Aina Avoin

Alunperin tämän piti olla edellisen postauksen mukana, mutta rallykisat aiheuttivatkin niin pitkän tekstin, että olkoon omanaan.

Aina pääsi 2.4. Tampereelle kokeilemaan miten tokon Avo-luokka sujuisi. Vähän oli treeneissä ollut ongelmia merkin kierron ja ruudun kanssa, mutta rohkein mielin kuitenkin lähdettiin kokeilemaan. Kun lähtölistoista selvisi, että mukana on myös pumi, meidän tärkeimmäksi tehtäväksi muuntautui pärjätä pumia paremmin. Mudiz Rulez! :D

Paikalla olossa ei pitänyt olla mitään jänskättävää, mutta Ennen alokasluokan paikkaongelmien vuoksi joudun jännittämään edelleen koirien paikallapysyvyyttä. Ihan turhaan. Aina istui kuin tatti, vaikka viereinen koira nousi haistelemaan heti, kun ohjaajat olivat pysähtyneet. Koiran ohjaaja haki sen pois ja muuta jännää ei tapahtunut. Aina sai siis täyden 10 ryhmäliikkeestä.

Meidän vuoro oli viimeisenä, joten aikaa oli yllin kyllin kävellä Tamskin hallin viereisessä metsikössä ja seurata muiden suorittamista. Oli myös aikaa stressata liikkeiden suoritusjärjestystä, joka poikkesi normaalista, ja tietysti jokaisesta liikkeestä erikseen. Aina vaikutti kuitenkin ihan hyvältä ja se olikin irti pitkän aikaa kehän ulkopuolella tuomarin antaessa vielä edeltävälle koirakolle palautetta. Juteltiin siinä kehätoimitsijan ja liikeenohjaajan kanssa pääasiassa Ainasta ja mudeista, keskustelun kohteen tapittaessa minua silmiin: "Anna herkku".

Aina oli perus mudi-itsensä. Vähän mielen harhailua tapahtui, mutta pääasiassa hyvää työtä ja jaksoi tehdä liikkeet pelkällä kehupalkalla ilman hyytymistä. Enne ei ole ikinä reagoinut seuraamisessa mihinkään ulkopuolisiin koiraa vetäviin voimiin, kuten esimerkiksi lattialla oleviin tavaroihin, joten en tajunnut, että asia on Ainalle hämmentävä. Törppöjähän se katseli seuruussa, tarjosi merkin kierrossa törpön kosketusta (ikinä en ole sellaista opettanut!) ja ruudulle lähti takaviistoon lähimpää törppöä kohti. Sanottakoon varmuudeksi, että ikinä en ole ruutua treenannut muuten kuin suoraan eteenpäin :) Täytyy siis ripotella tulevissa treeneissä kaikenlaisia esineitä ympäriinsä, että oppii olemaan niistä välittämättä.

Meidän suoritus oli siis hyvin mudimainen, jolla saatiin upeat 291 pistettä eli 1. tulos ja kunniapalkinto ja sijoituttiinkin yhdeksän koiran joukosta sijalle 2. (Psst, voitettiin pumi ;)

Ohjaaja taas hämmästelee :)

Tuomari sanoi tykkäävänsä meidän yhteistyöstä, mikä ilahdutti ja kummastutti. Aika paljon haukuin koiraani liikkeiden välissä (tasoa: "Senkin mudi", "Mitä sä teet?"), mutta iloisesti asian koiralleni sanoen. Aina on hassu pikkukoira :)

Meinasin kirjoittaa, että "joku voi huomata...", mutta eihän voikaan, kun ei meidän alo-luokasta ole videota :D Tarkoituksena oli siis huomauttaa, että meillä vaihtui edestä perusasentoon tuleminen. Alokasluokassa Aina tuli suoraan vasemmalle, ja kuten videolta näkyy, nyt suoritustapa on ohjaajan takaa kiertäen perusasentoon. Tämä siksi, koska alokkaassa saatiin huomautus siitä, että Aina peruuttaa käytännössä istuen perusasentoon. Yritin sitä korjata, mutta luovuin, kun ei näyttänyt menevän paremmaksi, niin tiukkaan oli jo tapa selkärangassa. Rallya varten oltiin opeteltu takaakierto, joka erittäin kätevä myös lenkillä, niin muokkasin sitä sitten vain vähän, jotta koira tulisi perusasentoon. Aina ymmärsi asian muutamalla toistolla, vaikka välillä heittää vielä vinoon.

Ja by the way, Ainan siskonpoika muutti meidän lähelle. Sisu on syötävän suloinen ja reipas mudin alku :) Aina ei niin innostunut... :´D

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi 2016 vaihtui uuteen ja kaikenlaista on tapahtunut. Alkuvuodesta vietin kolme kuukautta työttömänä, huhtikuussa muutin toiseen kuntaan ja aloitin työt. Vuosi 2017 alkaa samalla tavalla kuin viime vuosi: työttömänä samalla paikkakunnalla ja erittäin pessimistisenä tulevaan (luultavasti vielä enemmän kuin vuosi takaperin). Toivotaan, että seuraava vuosi toisi tullessaan idean siitä mitä haluaa tehdä "isona" ja uskon siihen, että sen voi saavuttaa.

Paljon on koirahommien tapahtumista jäänyt postaamatta, mutta ne tulee sitten keväällä myöhästyneinä postauksina (jos tulee). Tärkeimmät tietysti on jo kerrottukin. Mun valioyksilöt <3

Vuonna 2016 en ollut asettanut minkäänlaisia tavoitteita, mutta alla pieni läpikäynti koiravuodesta.

Agility

Ennen kanssa yritettiin kovasti keräillä SM-nollia tälle vuodelle, mutta ei onnistuttu (typerä tuplanolla). Syksyllä taas ei käyty kisaamassa kuin sen verran, että saatiin viimeinen agility-SERT: Ennestä tuli valio! Se oli käytännössä tämän vuoden saavutus.

Aina on LUVAa vaille 2. luokkalainen. Syksyllä käytiin Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja sen jälkeen on taas puomin kontaktikin ruvennut sujumaan. Joulukuussa aan kontakti meni huonoksi, niin nyt kun on taas aikaa, yritän oikeasti opettaa kontaktit kuntoon.

Ohjaajalla on ollut huono kausi pitkään. Jotenkin mikään ei tunnu onnistuvan. Johtuuko siitä, että on kaksi niin erilailla ohjattavaa koiraa vai siitä, ettei olla keretty huhtikuun jälkeen oikein treenaamaan kuin kerta viikkoon tai ehkäpä siitä, että työ stressasi arkielämää paljon. Turhautuminen omaan ohjaamiseen on sitä kautta lisääntynyt, mikä taas on aiheuttanut lähes joka treenin jälkeen pahan mielen, mutta nyt on taas aikaa panostaa treenaamiseen ja yhteisen sävelen löytämiseen, vaikkei rahaa työttömällä oikein olekaan käydä kisaamassa.

Videot on Varkauden reissulta heinäkuussa (Ainan eka LUVA hypäriltä)

Toko

Ennelle saatiin viimeinen TK2-tunnukseen tarvittava 1. tulos kesäkuussa. Tokon AVO-luokasta saatiin hyviä tuloksia: muutama voitto ja pari kunniapalkintoa.

Aina aloitti tokouransa huonolla (ohjaajaa voi kovasti syyttää) 3. tuloksella toukokuussa. Puolivalmiilla koiralla tulos ei ollut yllätys. ALO1-tulos saatiin kuitenkin marraskuussa toisessa kokeessaamme, jossa sijoituttiin 3. sijalle.

Rally-toko

Aloitimme uuden kisauran molempien kanssa rallyssa, joista molemmille saatiin helposti RTK1-koulari. Kaikki startatut kisat hyväksyttyjä, 75-94 pisteellä. Itse voisin opetella tämän lajin sääntöjä enemmän :D

Näyttelyt

Aina sai viimeisen tarvitsemansa SERTin muutama päivä sen jälkeen, kun oli täyttänyt 2 vuotta. Ainasta tuli siis muotovalio!

Muuta

Enne kävi luonnetestistä (yritän postata myöhemmin) ja suoritti sen hyväksytysti pistein 98 ++.

Ohjaaja suoritti Koirankasvattajan peruskurssin (ei kai muuta, laiska minä :D) eli kasvattajanimi on haussa.

VUOSI 2017

Agility

Ennestä tehdään Hyppyvalio :) SM-kisoihin tai muihin kekkereihin ei ole asiaa, joten ei sinne yritetäkään. Hiotaan yhteistyötä ja opetellaan taas luottamaan toisiimme.

Aina siirretään kakkosiin :)

Itse käyn helmikuussa koulutusohjaajan jatkokurssin.

Toko

Ennelle ei suurempia suunnitelmia. Voittajan liikkeistä tunnari aiheuttaa päänvaivaa kouluttajalle. Kauheasti en ole edes jaksanut panostaa tähän lajiin Ennen kanssa. Tällä hetkellä muita urasuunnitelmia tälle koiralle ;)

Ainalle pyritään saamaan ainakin AVO1-tulos. Mahdollisesti loppuvuodesta starttaamaan voittajassa. Ainan tunnari on hyvällä mallilla, vaikka voittajaan on muutakin opeteltavaa.

Videolla Ainan tunnaritreeni marraskuulta

Rally-toko

Molemmille olisi kiva saada hankittua RTK2-koulari, mutta rahatilanteen luultavasti ollessa mikä on niin jätetään tämä laji listoilta pois.

