aisoissa. Meidän treenihalli pieneni puoleen entisestä, joten omat treenit on aika hektisiä, koska pieneen tilaan on ängetty paljon tapahtumia. Kisakentät on suurempia ja radoilla on juoksukohtia, joiden jälkeen pitäisi saada raitapaita taas koottua kuulolle. Helpommin sanottu kuin tehty.
Tavoitteena on kuitenkin nyt vahvistaa nuo kontaktit edelleen siihen kuntoon kuin treeneissä, joissa on itseasiassa meinannut ruveta lipumaan sielläkin ohi pysähtymättä. Luvassa on siis lisää hylättyjä suorituksia kisoista.
Omaan ohjaukseen tyytymättömänä lähdin hakemaan sitten valmennusta muualta ja tuntuu, että todellakin on nämä auttaneet ymmärtämään paremmin miten nuorta, nopeaa koiraa tulisi oikeasti ohjata. Pääsin Lappeenrantaan Niina-Liina Linnan koulutukseen, joka pidettiin 29.3. Päivän aikana ajoa tuli siis 6,5 tuntia ja treeniä 20 minuuttia, mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Vieressä rata. Keskusteltiin myös Ennen rakenteesta (lonkkaluut eri malliset, mikä aiheuttaa sen, että toinen jalka toista lyhyempi, mikä edelleen selittää tytön takaliikkeen ahtauden), ja edelleen tiedän, että pitäisi käyttää sitä fyssarilla, että saisi selvyyden vaikuttaako tuo rakenne hyppäämiseen. Ei kuitenkaan kipeydy näkyvästi, ettei sellaista ongelmaa ole onneksi vielä selänkään kanssa.
Kaksi viikkoa Linna valmennuksen jälkeen kävi Vitikainen taas Saarijärvellä meitä kouluttamassa, josta saatiin edelleen lisää itseluottamusta. Kiva rata, jossa sai todellakin tehdä kokoajan asioita. Enne pysyi siis varsin nätisti käsissä. Radan suorittaminen oli "helppoa" myös siitä syystä, että ohjaukset annetaan valmiiksi, eikä niitä tule tämän vuoksi kyseenalaistettua. Pitäisi varmaan joku saada kisoihinkin sanomaan mitä pitää tehdä, niin sitten hoitaa vain sen toteuttamisen :) Saatiin opetella myös sokkareita, joista sanon, ettei me niitä osata. En luota siihen, että pääsisin ikinä Ennen eteen, jotta voisin ne suorittaa, mutta hyvinhän se meni :D Opittiin myös uusia ohjauksia. Liikaa valintoja ohjauksia miettiessä, varsinkin kun ei osaa niitä hyödyntää oikeisiin kohtiin. Oikealla oleva ratapiirros olen itse väsännyt muistista, joten etäisyydet eivät välttämättä aivan täsmää.Siinä olivat kevään agilitytapahtumat. Tämän viikon lauantaina (25.4.) Jyväskylään kisoihin, jotka tulevat olemaan ensimmäiset "oikeat" 3. luokan kisat. Jännittää varmasti, kun viikko alkaa kulua loppuun, mutta eihän me mennä hakemaan kuin itsevarmuutta, varmoja kontakteja sekä rimojen ylhäällä pysymistä. Saa nähdä toteutuuko noista sitten mikään :p :D