Muuta

Ennen kanssa yritetään valloittaa tulevana vuonna uusi lajikenttä, nimittäin koiratanssi :) Tarkemmin HTMn ALO-luoka, miksei hyvällä tuurilla FSkin tai sitten jos hyvin käy niin miksei HTMn AVO loppuvuodesta. Tämä suunnitelma riippuu pitkälti omasta tulevaisuudesta: mahdollisista töistä/muutosta, ajasta, rahasta ja muista suunnitelmista.

Aina saa olla oma itsensä, enkä kakaran kanssa aio aloittaa mitään uutta. Saa suorittaa tärkeää ja pitämäänsä tehtävää sylikoirana :) Luonnetestataan jossain vaiheessa loppuvuodesta, koska kesän parhaaseen testiaikaan osuvat juoksut. Lisäksi 3-vuotissynttäreiden jälkeen tutkitutetaan polvet ja silmät virallisesti.

Ohjaaja yrittää taas parantaa omaa ja koirien kuntoa, jonka hoito on jäänyt huonolle pidolle töiden takia (me ollaan kaikki lihottu ;D). Lisäksi tammikuussa käyn Kasvattajan jatkokurssin, ja Kennelnimen saan viralliseksi varmaan myös tammikuussa. Yritän olla aktiivisempi blogin kanssa :p Siinähän sitä onkin sitten tekemistä :D

Meidän lauma toivottaa kaikille Parempaa ja Aktiivisempaa Uutta Vuotta!!!

Enne Avot & Aina Alo

Yritetään taas tässä rustata mitä on tullut tehtyä viimeisen puolen vuoden aikana... Ei ihan kakunpalanen :p

Blogin oikeasta laidasta voi huomata, että SM-nollajahti on päättynyt. Lähellä käytiin monessa kisassa, mutta tuplanollan tekeminen osoittautui meille mahdottomaksi. Yksittäisiä nollia tuli 12 kappaletta, jotkut samana päivänä, muttei peräkkäisiltä radoilta. Näistä 4/12 voittoja, 3/12 muita palkintosijoja ja loput 5/12 10. parhaan joukossa. Saatiin myös kaikki sertit, jotka voidaan ottaa vastaan. Ensimmäisistä vastaanotetuista serteistä tulee vuosi täyteen 5.9. (A) ja 29.12. (H), jonka jälkeen voidaan jahdata valioitumissertejä ;) Tänä vuonna ei tullut seurajoukkuettakaan, joten ei olla lähdössä SMhin ollenkaan. Ennen kanssa agility jää siis muutaman viikon tauolle ja heinä-elokuussa taas jatketaan valmentautumista, oppimista ja kisaamista. Tavoitteena oppia tekemään niitä nollia, muutenkin kuin vain pyhällä tuurilla...

Ennen tokoura sai jatkoa tammikuussa, kun käytiin Avo-luokan kisat mielentilalla "kyllähän me melkein kaikki osataan". Kisoista tuloksena oli 1,5 pistettä alle 1. tuloksen, mikä jäi kyllä harmittamaan, mutta rento meininki oli Mikkelissä, joten kiva oli kisata. Alla meidän enemmän ja vähemmän sähläilyä :D Näin käy, kun lähtee aksakoiran kanssa tokokokeeseen ;)

Helmikuussa käytiin uudestaan Mikkelissä saaden ensimmäinen Avon 1. tulos. Tässäkin kokeessa merkin kierrossa meinasi käydä kuin edellisessä kokeessa.

Maaliskuussa oltiin Haukkuvaarassa, jossa ei ollut ohjaajan eikä koiran mieliala kohdallaan ja paljon tapahtui ihme virheitä. Enne tuntui olevan epävarma jokaisessa liikkeessä ja itse hämmennyin tästä käytöksestä niin, etten osannut korjata omaa toimintatapaa, jotta koira olisi pystynyt suorittamaan hommat osaamaallaan tasolla. Eli 2. tulosta pukkasi väkisinkin.

Huhtikuussa viihdytettiin taas itseämme tokokokeella tällä kertaa Tampereella. Kiltti tuomarisetä jakeli isoja numeroita avokätisesti (omasta mielestä turhankin avokätisesti). Huippupisteet 303 ja 1. tuloksen, KP:n ja voiton kera lähdettiin kotiin kokeesta, jossa oma "hälläväliä"-asenne meinasi koitua meidän kohtaloksi (eihän sitä 4. kokeessa voi muistaa miten mikäkin liike suoritetaan :).

Viikon päästä torstaina nähdään jatketaanko Ennen kanssa 1. tulos-2. tulos-1. tulosjne-sarjaa vai pystyttäisiinkö rikkomaan se (toivottavasti kuitenkin sen 1. tuloksen kautta, eikä 3. tuloksen :p )...

Enne kävi myös paimentamassa tämän vuoden puolella helmikuussa. Viime vuoden viimeinen kerta oli lokakuussa. Oma ohjaaminen tuntuu hidastavan koiran oppimista, mutta hirmuisesti kehityttiin viime vuoden aikana. Tänä vuonna ei olla helmikuun jälkeen ehditty käymään, kun kaikki tuntuvat olevan niin kaukana ja töiden takia ei pääse arkipäivänä päiväsaikaan, eikä välimatkan takia ehdi iltaankaan. Josko tässä voittaisi lotossa, niin voisi itselle hankkia muutaman lemmikkilampaan <3

Alla näkyy meidän kehitys. Ensimmäinen video toukokuulta, Enne 2. kertaa elämässään paimentamassa. Ja alempi video lokakuulta vuoden 2015 viimeinen treeni, josta näkee, että ohjaaja aikas pihalla :p

Tässä vielä kaikkien iloksi videoita joita en ole tainnut vielä julkaista blogissa ;)

Enne NoseWork marraskuu 2015 

Ja Ainan ja Ennen videoidut aksatreenit helmikuulta :)

Ainasta puheenollen ;)

Meidän villikakaramme aloitti kisauransa ihme ja kumma rally-tokolla Liperissä huhtikuun lopussa. Tulokseksi saatiin taisteltua Hyväksytty 5 pisteen turvin. Ohjaaja ei myönnä jännittäneensä, ennemminkin oli taas tätä ihan sama-meininkiä. Jotenkin rally on itselle niin outo ja hämmentävä, etten tiedä miten siihen suhtautua. Jotenkin en vaan saa lajin "punaisesta langasta" kiinni. Eiköhän se jossain vaiheessa avaudu?

Aina oli ensimmäisessä kisatilanteessaan hämmentynyt ja tämän vuoksi sain tehdä töitä, että pysyisi kontaktissa ja keskittyisi suorittamiseen. Koko ajan joutui pulputtamaan, ettei olisi hävinnyt seuruusta luullen olevansa päivälenkillä. Videollahan tuo ei näytä pahalta. Niinhän se usein on, että ulospäin ei kaikki näy. Joka tapauksessa mukava kisauran aloitus.

Agilityssäkin startattiin ja saatiin mudi mitattua virallisesti mediksi. Mittaaja antoi numeroiksi 41,5 cm, joka sopii minulle hyvin. Enää ei tartte jänskättää tuleeko maxia :) Itse kisat ei mennyt sen paremmin kuin huonomminkaan. Yksi Hylky ja hyppyradalla oltiin toisia 20 virhepisteellä :D (kaksi rimaa ja kaksi kieltoa, video alla) Toiset kisat ehdittiin käydä Tampereella, jossa kolme Hyllyä ja voitto 10 virhepisteellä. Näistä tuloksista huolimatta Ainassa on paljon potentiaalia, joten kokemuksen kautta päästään yhteisymmärrykseen miten toimitaan isolla kentällä. Osa syy on myös mudin huonohko pään hallinta, meinaa kiehua ajoittain yli... Eiköhän siihenkin joku venttiili joskus löydetä.

Tokokokeesta en haluaisi mainita, mutta kun se netissä näkyy, niin puolustaudutaan vähän :p Tarkoitus oli mennä kisaamaan Ennen kanssa toukokuussa Jyväskylän tokokokeeseen, mutta neidillä oli juoksut, joten vaihdoin paikan Ainalle, vaikka suuri arvelu oli, ettei lapsi ollut vielä valmis. No... Hyväksytty saatiin, just ja just (104,5 p). Seuraamisesta 9,5, mutta muuten ihan täyttä -- koko homma. Kun ei paikkamakuussa mennyt maahan kuin vasta kolmannella käskyllä, niin ajattelin itsekseni, että tämä oli tässä. Kuitenkin oli koe maksettu, niin treenailtiin sitten kisatilannetta ulkona. Suurin ongelma oli varmaan Ainan epävarmuus: se tuijotti silmiin, muttei kuitenkaan käskystä tehnyt elettäkään suuntaan tai toiseen. Huomasi varmasti myös tyytymättömyyteni, mikä ruokki entisestään nuoren koiran epävarmuutta. Nyt ollaan treenattu maahan menoa kaikenlaisissa tilanteissa sekä kapulan pitoa ja paikkamakuuta, jotka olivat suurimmat haasteet (paikkamakuussa kääntyy kyljelleen 30-60 sekunnin paikkeilla). Kyllä me uudestaan lähetään kokeilemaan, kunhan olen selvinnyt tästä pettymyksestä. Ehkä kahden vuoden päästä? :)

Ennen tokoura

Ennen tokoura korkattiin käyntiin tänä kesänä. Elokuun sääntömuutokset saivat liikettä niveliin, koska olin ajatellut hankkia Ennelle ainakin yhden koulutustunnuksen. Sääntömuutosten myötä kun osaava raitapaita ei osaa täysin edes alokasluokan liikkeitä. Vanhoilla säännöillä Enne osaa melkein avoimen luokan liikkeet sekä jonkin verran asioita ylemmistä luokista. Saa nähdää milloin seuraa jatkoa, koska tällä hetkellä ei ole sääntömuutosten myötä ollut intoa tehdä oikein mitään...

Joka tapauksessa minun ja Ennen ensimmäiset kokeet käytiin Pieksämäellä maaliskuussa. Itseäni jänskätti kauheasti ja vaikka Enne kaikki liikkeet osasikin erittäin hyvin ja varmasti niin omalla jännityksellä on oli varmasti asiaa siihen, ettei ihan nappiin suoritukset menneet. Alla video tapahtuneesta:

Tuloskaan ei ollut niin huono kuin odotin. 173 pistettä ja 1. tulos (osallistumisoikeus avoimeen luokkaan). Enne oli kyllä selvästi hämillään, ettei oltu taas aksaamassa, koska sitähän me tehdään? Hieno ja tottelevainen agilitykoirani :D Liikkeiden pistevähennykset johtuivat pääasiassa siitä, että Enne tuli hieman vinoon perusasentoon tai hieman liian hitaasti. Muutenhan Enneä ja yhteistyötämme kehuttiin. Toivoa siis oli, että vielä saadaan asiat korjattuna.

Tämän jälkeen siis rupesin treenaamaan aika paljon vierelle tuloa ja maasta sivulle tuloa. Huhtikuussa käytiin toinen alokasluokan koe, jossa Enne sai nollat paikkamakuusta. Toiminnan haluinen koira ei halunnut odottaa. Paikkamakuussa oli kyllä muutenkin rauhattomampaa väkeä kuin edellisellä kerralla, joten en osannut ottaa karkaamista liian tosissani. Muuten meni paremmin. Ei kuitenkaan ilmiömäisesti suorittanut jäljelle jääneitä liikkeitä, joten 2. tulos jäi sieltä käteen. Edelleen pistevähennyksiä tuli liian hitaasta nousemisesta perusasentoon ja vinoudesta, joten perusasentoa treenattiin edelleen.

Toukokuussa käytiin ensimmäiset ulkokisat, joista taas paikkamakuusta nollat. Tällä kertaa ei ollut edes rauhatonta vieruskaveria. Ärsytti kovasti. Tuntui, että turhaan sinne enää jään hakemaan toista 2. tulosta. Ärsytti sekin, että Enne oli kyllä ennen osannut olla paikallaan, että miksei se enää osannu. Jäin kuitenkin treenaus mielessä tekemään muutkin liikkeet, kun kerran oli maksettu ja kuitenkin kyseessä ensimmäiset ulkokisat. Narussa seuraamisessa koira oli hieman poissaoleva, mutta yhtäkkiä tajusikin, että tässä ollaan töissä ja alkoi keskittymään todella hienosti. Yhdestä nollasta huolimatta 161 pistettä ja 1. tulos!

Toukokuussa oli toisetkin kisat samalla viikolla viiden päivän jälkeen. Meidän tokopaketti tuntui olevan kasassa. Paikkamakuuta ei ehditty kauheasti treenaamaan, mutta edelleen olin sitä mieltä, että Ennen pitäisi se osata. Laukaan kisoista paikkamakuusta taas nollapistettä, mutta tällä kertaa oli omakohtaista kokemusta siitä, että sieltä on mahdollista nousta vielä 1. tulokseen. Ennen yksilösuoritusvuoroa otettiin parit treenipätkät ja Enne unohti täydellisesti liikkeestä seisomisen, jonka se todella hyvin osaa. Tyttö tarjosi nyt vain maahanmenoa. En ehtinyt tätä enää korjata ja arvasin, ettei liike tule onnistumaan. Yritin pelastaa suorituksen sanomalla käskyn kuiskaten (mikä oli ihan hölmö yritys), muttei auttanut, joten nolla kolahti siitäkin liikkeestä. 2. tulos kokeesta ja minulle aiheutti vain päänsärkyä, ärtymystä ja todellisen nollafiiliksen.

Heinäkuun alussa ehdittiin seuraavan kerran kokeeseen. Elokuu lähestyi sääntömuutosten myötä ja yksi 1. tulos oli tarkoitus napata, jotta saataisiin alin koulutunnus. Tällä kertaa oli ollut aikaa treenata ja olin todella panostanut paikkalla makaamiseen. Vielä ennen kentälle menemistä treenasin kerran paikallaolon. Treeni oli tehonnut ja Enne sai täydet 10 pistettä paikkamakuusta. Liikkeestä seisominen oli hyvä kuten se oli ennenkin ollut, mutta koska se oli edellisessä kokeessa mennyt erittäin huonosti olin siitä liian tietoinen. En luottanut koiraan, sanoin käskyn erilailla kuin ennen (tosin en kuiskaten tällä kertaa) ja Enne laittoi upeasti maahan. Muut liikkeet sujuivat hyvin. Kymppejä sateli muistakin kuin paikkamakuusta. Ainoastaan luoksetulossa Enneä häiritsi vähän liikkeenohjaajan maahan kengänkärjellä uurtamat viivat paikkamakuutavarten. Liikkeestä seisomisessakin asettauduin tyhmästi jälkien kohdalle, ja Enne joutui ihmettelemään minkä railojen yli se joutuu hyppäämään. "Onneksi" tuli siitä liikkeestä nollat, niin ei varsinaisesti vaikuttanut kokonaissuoritukseen. Pisteitä saatiin 178,5 ja 1. tulos ja koulutustunnus.

Alla kaikkien tokokokeiden pistelasku.

Ilmoitin Ennen vielä avoimeen luokkaan heinäkuun lopuksi, koska liikkeet alkoivat olla hyvin toimivia. Enne päätti kuitenkin, että tokoura oli käytynä ja aloitti juoksunsa selvästi aikaisemmin kuin yleensä. Harmitti, kun tuntui, että oltaisiin voitu vaikka pärjätäkin. Meidän kokeet oli kuitenkin suoritettu, koska uusien sääntöjen myötä meillä ei edelleenkään ole hallussa avoimen luokan liikkeitä, vaikka alokasluokan liikkeet onkin kasassa.

Ainan kanssa ei ole vielä alokasluokka on vain haaveena, sen verran laiska olen ollut pikku pippurin kanssa tokoasioissa. Eikä Ainalla kauheasti ole samanlaista jaksamista siihen lajiin kuin Ennellä. Todistettavasti ollaan kuitenkin jotain tehty, seuraavat videot tosin tammikuulta :)

Aina päivitystä

Heh, pitää kirjoittaa mudistakin, ettei Enne-huippukoira vie kaikkea huomiota :)

Aina on edelleen ihanan elämäniloinen ja laumaviettinen kakara, joka rakastaa touhuta ja puuhailla. Aina on koira, joka tekee koko ajan jotakin. Poiketen Ennestä, joka metsässä kävellessä tulee viereen makaamaan, jos itse en liiku eteenpäin.

Pentu on saanut olla tähän asti pentu. Näyttelyura (luultavasti huono sellainen, jos mietitään meidän edellisten koirien saavutuksia sillä saralla) alkaa muutaman viikon päästä Laukaassa. Olen yrittänyt lukea rotumääritelmää ja katsella Ainan rakennetta, mutta en ikinä ole ollut näyttelyhommista kovin kiinnostunut. Jos koira miellyttää omaa silmää, on terve rakenteelta, eikä liikkeessä ole vaikeutta, niin onko sillä loppupeleissä mitään väliä mitä näyttelytuomarit ovat kyseisestä yksilöstä mieltä? Ja eri tuomarit voivat olla täysin eri mieltä toistensa kanssa.

Ainasta tulee hieno agilitykoira. Siitä ei voi kiistellä. Se on luontaisesti atleettinen ja ketterä, vaikka runko onkin varsin neliömäinen. Saa nähdä vaikuttaako se millä tavalla hyppytekniikkaan, koska hyppyjähän me emme ole vielä tehneet. Aina on rohkea ja tykkää kiipeillä milloin missäkin ja loikkia milloin minkäkin yli.

Agilityä ollaan aloiteltu: putket onnistuu, mutta Aina on varsin kiinni minussa, joten ehkä opetustekniikka, jolla sain Ennen viilettämään ilman jarruja toimisi Ainalle. Saa nähdä mitä tulee. Putkia tehdään varsin vähän, muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi tehdään noin kerran viikkoon (joskus vähemmän) hyppytekniikkatreeniä. En tiedä onko siitä jotain hyötyä tulevaisuudessa ja Ainan neliömäisen rungon hyppytekniikkaan, mutta ainakin oppii palkkakupille lähtemisen.

Ollaan tehty myös keinua. Aloitettiin bang-leikillä, josta tykkää tosi paljon. Tällä hetkellä menee koko keinun, jonka alla on pehmuste, ettei täräytä niin kovaa. Ei pelkää liikettä/täräytystä/ääntä millään tavalla, mutta en halua rasittaa pienen vauvan kasvavaa luustoa tai lihaksia liikaa. Ei me paljoa kyllä keinua tehdä enää, koska urhea kikkurakakara ei sitä millään tavalla pelkää. Voi pitää siitä ehkä liiankin paljon... :D Keinusta on video, jonka postaan, kun saan ladattua koneelle.

Ainaa on opetettu vähän uimaan. Tykkää kahlata ja työntää kuonoaan veteen, kuten näkyy, mutta uiminen ei ihan ensimmäisellä kerralla ilostuttanut. Aina nimittäin juoksi Ennen perässä veteen ja yhtäkkiä ei jalat enää osuneetkaan pohjaan. Järkytys oli suuri. Uskon, että tästäkin tulee vesipeto, sillä tykkää nouttaa, kuten adoptio-isosisko, ja muutenkin käyttäytyy samalla tavalla kuin Enne uimakoulun alussa. Enne hakee kepit vedestä ja Aina odottaa rannalla ja nappaa sitten toisen suusta. Alkukesä on ollut niin kylmä, niin ei olla valitettavasti paljoa päästy vesileikkejä harrastamaan.

Tokoa tehdään vähäsen: ylhäällä video seuraamiesta toukokuun alusta ja alhaalle tulee ruudun opettelusta kesäkuussa. Edelleenkin hämmentää miten tuosta ADHD-kirpusta saa ikinä valmiin mihinkään tokoluokkaan, mutta eipä sillä kiirettä ole. Tehdään tätä omaksi iloksi, kuten kaikkea muutakin. Ainan kanssa on kuitenkin pääsääntöisesti kiva työskennellä. Seuraaminen on sellainen mikä vaatii itseltä hyviä hermoja ja ajatusta. Aina ei ole niin toistokestävä kuin Enne, kun puhutaan asioista, joissa koira ei saa juosta ja touhuta (esim. ruudun opettelussa ja agilityssä kestää toistoja).

 Aina on ruvennut järsimään paljon asioita. Se oli pikkupentuna itse kiltteys, mitä tuli kiellettyjen tavaroiden rauhaanjättämiseen. Tietysti jotain Enneltä jääneitä projekteja on vähän jatkettu, mutta pääsääntöisesti yllättävän kilttinä on oltu. Nyt se ottaa sitten kaiken takaisin ja järsii autoon jäädessään kaikkea mitä vain löytää. Sillä on mahdollisuus jotain napata, joten se sen tekee. Luulin tilkkutäkin syöneen pienen salmiakkipaketin, mutta kun salmiakkeja rupesi löytymään auton jalkatiloista, niin on ilmeisesti vain heittänyt karkit muualle ja palastellut pahvirasian. Voih, Enne ei ole autossa ikinä viihtynyt, joten se ei ole siellä mitään pahaa ikinä tehnyt. Jotain hyvää autoilu-"pelosta"kin on...

Siinä kaikki Ainasta tällä kertaa. Kesä on harrastusten aikaa ja viikonloput onkin aikalailla pyhitetty koirille, joten lisää tekstiä pitäisi vielä tänä kesänä tulla.

Kisajännitystä x2

Yllättävää. En jaksanut kirjoittaa tänne kisojen jälkeen.

Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.

Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.

En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.

Rata meni sitten näin:

Vähän tietysti ekan riman pudotus harmitti. Ahne-Enne yrittää hypätä aivan liian kaukaa...

Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.


Video:

Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p


Kisajännitys 2

Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.

Video tapahtuneesta:

Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)

+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.

Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.

Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...

Valmennus ja pientä kisajännitystä

Ensimmäisenä se tärkein eli mites se Vitikaisen koulutus meni. Meillä oli pienessä hallissa kaksi treeniporukkaa, joista toiset treenasivat keppejä ja kontakteja ja meille rataharjoittelijoille oli 36 esteen hyppyrata (ratapiirros vasemmalla). Tuli käytyä rata läpi vain pariin kertaan, enkä sitten muistanut edes sitä vähää, mitä piti tehdä. Tehtiin Ennen kanssa tietysti rata pätkissä. Todella hyödyllinen treeni! Varsinaisesti ei siinä mitään suurempia ongelmia ollut, lähinnä vain oma liikkuminen on ongelmana, kun välillä liikun liian hitaasti ja toisinaan taas liian nopeasti. Oma tehtäväni on oppia lukemaan paremmin rataa (mikä on tietysti itsestäänselvyys). Kysyin lopussa kouluttajalta, mitä mieltä hän on Ennen rimojen pudottelusta, mutta ilmeisesti ei sillä kerralla ollut rimoja tiputellut normaalia enempää. Käski kuitenkin nostaa rimat jo 60 cm, kun koira on jo puolitoista vuotta. Minusta Enne on vaan niin pieni, että en haluaisi kuluttaa sitä hypyttämällä niin isoja. Ollaan kuitenkin nyt parina viime treeninä nosteltu rimoja ylemmäs, enhän mä voi sellaisen auktoriteetin neuvoa sivuuttaa. Muuta kommenttia Ennestä oli, että on erittäin lupaava ja hyvällä tavalla "hullu". Kohtalaisen kova ohjattava, joka ei anna anteeksi virheita, ja joka työskentelee raivolla  :-D En olisi itse osannut sanoa paremmin.

Alla videot koko valmennuksesta.

Ollaan yritetty vähän petrata tokoilun ja temppujen saralla. Toisaalta se on jäänyt tosiaan melkeinpä yritykseksi. Tokoilu ei vaan ole meidän juttu, ja koen haastavaksi palkata lelulla temppuja opeteltaessa. Enne ei jaksa keskittyä. Sain viimein kokeiltua kissanruokaa, enkä huomannut koirassa mitään kovin suurta ihastumista. Meidän muut koirat olisivat varmaan jo kiivenneet puuhun sen herkun perässä. Paitsi tietysti Koopo, joka kiipeäisi varmaan muutenkin, jos vain keksisi pyytää. Osalta varmaan näissä on sekin, ettei tokoilun ja temppujen opettaminen ole niin luontaista ja innostavaa itsestäni, joten eihän koirakaan silloin ymmärrä mikä idea niitä on tehdä. Osaahan Enne jo kuitenkin varmasti enemmän kuin perus-sohvakoirat, joten ei tässä ihan metsään olla menty. Yritetään nyt vain petrata tässä asiassa edelleen.

Eilen käytiin taas kävelemässä Haikanniemessä, jossa harjun molemmin puolin kimmelsi vesi. Oli erittäin hieno ilma: aurinkoinen ja hieman tuulinen. Vesipeto olisi tietysti halunnut uimaan, mutten ihan vielä anna lupaa. Muutenkin oltiin menossa sen jälkeen jalkapalloharkkoihin, jonka ajan Enne joutui odottelemaan nätisti autossa. Pitäisi saada tytölle kaveri, kun ei musta ole sitä juoksuttamaan metikössä. Koirakaverin kanssa saisi kisailla vapaana, mutta pelkän omistajan kanssa ravataan vaan edellä ja pysähdytään jossain vaiheessa odottamaan, kun se sieltä yrittää raahautua perässä. Vielä joutuu kuitenkin muutaman vuoden odottamaan, että on elämä järjestyksessä toiselle koiralle. Itse en ole sitä mieltä, että kaksi koiraa menee siinä missä yksikin.

Agilityssä ollaan nyt ilmottauduttu ensimmäisiin kisoihin ja lauantaiaamuna nokka kohti Jattilaa! Painajaisia on tullut nähtyä, mutta päivänvalossa nämä "enneunet" eivät pelota. Edellisellä kerralla oli jotain ongelmia aalla, ja ongelmat jatkuivatkin pari viikkoa, mutta kiltillä asenteella ja palkkauksella syntyi tulosta ja tämä ongelma on historiaa (toivottavasti pysyykin siellä). Kaikki palaset on kuitenkin suhtkoht kohillaan, joten ei meillä pitäisi lauantaina mitään hätää olla kunhan vain oma pää kestää. Vai kestääkö?

Pääasiassa taas aksaa ja Ennen hehkutusta :)

Niin se kevät ehti vain tänne tupsahtaa ennen kuin jaksoin taas ruveta väsäämään jonkinlaisia kuulumisia. Erittäin huono talvi tänä vuonna, kun ei jäälläkään kerennyt kovin monta kertaa käydä pyörähtämässä. Kuopiossa kerran, Vertaalassa pari kertaa muiden koirien kanssa ja Saarijärvellä ei taidettu käydä kuin kahdesti (joista toisella kerralla opeteltiin jättämään rauhaan jäälle heitellyt särjet:). Viime vuonna lupasin pikkupennulle, että seuraavana vuonna mennään kiertämään sitten oikein pitkä lenkki, niin saa juosta kyllästymiseen asti vapaana. Eipä käyty, mutta toivon, että on totta, etteivät koirat osaa harmitella sitä mistä ovat jääneet paitsi...

Tekstiin mitenkään liittymätön kuva :) Enne melkein 1,5 v.

Ennen toiset juoksut alkoivat 17.3.eli tasan 9 kuukautta ensimmäisistä. Jos tyttö on yhtä täsmällinen seuraavien kanssa, niin Joulun saa viettää verisiä housuja pesten. Hassua on ollut huomata, miten Ennen mieliala on vaihdellut juoksujen aikana. Viikkoa ennen vuodon alkamista neiti oli kauhean herkkä, ja siinä vaiheessa tuntui, ettei keinun opettamisesta tule mitään. Mutta. Samana päivänä kun vuoto alkoi käytiin treeneissä ja Enne oli täydessä tulessa! Keinu mentiin sinä päivänä ekaa kertaa ilman helpotuksia : D Ja nythän se sen osaakin. Tullut myös todistettua, että juoksut on enemmänkin urosten kuin narttujen ongelma. Ei Enne ainakaan ole yhtään tottelematon tai yritä päästä käymään vieraissa. Vähän äkeämpi siitä on kyllä tullut toisia koiria kohtaan, painosanalla vähän.

Tokoilu on "vähän" taas unohtunut, kun agilitykisavalmius on ollut niin lähellä. Tällä viikolla olen sitten vähän yrittänyt muistutella taas näitäkin asioita kuten myös temppuja. Lähinnä harmittaa, kun liikkeestä maahan ei enää meinaa onnistua ollenkaan. Pienenä Enne osasi sen niin hienosti, sitten opeteltiin liikkeestä seisomista, ja nyt tarjoaa aina seisomista, vaikka käskysanatkin on ihan erilaisia. Kai se treenamalla sitten kuitenkin selkeytyy. Koulutusta hieman hankaloittaa se, ettei Ennelle meinaa edelleenkään oikein kelvata herkut, tai ainakaan se ei näytä niistä kauheasti nauttivan. Nyt on tajunnut sen hienouden, kun koiraa voi palkata myös herkuilla --> menee muuten paljon vähemmän aikaa ja energiaa. Tuttu ehdotti, että kokeilisin kissanruokaa, koska se on todettu sellaiseksi ihmeaineeksi, ettei mikään koira sitä pysty vastustamaan. Purkki on hankittu, mutta kokeiltu ei vielä olla. Tarkoitus olisi kuitenkin testata tässä joku päivä...

Tänään aamulla käytiin aamulenkillä metikössä, jossa ensimmäistä kertaa yritin aktivoida koiraa piilottamalla ruokaa sammaleeseen tai mihin nyt vain keksinkin. Liekö herkut olleet pahoja (omaa ruokaa, söi aamupalan samalla:), koska ei näyttänyt erityisen innostuneelta. Tai sitten siihen pitää vain totutella. Kaikki nappulat kuitenkin etsittiin, mitkä oli varvikkoon joutunut. Tätä kokeillaan uudestaan. Olisi niin kiva, että koira saisi etsiä ruokansa, niin saisi aamuisin edes vähän käytettyä energiaansa ennen kuin joutuisi jäämään yksin kotiin. Eihän Enne enää mitään pahaa tee, että tavaroiden takia ei tällaista tarvitsisi tehdä. Tosin kaikki tavarat on kyllä jo koiransyömiä ja ns. kaatopaikkakamaa :)

Enne on nyt viimein päässyt harrastamaan vetojuoksua. Kahdesti ollaan käyty juoksemassa pidempi lenkki (n. 12 km) ja tällainen onnistui ihan yhtä hyvin kuin lyhyemmätkin juoksupätkän, joita ollaan harjoitusmielessä tehty. Enne pitää juoksemisesta, eikä sitä varsinaisesti vetämiseen tarvinnut opettaa, vaikka pannassa kävellessä ei saakaan vetää. Raitapaita tajuaa jo, että valjaissa on ihan eri meininki kuin pannassa. Ei alkumatkasta kävellessäkään tee muuta kuin nenäpitkällä vetää eteenpäin. Kova kiire sillä on, mutten osaa sanoa minne :) Suurimman osan ajasta veto on myös hyvin tasaista, vaikka joustoa ei meidän systeemissä vielä olekaan. Pitäähän se tietysti hankkia, kun on rahaa. Tyttö osaa myös nuuskia ja pissiä vain silloin, kun pidetään kävelytaukoa. Pari kertaa sitä on tietysti joutunut kannustamaan mukaan, mutta ei ole niin itsepäinen kuin Koopo, joka paskalle jäädessään myös jäi. Ei sitä vetämälläkään saanut pois. Seuraavaksi pitää opetella kulkemaan pyörällä, mutta saa nähdä mitä siitä sitten tulee, kun laiskana en ole jaksanut tehdä yhtään alkutyötä. Juoksu riittää meille tähän hätään.

Seuraavana lauantaina on viimein Vitikaisen koulutus! Mä en ole ikinä ollut missään "koulutuksissa", vaikka viikkoryhmässä olen treenannut melkein seitsemän vuotta melkein tauotta. Eli pakko myöntää, että ihastuttaa ja jännittääkin. Tietysti tavoitteena on ottaa niin paljon neuvoja ja ideoita vastaan kuin vain pää kestää. Ja vitsit miten ylpeä mä olen mun formulastani! Ennen kanssa ollaan treenattu nyt maksimuurikin (jota se ei pikku koirana vielä hyppää takaakiertona, mutta yrittää aina parhaansa!), joten me ollaan ihan kisavalmiskoirakko! Tällä viikolla kävin kylläkin tekemässä ratatreenin, jossa aa:n alastulo tuotti ongelmia. Koira jäi aa:n korkeimmalle kohdalle, ja se piti pyytää alas. Onneksi huomenna on ainakin vielä treenit ja sitten jos siellä näyttää olevan ongelmia, niin viikolla pidetään yhdet lyhyet aa-treenit. Yritän kuitenkin antaa mahdollisimman paljon lepoa, että Enne olisi sitten parhaassa kunnossa sunnuntaina.

Edellä mainittu ongelma keskiviikon treeneissä. Sinne jäi ja alas tuli vasta minuutin-parin päästä.

Opin tänään uuden jutun: tänne voi laitta videoitakin! :) Alla keskiviikon ratatreeni, aa:lla näkyy jo ongelma, mikä tämän radan suorittamisen jälkeen muuttui pahempaan, kun otettiin aa:ta irtona. Huomatkaa radalla aa:n jälkeinen täydellinen "mikälie"! Paremmin ei olisi voinut kääntyä!

Tämän viikon keskiviikkona oli juhlapäivä: kuukausi ennen ensimmäisiä kisoja (mahdollisesti)- päivä :) Koira on kyllä jo paketissa, kuten edellä on pariinkin otteeseen huomautettu, mutta saa nähdä miten koulu (ihan niin kuin välittäisin) ja oma psyykkinen puoli on sitten, kun on aika ilmottautua. Eipä mitä. Pakkohan se on kisoihin mennä, niin kuin on agilityn vuoksi alettu vuoden alusta käymään salilla ja juoksulenkeillä (jalkapallosta, kun oli taukoa...). Kaikki se "vaiva" jonka tämän lajin eteen laittaa, niin ei sitä voi nyt (vielä ainakaan:) tehdä turhaksi. Velikin sai sheltilleen ensimmäisen hyppysertin viime viikonloppuna. Kyllähän mekin siihen pystytään!! Jos ei vielä, niin opitaan enemmän, hiotaan enemmän tekniikkaa, hankitaan parempi kunto, pidetään enemmän hauskaa, niin kyllä sitten jossain vaiheessa tulee tavoitteet saavutettua!!

Tähän mahtipontiseen lauseeseen on hyvä lopettaa : D

Kuopio, Tre, koti ja möllit

Kuopion reissu sujui onnistuneesti! Käytiin treenaamassa aksaa lämpimässä sisähallissa ulkolämpötilan ollessa -20 astetta. Siellä oli rata valmiina, niin treenattiin sitten sitä. Ennen kanssahan on vielä niin paljon treenaamista, että melkein minkälainen rata tahansa kelpaa meille. Tavoitteena olin kuitenkin päättänyt treenata keppejä, kun kerrankin oli apupalkkaaja mukana. Ja on kyllä sanottava, että tämän jälkeen usko likan keppeihin nousi. Teki niin hienon avokulman että! Muutenkin oli tietty kivaa. Välillä oltiin molemmat koirakot radalla, muttei ne oikein edes tajunneet, että kaverikin oli radalla :) Keinun meinasin taas möhliä, mutta onneksi muutamalla toistolla sain sen sellaiseksi kuin olikin... Tyhmä minä...
     Seuraavana päivänä käytiin jäällä, jossa Enne sai kyllä irroitella (melkein) tarpeeksi. Viima ei jaksanut leikkiä loputtomiin, vaikka takaa-ajo alkoikin hyvin. Pitkään ne leikkivät, osittain siitä syystä, että Enne antoi vähän tasoitusta ja antoi toisen välillä saada kiinni. Ennen laukka oli lähinnä iloittelevaa pomppulaukkaa kuin kiitoa :) Hirevän kylmä ja kaunis päivä, joten ihania kuvia tuli monta sormien jäätymisen kustannuksella.

Joutsenkaula

Taistelevat koppelot

Lumiriemua

Kuopion reissun jälkeen oli vuoro lähteä seuraavana viikonloppuna sitten Tampereelle Siirin ja Hannibalin luo. Edelleen oli hirmu kylmä, mutta erittäin kaunista oli ajaa kimaltelevissa maisemissa. Siirin luona koirajuttuja oli lähinnä vierailut koirapuistossa ja eläinkaupassa (Enne muuten painaa tällä hetkellä 16,5 kg). Joskus aikoinaan, kun Tiitu sai kettusyyhyn luultavasti koirapuistosta vannoin, etten enää koskaan käy niissä, mutta eihän sitä voinut pitää, kun parhaimmillaan on hyviä sosiaalistamispaikkoja. Huonoimmillaan taas sitten eivät... Ennellä on aina tapana ensin pitää vähän puoliaan ja murista ja näykätä uuden tuttavan läheltä, mutta parin minuutin jälkeen rupeaa jo leikkimään. Varmaan epävarmuuttaan näyttää kaapin paikan, kun tunkevat naamaan kiinni. Muutenkin ilmeisesti on vähän epävarma näissä tilanteissa, vaikka kuitenkin tykkää saada uusia leikkikavereita. Hannibal on paljon rennompi, mutta lopulta se jää kakkoseksi, kun isot koirat unohtaa sen ja alkaa leikkiä Ennen kanssa. Tulee vähän paha mieli, kun katselee kuinka se yrittää leikkiä koirien kanssa, jotka ei edes huomaa sitä :( Mutta se on sitkeä pikkukoira, joka ei jostain syystä halunnut enää leikkiä ihanan tyttökoirani kanssa.

Ihana huomata kuinka kontaktihakuinen Enne on, kun totteli koirapuistossa niin hyvin. Välillä se ei kyllä tehnyt muuta kuin tuijotti mua, eikä tajunnut leikkiä ja juosta muiden kanssa, mikä harmitti siinä mielessä, että kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus. On se kyllä kiva, että pentupentuvaihe on ohi, eikä tarvitse enää käyttää kekseliäisyyttä miten saisi koiran kiinni :) Eräs mäykin (7 kk) omistaja lässytteli siellä koiralleen ja yritti ottaa sitä kiinni melkein koko sen ajan, kun se oli siellä meidän kanssa samaan aikaan, mikä oli ehkä noin 5-10 min. Me oltiin sitten jo lähdössä, niin mun ei tarvinnut kuin kutsua Enneä ja laskea pantaa, niin kohta oli koira remmissä :) Huomautettakoon, ettei Siirilläkään juuri sen kauemmin mennyt. Lähdettiin sitten pois, eikä jääty katsomaan kuinka kauan vikkeliä mäykkejä joutuu metsästämään.

Tampereelta tultiin pois lauantai-iltana, ja sunnuntaina oli luvassa möllikisat. Ajattelin, että uskaltaa mennä jo Ennen kanssa maksiluokkaan, kun tämänkertainen tuomari oli luvannut, että tosimölli- ja mölliluokassa estekorkeus on vain 45 cm. Hyppäähän se treeneissä jo 50, mutta tahtoo huonoina päivinä vaan vedellä kaikki alas. Molemmissa luokissa tuli hylyt, mutta tietysti minun virheistä, Enne oli mahtava! Osasi pöydänkin, vaikkei olla harjoiteltu sitä kuin ulkona kivillä ja sellaisilla. Omasta luottamuksen puutteesta johtui, että sai pöydältä vitosen, kun sanoin sille "odota", kun oli hyppäämässä. Kilttinä koirana tietysti ei hypännyt vaan kääntyi takaisin, mistä tietysti piti sitten selitellä sille kirkkaalla äänellä, että oikein teki. Varsinainen hylky tuli tällä mölliradalla siitä, että loppu oli melkein sama kuin tosimölliluokassa, mutta yhtä estettä ei menty, mutta tottumuksesta ohjasin koiran sitten putkeen. Eli todellakin ohjaajan virhe! Mutta todella tyytyväinen olin kisakokemukseen. Koira hyvä, ohjaaja huono :-D Seuraavana päivänä katselin sitten tuloksia netistä, niin Enne oli tosimölliluokassa viisi sekuntia nopeampi kuin seuraavaksi nopein, ja mölliluokassa viisi sekuntia huonompi kuin nopein (ollen kuitenkin toiseksi nopein). Mutta ottaen huomioon, että mölliluokassa hävittiin kolmosissa kisaavalle koirakolle ja että mä pysäytin koirani puomilla kohtalaisen pitkäksi aikaa ja pöydällä tuli se kielto ja lopussa vielä yksi ylimääräinen putki, niin pakko kyllä sanoa, että nopeudessa oltaisiin voitettu, vaikkei taidossa ihan vielä :)

Agilitystä vielä sen verran, että Ennen keppitekniikasta ei tullut kauhomista, vaikka koetin sitä jossain vaiheessa vahvistaa. Moottori löytyi yhtäkkiä (kirjaimellisesti! yhdessä treenissä menikin paljon nopeammin kuin edellisissä), joten ajattelin, ettei tekniikalla sitten väliä. Vauhtiahan me tässä halutaan, ja tämä vauhti sopii oikein hyvin :) Vähän mennyt kepit huonompaan suuntaan, kun yksin treenatessa on se huono, että ei ole apupalkkaajaa, niin tullut pari kertaa palkattua väärästä. Ykkösluokan kepeiksi ne kelpaa, mutta kakkosiin pitäisi sitten hioa kulmia ym.
     Rengas menee jo sujuvasti ja maxi-pituuden hoidin alta pois yhdellä treenikerralla, mitä tietysti pitää tehdä vielä, mutta ykkösissä ei pituudelle nyt mitään ihmeitä tarvita, kun vain hyppää yli. Suurin ongelmahan siinä oli se, että Enne hyppäsi pituuden aivan liian aikaisin. Ponnareilla tuntuu kaikki hoituvan kuin itsestään.
     Joten siis tällä hetkellä keskitytään eniten keinun opettelemiseen, koska siinä on suurin työmaa. Mä en vain osaa opettaa sitä. Enne "pelkää" edelleen sitä, kun se lähtee alta. Olen kuitenkin mennyt asiassa eteenpäin, koska en näe järkeä junnata paikoillaankaan, kun se ei miksikään muutu. Tehtiin tämän viikon keskiviikkona sellaista, jolle keksin nimeksi keinurallin. Laitoin kaksi putkea ja niiden väliin keinun, jossa oli alla maxi-pöytä ja medi-muurinpalikka, ettei ihan järkyttävästi kiikahda, ja sitten vain annettiin mennä. Tänään käytiin hallilla kävellen (meni tunti ja kymmenen min suuntaansa) ja tehtiin keinua samalla korkeudella. Tuntuu, että helpottaa, kun pääsee vauhdista keinulle, eikä tarvitse pysähtyä sinne päähän. Palkkaan aina kun koskee kontaktiin. Vähän näytti hurjalta yhdessä vaiheessa, kun hyppäsi jo ennen kontaktia pöydälle ja siitä alas. Tehtiin sitten ilman kiihdytysestettä alussa, että keskittyisi. Mä luulen, että tämä keino on ihan hyvä, mutta vasta myöhemmin voin varmaksi sanoa. Sen kuitenkin tiedän, että seuraavan koiran kanssa en tee näin, vaan jotenkin fiksummin.

Käytiin viime viikonloppuna rallytokotreeneissä ensimmäistä kertaa ikinä. Oli ihan hauskaa. Enne ei vain ensin tajunnut, että miksi sen pitää tehdä jotain tyhmää vierellä oloa, kun me ollaan hallilla. Kaksi kertaa suoritettiin rakennettu rata, ja toisella kerralla se keskittyi jo muhun paljon paremmin. Edelleen se mietti minne putkeen voisi lähteä. Ei selvästikään ole tottunut siellä tekemään lähityöskentelyä :) Pari kertaa olen kyllä hallilla käydessäni tokoillut, mutta palkaksi on aina saanut mennä putkeen. Se oli parempi palkka kuin pelkkä lelu.

Enne on alkanut hakemaan hienosti lelua. Osaa tulla nätisti oikein viereenkin, mutta mukeltaa esinettä niin paljon, että en oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Ostin Kuopiosta noutokapulan, jota likka ei ensin voinut hakea, koska sehän ei ole lelu, jota vedetään, ja sitten kun toi niin järsi aina ja useimmiten otti reunasta kiinni. Tätä pitää pohtia, että miten jatkan eteenpäin, mutta enköhän mä lopulta jotain keksi tai jos en minä, niin sitten joku viisaampi. Paras palkka sille tosiaan on agilityputki, joten pitää varmaan noutotreenit pitää hallilla.

Muuta ei olla oikein tokoiltu, mitä nyt aina silloin tällöin vähän. Ja vähän opeteltiin hyppyä ja kaikenlaista muutakin, joista tuli selväksi, etten osaa opettaa :) Temppujakaan ei ole suuremmalti tehty, hyppää syliin jo paljon paremmin kuin ennen ja joskus jopa kohtalaisen korkealle, ettei tarvitse sitä lattianrajasta napata. Uusin temppu on se, että osaa pudistaa päätä, kun kysyy "oletko tuhma tyttö?". Ihan hieno ja käytännöllinen temppu mielestäni :) Muuta ei tule juuri tällä hetkellä mieleen.

Tulevaisuus tuo varmasti tullessaan nyt ainakin sen Vitikaisen koulutuksen. Ilmottauduttiin sitten siihen, varsinkin kun sillä hetkellä keinun oppiminen näytti täydeltä mahdottomuudelta. Sitä ennen on kuitenkin paljon treeniä ja varmaan parit möllit. Yritän pitää tyttöä silmällä, että miten jakselee, että pidetäänkö missä vaiheessa tauko. Joulun aikaan sillä oli kyllä melkein kahden viikon loma, mutta en halua sitä kuitenkaan rikkoa, kun treenaus vain kovenee (lähinnä treenit viikossa, ei niinkään treenikerran tunnit). Alkuperäisen suunnitelman mukaan seuraava tauko pidetään, kun ollaan noustu kakkosiin, mutta... heh heh... voihan sitä aina suunnitella :- D

Käytiin viime kuussa myös Vilin luona leikkimässä, myös Huli sai seurustella tytön kanssa.

Can´t resist ;)

Sitä ja tätä

Koulu alkoi eilen pitkän loman jälkeen, joka ei kuitenkaan tuntunut lomalta (loman aikana piti tehdä kaksi kohtalaisen isoa kouluhommaa). Enne jäi taas kiltisti odottamaan kotiin, kun emäntä kävi masentumassa aloitustunneilla. Tuoleiin ja sohviin se on pentuajoiltaan jättänyt jälkensä, mutta välillä mietityttää, että pureskeleeko se vieläkin, jos joutuu olemaan pitkään yksin. En osaa päättää kasvavatko jäljet...

Viime viikolla tapahtui taas vaihteeksi se ihme, että Enne haki lelun nätisti tullen viereen istumaan ilman, että pudotti sitä ennen kuin sain sen näppeihini. Paikkakin vaikutti mielestäni loistavalta, mutta vaikea sitten sanoa, kun en tuota tokoa ole harrastanut. Viime viikolla opeteltiin myös maxi-rengas, jonka kuvittelin olevan helppoa. "Kyllähän se sen hyppää, kun osaa mennä medi-renkaallakin aina oikeasta välistä." Heh heh, alihan se meni, mikä myöhemmin ajateltuna oli ihan looginen vaihtoehto ennenhän sukkulan ei ole tarvinnut varsinaisesti hypätä ollenkaan. Pieni pettymys (ja turhautuminen omaan tyhmyyteeni) nousi pintaan ja pidettiin tauko ja tehtiin sitten jotain muuta, että sain koottua itseni. Rengasta alettiin opettelemaan hihnassa. Kaksi treenipätkää ollaan tehty ja jälkimmäisellä uskalsin jo päästää irti hihnasta, eikä juossut ali tai hypännyt sivusta. Enää en usko, että menee kauaa ennen kuin on taas yksi varma este taskussa.

Keinun opettelukin on tuonut uusia tuulia, kun taktiikkaa vaihdettiin. Äänestä Enne ei tosiaan juurikaan välitä, eli liike on pahin. En muista, mitä edellisessä päivityksessä lukee, mutta nykyisin tyttö osaa jo hienosti juosta keinun päähän (tuki alla) ja suostuu jopa leikkimään ylhäällä. Eilen oli vilkas päivä, kun koulua oli kahdeksan tuntia ja illalla piti mennä pitämään treenejä pariksi tunniksi, niin Ennen puuhat rajoittuivat hyvin vähään. Hallille otin sen mukaan, jossa se oli hiljaa tai sitten ei ollut. Varsinkin rataa suorittavien koirien haukunta saa senkin räksyttämään. Isoimman hälinän aikaan tuntui taas, että Enne oli ainut, joka ei haukkunut. Mutta se, mitä piti selostaa oli keinu, jota tehtiin sitten muiden lähdettyä puoli yhdeksän aikoihin. Noin viisi toistoa keinulta ja viimeisenä annoin keinun rämähtää ylhäältä asti (Enne tiesi odottaa, sillä olin vähän kiikutellut sitä keinun päässä) ja se meni oikein hienosti! Ei näkynyt järkytyksen merkkejä tai hämmennystä, heti vaan etutassut keinulta maahan kuten on kaks-kakkonen opetettu ja terävä vilkaisu minuun. Sai palkan nopeasti, en kiusannut paikalla ololla. Eli kyllä keinukin saadaan (varmaan:) kuntoon huhti-toukokuuhun mennessä. Olen niin ylpeä pikku tiikeristäni!

Tänään käytiin kahden ja puolen tunnin lenkillä. Ennellä on tapana tuijotella kaikkia vastaantulijoita ja erityisesti koiria (vaikka ei tosiaan välttämättä hauku niille, vaikka ne haukkuisivat) ja tietysti se turhauttaa, kun muistan miten se joskus kesällä kulki nätisti eteenpäin välittämättä ihmisistä tai kauheasti koirista. Harmittaa, kun ei tiedä, että mikä siinä sitten meni pieleen, kun se uudelleen rupesi toiveekkaana katselemaan vastaantulijoita. Tietysti sitä on tultu rapstutelemaan (jolloin olen ylpeä, mutta samalla toivon, etteivät ne tulisi) ja ehkä sitten vähän liikaakin. Sitä kiinnostavampi vastaantulija, mitä kauemmin katsoo silmiin. Tänään pidettiin kolme lyhyttä toimintataukoa lenkillä ja eipäs enää kahden tällaisen tauon jälkeen keskustassa (joka ei ole kovin ruuhkaisa!) enää katsellut jokaista vastaantulijaa. Jotkut olivat kiinnostavampia kuin toiset.

Edelleen tänään lenkillä käydessä treenattiin seuraamista kaupan pihassa. Ajattelin ottaa vähän haastetta matkaan, koska Ennen seuraaminen on omasta mielestäni hyvä ja koska koira vaikutti innokkaalta toimimaan kanssani (tätä ei tapahdu aina, ja joskus teinityttö on sillä päällä, ettei kiinnosta). Seuraamista harjoiteltiin ihmisten ohi ja kaupan ohi, joissa ensimmäinen sujui loistavasti(!), vaikka vastaantulija oli koiran puolella, eikä kauheasti väistänyt. Kaupan sisätilat näyttivät kuitenkin houkuttelevilta pienoisessa hälinässään, joten siinä tapahtui lyhyt herpaantuminen. Toinen herpaantumienkin tapahtui yhden kerran ihmistä ohittaessa, mutta se oli pieni ja lyhytaikainen, eikä näiden lisäksi mitään moitittavaa ollutkaan. Kovin monta toistoa en ottanut, ettei Enne vain kerkeä kyllästymään. Viimeinen seuraaminen tapahtui kahdella käännöksellä kahden ihmisen ohi, jotka juttelivat sisäänkäynnin vieressä. Enne oli super (ei huomioinut miehiä mitenkään), eikä sen takia sitten jatkettukaan. Käännökset eivät ehkä olleet priimaa, mutta kyllä treenaamisen aikana oli jo nähty hienoja käännöksiä molempiin suuntiin.

Tämän enempää ei kouluttamisesta, mutta muunlainen huomautus tuli mieleen. Enne nimitäin merkkailee nostaen jalkaansa, välillä varmaan muutenkin. Se on hassun näköistä varsinkin silloin, kun tyttö yrittää nostaa jalkaa oikein korkealle :-D. Mistä lie oppinut. Välillä kyllä mietityttää, että pissaako se jalalleen, mutta tuskin ainakaan kovin pahasti.

Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi viikonloppuna mennä Kuopioon veljen luokse katsomaan Viimaa, ja käydä treenaamassa agilityä tämän parivaljakon kanssa. Joka kisaa muuten jo kolmosissa! Viima ei kuitenkaan ole kuin noin vuoden Enneä vanhempi, joten hieno saavutus. Jotenkin kuvittelen Vimpulan aina vanhemmaksi. Kerron sitten seuraavassa päivityksessä, miten siellä meni.
  Lisäksi huhtikuussa olisi Tiia Vitikaisen koulutus, joka alkoi nyt houkuttelemaan, kun tehtiin maanantaina Vitikaisen koulutukseen viikonloppuna tehtyä rataa. Oli erittäin kiva, vaikkei tietysti koko rataa harjoiteltu. Lisäksi huhtikuussa Ennenkin pitäisi olla jo niin valmis, että sitä kehtaa näyttää maailmalle, vaikka kyllähän sitä kehtaisi näyttää jo nyt ;)

Enne the Fox likapyykipesässään
(Unohtunut kertoa, että Tampereella kerran vieraillessa juoksi päiväkotipoika meidän perään huutaen "Kettu, kettu!". Äitinsä yritti sitten selittää, ettei se ollut kettu :) )

Uusi vuosi uudet kujeet

Ensimmäisenä toivotan hyvää vuotta 2014 kaikille!

Laiska mikä laiska, ei siitä mihinkään pääse. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus vähän herätellä blogia eloon, kun ensimmäiset kisat lähestyvät! Eilen illalla, kun en saanut unta, laskin, että noin 16 harjoituskertaa jälellä ennen mahdollisia ensimmäisiä kisoja, jotka ovat joskus huhti-toukokuun vaihteessa.

Aloitetaan ihan alusta:
Kesän aikana on tottakai tapahtunut paljon. Enne oppi muun muassa uimaan! Ja kuten arvasinkin Loch Nessin hirviö siitä kehittyi. Kun se kuulee sanat "Ui, ui", niin johan pinkaisee rantaan. Eniten se kyllä tykkää hakea keppejä vedestä, eikä niinkään itsekseen mene. Mökillä se puoliksi hyppäsi puoliksi tippui veteen laiturilta, mutta parin kerran jälkeen alkoi varomaan. Kylpeminen taitaa olla kuitenkin sille mieluisampaa, sillä niin innoissaan käy räpiköimässä kuralävissä.

Toinen maininnan arvoinen asia on pentutapaaminen nro 2 (kesäkuussa), joka tapahtui paimentamisen merkeissä. Hyvin paljon vaihtelua oli sisaruksissa. Ennestä olin tietysti ylpeä. Vaikken mitään lajista tiedä ja piti koko ajan miettiä myös omaa toimintaansa (miten se voikaan olla niin vaikeaa!), niin kyllähän Enneä alkoi lampaat kiinnostamaan hyvin pian ja lopussa päästiin jopa juoksemaan pienen lammaslauman ympäri. Ainut heikkous oli se, ettei tyttö halunnut lopettaa ollenkaan ja sen kiinniottaminen osoittautui vaikeaksi.
  Oli ihana nähdä kuinka koira tekee vaistojen varassa hommia, ja kouluttaminen tapahtuu ilman palkkaa (tietysti kehut merkitsevät koiralle jotakin). Tämä olisi ihanan koukuttava (hyödyllinenkin?) harrastus kunhan Keski-Suomessa vain olisi "paimennuskouluja". Pitää seuraavana kesänä ainakin kerran käydä etelässä näissä merkeissä!

Kesä meni siis agilityä treenatessa ja temppuja opetellessa, näistä lisää myöhemmin. Yhdissä möllikisoissakin taidettiin startata elokuussa? Sen jälkeen ei ollakaan.

Viime syksy oli koulussa raskas, ja koirakin joutui siitä kärsimään. Välillä joutui olemaan kymmenen tuntia yksin, mistä olen tietysti hyvin pahoillani. Muutenkin oli paljon hommaa ja jaksaminen tuntui olevan kortilla, jolloin koiran koulutus tahtoi unohtua. Keväästä olen yrittänyt tehdä kevyemmän, jotta saan Ennen kisakuntoon huhtikuuhun mennessä. Josta puheen ollen...

Agilityssä Enne on ihan ykkönen! Se on järkyttävän nopea, eikä se millään haluaisi hidastaa vauhtiaan. Se osaa jo jarrutus-suhinan, mutta voisi se joskus hidastaa ihan vain, jos ruumiin kieleni näyttää toiseen suuntaan. Kaarroksia siis tulee, mutteivat ne ihan mahdottomia ole, jos näytän ajoissa kääntymisaikeista. Muutenkin tyttö tuntuu hoksaavan kaiken tosi nopeasti. Se osaa sellaisiakin ohjauskuvioita, joita en ole ikinä opettanut, mutta prätkäneiti käyttää päätään ja tekee niin kuin ymmärtää. Toisaalta joskus se päättää ihan oma-aloitteisesti miten rata jatkuu. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kuuntelee hyvin. Toinen ongelma on se, että Enne (bortsumaiseen tapaan) oppii radat tosi nopeasti, joten melkein turha on mennä vaihtamaan radassa yksityiskohtia, sillä koira menee kyllä sinne minne äskenkin. Enne varmaan vain ajattelee, että ohjaajalle tullut jokin muistihäiriö ja näyttää sen takia ihan väärin! Ei, Enne, ei se siitä johdu...
  Onneksi opetin kontaktit 2x2:na, niin saan edes vähän mahdollisuuksia olla välillä koiran edellä. Kontaktit sujuvat myös tosi hyvin ja niiden suorittaminen on itsenäistä. Voin siis hyvin leijeröidä esteitä tai mitä ikinä haluankin tehdä. Ylösmenossa ollaan käytetty ponnareita (ja käytetään niitä edelleen), mitkä näyttäisivät toimivan hyvin. Tämän koiran kanssa mulla ei tule olemaan radalla aikaa varmistella jokaista pientä asiaa.
  Kepeillä tavoitteena yhtä itsenäinen suorittaminen kuin kontakteilla, joten kuolleella etupalkalla ollaan menty sen jälkeen kun kuuteen keppiin päästiin (sitä ennen heitin pallon edelle). Enne osaa mennä kaikki 12 keppiä, mutta sen vauhti näytti turhan hitaalta, joten siirryttiin kujakeppeihin, jotta oppii kauhomaan. Saa nähdä mitä siitäkin tulee :)
  Tällä hetkellä rimat ovat 45 sentissä ja rengas, pituus ja muuri ovat vielä medimitoissa. Pitäisi pari kuukautta keskittyä vain yksittäisten esteiden oikea oppiseen suorittamiseen, mutta saa nähdä pystynkö olla innostumatta. Keinua opeteltiin viime vuoden puolella, mutta ahneuksissani taisin möhliä, joten joulukuu pidettiin taukoa ja eilen aloitettiin sitten treenaus uudestaan. Saa nähdä keretäänkö oppimaan keinu ennen asettamani deadlinea (jota voi kyllä aina siirtää:).

Muista:
Tokoiltu ollaan kotona. Kerran kävin treeneissä, jossa tuli heti selväksi, että perusasento (ja näin ollen myös seuraaminen) on liian edessä, joten "kimmastuin" ja päätin, että hoidan sen ensin kuntoon. Nyt pitäisi sitten alkaa käymään siellä tokossa, niin sanoin itselleni. "Keväällä sitten, kun on aikaa". Yeah right... Tokoilu ei muutenkaan taida olla meidän juttu. Ennekään ei oikein viilata mitään (agilityssä eri juttu). Varmasti olen sen koulutuksella sitten jossain vaiheessa kyllästyttänyt. Osaa se seurata, ja perusasentokin on nyt (kai) hyvä, se osaa kaukokäskyt kun haluaa, seuraamisesta maahan ja seisomaan onnistuu. Luoksetulo on varma näin kotikäytössä, mutta jos otan sen koemaisesti, niin ei se kauhean innostunut siitä ole.
  Eli siis näennäisesti olisi alokasluokan liikkeet kasassa (melkein, ei unohdeta paikkamakuuta ja hyppyä, joka toimisi kyllä agilityn "aita"-käskyllä, ja koira katoaisi horisonttiin:), mutta mähän täydellisyyttä tavoittelevana en lähde kisaamaan, jos en tiedä osaako koira suorittaa asiat oikein. Ja ollaan enemmän kuin juuri sillä tasolla. Ennehän ei tule ikinä oppimaan kunnon noutoa, sillä on niin heikko ote leluista (tämä tietysti minun sanomana huonona kouluttajana). Joten siis siinä tokoilu. Saa nähdä saadaanko uutta intoa, jos (kun!) ruvetaan käymään treeneissä.

Samanlailla kuin tokoilu ei myöskään temppujen tekeminen ole Ennen sydäntä lähinnä, vaikka kyllä se yleensä asiat tekee ja ihan kohtuullisesti se niitä osaakin. Oma jaksaminen tahtoo tässäkin olla tiellä, sillä innostun kauhean helposti uusista asioista, jolloin keskeneräiset asiat jäävät hoitamatta loppuun. Onneksi koira ei tiedä, että sen pitäisi osata paljon temppuja :) Tärkeimmät on kuitenkin opetettu: syyliin hyppy ja pusuttelu : D

Frisbeetä harjoiteltiin myös kesällä, mutta koiran on vaikea oppia ottamaan kiinni, jos sitä kiekkoa ei osata edes heittää... Joten joo, ei tainnut Ennestä tulla frisbee koiraa, mutta se tykää kovasti niitä hakea ja saattaa yrittää ottaa kiinnikin, jos sattuu vahingossa lentämään sinne minne pitikin.

Sitten ei varmaan enää kannata tähän mammuttiviestiin enää änkeä kuin, että eilisyö meni rauhallisissa merkeissä kuten viime vuonnakin. Vähän taisi pauke hämmentää, sillä Enne nukkui taas vaihteeksi pentulaatikossaan, jossa ei tosiaan nuku kovin usein. Ennen ystäväpiirikin on laajentunut (siskoni osti tiibetinspanielin), vaikka samaan syssyyn voi lisätä, ettei se enää ole niin avoin kuin kuukausia sitten. Nykyään se osaa puolustaa itseään ja varsinkin omaa ruokaansa toisilta koirilta. Mistä lie oppinut? (Kröhm... Tiitummmh... Koopoköh)

Eteenpäin kohti uusia seikkailuja, jotka toivottavasti tulevat tämän jälkeen täällä useammin mainituksi!

Enne sekoilee toukokuussa :)

Enne uinnin jälkeen kesällä

Enne ensimmäisen kerran lampailla kesäkuussa -13

Enne 1 vuotta! Mikä kaunotar siitä tulikaan!

Enne ja Koopo

Pentutapaaminen

Jännittävin tämän ja edellisen viestin välillä tapahtuma oli kahden viikon takaiset pentutreffit. Seuraavana lyhyt selostus siitä.

Oli todella kiva nähdä Ennen sisaruksia ja saada vinkkejä koiran kasvatukseen. Paljon asiaa tarjottiin ja toivottavasti muistan ainakin osan edelleen. Enne oli normaali itsensä. Ruoka ei oikein kiinnostanut, mutta onneksi sentään innostui leikkimään. Alussa pelkäsin, ettei se suostu edes sitä tekemään. Ja oikeastaan loppua kohden namitkin alkoivat kelpaamaan paremmin, kun sain hyvän vinkin miten herkkuja kannattaa syötellä ja varmaan osittain myös siitä syystä, että Enne tottui hieman tilanteeseen. Minun mielestäni suurin ongelma meillä on juuri herkuilla motivointi. Sain myös hyvän idean, että kannattaa kokeilla tahnaa, jota syöttelee suoraan purkista, ja nyt kun sitä on testattu, niin voi sanoa, että ainakin ekalla kerralla toimi todella hyvin!

Enne pääsi suorittamaan myös ensimmäisen kerran putkea, joka tietysti ensimmäisellä kerralla oli vähän pelottava. Ihailtavan nopeasti huomasi, ettei siinä olekaan mitään pelättävää. Kyllä siitä putkihullu vielä saadaan : D Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen päivän saantiin ja olen kotona jatkanut harjoitteita, joita siellä tehtiin.

Enempiä tapahtuma selostuksia en laita kuin että pääsiäisenä Enne vieraili yksin yhden yön Vertaalassa ja muutenkin on siellä käyty pariin kertaan. Enne on alkanut leikkimään Koopon kanssa enemmän ja Kopokin välillä innostuu niin, että pitää mennä väliin ja lopettaa koko touhu. Koopo yleensä lopettaa kiltisti, mutta Enne ei tajua, miksei saa leikkiä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Enne on alkanut oppia jo melko sisä siistiksi Vertaalassakin, vaikka vahinkoja tapahtuu edelleen. Osaa nykyään myös rauhoittua muiden koirien seurassa. Tiitu on muuttunut vähän jäykemmäksi Ennen seurassa. Nyt kun Enne on kasvanut ohi, niin Tiitu varmaan ajattelee, että pentu on jo niin iso, että sen pitäisi jo vähän osata käyttäytyä.

Koulutus jatkuu samoja asioita 'hinkaten'. Paikalla olo sujuu jo varsin hyvin ja Enne oppi myös antamaan tassua! Alussa ajattelin, ettei opi ikinä, mutta motivoituikin hommaan ja suorittaa tehtävän välillä niin innokkaasti, että antaa molemmat tassut :) Aloitettiin myös uusi kontaktitreeni. Tällä kertaa korokkeella ja pysähdys seisomaan. Ihan hyvällä mallilla, pitäisi varmaan vaan alkaa siirtymään ulos, niin saisi välimatkaa pidennettyä.