Voisi jo sanoa, että on virallisesti talvi, kun on siirrytty joulukuuhun. Lunta ei silti ole kuin ohut hassu kerros maassa. Taas pitkä aika viimeisistä agikokemuksista, mutta yritän nyt alla muistella, mitä kaikkea pientä on tapahtunut.
Ensimmäisenä pitää onnitella Enneä ja sisaruksia, joilla on ollut 2-vuotis synttärit kohta kahdeksan viikkoa sitten (12.10.). Olisi varmasti voinut onnitella jo edellisessä viestissä, mutta piti kirjoittaa oikein kunnolla tästä asiasta, mutta sekin sitten jäi. Ehkä se tulee vielä 5.12, kun Enne on ollut luonani 2 vuotta ja koska silloin elämään tulee pienoinen yllätys ;)
Toinen asia on se, että käytin Een selkäkuvauksissa, missä saatiin selville se outous, mikä lonkkakuvissa näkyi. Eli tytöllä on epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama. Ei ole vielä mitenkään vaivannut eikä näytä vaikuttavan elämään. Pitää kuitenkin pitää mielessä, koska joskushan se voi alkaa vaivaamaan :(
Tässä on ehtinyt olla myös itse kipeänä ja käydä viikon opintomatkalla Saksassa, jonka aikana enkelityttö oli vanhemmilla hoidossa. Oli kuulemma tehnyt niin oudon tempun ja karannut. Kahdesti. Metsälenkillä oli vain kadonnut ja löytynyt sitten kahden kilometrin päästä tieltä menossa kaupunkiin päin. Toisella kerralla oli tullut läähättäen takaisin pihaan. Voisi laittaa syyksi sen, että edellisellä viikolla olin kipeä, eikä neiti näin ollen kauheasti saanut aktiviteettia. Ja sen, ettei ole ollut ikinä niin kauaa hoidossa. Paitsi, että taisi tehdä katoamistempun lähtöä seuranneena päivänä. En tiedä mikä mielenilmaus sitten ollut kyseessä. Muutenkin oli outoa kuulla, kun tätä sitten mietittiin, että isän kanssa metsässä kulkiessa Enne menee lähinnä omia reittejään, koska minun kanssani ei meinaa jaloista lähteä. Saa melkein potkia tieltä pois. Käy välillä jossain, muttei kauhean kauaksi lähde oikeastaan ikinä. No, onneksi koira oli vielä tallessa, kun tulin kotiin. Ikävä olikin jo ollut :)
Näiden lisäksi käytiin viime sunnuntaina möllikisoissa. Tarkoituksena oli käydä tekemässä varmat kontaktit ja vähän tunnustella pitkästä aikaa kisafiilistä ei niin kilpailuviettisessä tapahtumassa. Kilpailuluokan radalla ei ollut kuin aa, jonka kontakti oli taattua treenilaatua. Ei kai Enne olisi omassa hallissa varastanut. Pitäisi varmaan lähteä muualle mölleihin harjoittelemaan kontakteja ennen seuraavia kisoja. Mikään täydellinen ratasuoritus se ei ollut. Jonkin verran taas tuli ylimääräisiä kaaroksia ja yksi epäselvyyskohta (sukkula ei viitsinyt kääntyä tarpeeksi tiukkaan, jolloin tuli väärälle kädelle), mutta tuloksena silti nolla ja luokan voitto. Saatiin palkinnoksi hierontalahjakortti, joten tyttö pääsee ansaitusti alkuvuodesta hierontaan :)
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
torstai 16. lokakuuta 2014
Aina ei onnistu, eikä ihan joka toinen kertakaan
Taas tulossa agilitypostaus, mutta kannattaako muuta enää odottaakaan?
Olen unohtanut kertoa, että Enne kävi hierojalla syyskuun alussa. Ei siitä sinällään sen enempää. Ee on kiltti koira, joka heittäytyi heti maahan, kun aloitettiin hieronta. Siellä ilmeni kuitenkin, että oikea puoli ollut jumissa (ja kuka tietää kuinka kauan!). Hieroja sanoi, että moottorin mäntä ja jouset olleet puolitehottomia... Elättelin toiveita, että auttaisi rimoja pysymään ylhäällä ja aluksi huomasinkin, kun Enne hyppäsi paljon kevyemmin sen jälkeen. Ei jäänyt kuitenkin pitkä aikaiseksi, vaan syy on siis lähinnä korkeassa vireessä ja kunnioituksen puutteessa rimoja kohtaan. Toivottavasti nyt on kuitenkin mukavampi laittaa rimoja lakoon :)
Syyskuun lopussa Vitikainen vieraili taas Tehovastuksella ja oltiin siellä sitten mukana. Vieressä pohjapiirros, jonka jouduin itse loppujen lopuksi väsäämään, kun oli jotenkin ihmeellisesti tallentunut koneelle. Alempana videot.
Oli kyllä taas niin kivaa ja erinomaista koulutusta, että oksat pois. Yhden ihmeellisen ohjauksen sai taas harjoitella (pituuden vastakäännöksestä suoraan sokkariin), mikä ei tuntunut yhtään luontevalta. Siinä on pieni hetki, kun et näe minne koira on menossa, eikä tiedä yhtään kerkeääkö vai jääkö alle. Ihmeellisesti kuitenkin toimi joka kerta.
Vitikainenkin meinasi jäädä Ennen "jalkoihin", kun oli peittämässä 9. ja 10. aidan välissä olevaa 3. aitaa (monet koirat kävivät sitä kautta). Enneä ei paljon haitannut, vaikka joku seisoikin edessä. Hyvin mahtui vielä kainalon alta :-D Lopulta tuli hyvin käteen, paremmin kuin odotin, eikä tarvittu ketään itsemurha-aikeista seinäksi eteen. Todella tyytyväinen olin tyttöön. Vimmalla teki hommia ja puomin kontaktit olivat aivan uskomattomat! En tiedä miten se malttoi pysähtyä niihin, vaikka juoksi niin kovaa loppuun asti. Ei se kisoissakaan malta enää pysähtyä, mutta siitä lisää myöhempänä...
En ollut ainoa, joka ihastui tyttöön. Vitikainen kehui kovasti, ja sanoi minullekin, etten ole hullumpi ohjaaja, kun tuli sanottua, etten osaa ohjata :p Alkoi kyselemään, että meinaanko teettää pentuja, ja totta kai sitä varmaan jokainen nartunomistaja jossain vaiheessa miettii. Ennellä oli juoksuhousut jalassa (luulin, että se alkoi tiputtamaan, muttei kuitenkaan!?), mikä oli hyvä, ettei luultu urokseksi. Tyttönen tekee kuulemma töitä kuin miehet, ja vähän jätkämäinenhän se on, koska nostaa jalkaa pissatessa ja heittelee takajalkojaan useinkin sen jälkeen :) Se on hauska tapa, toivottavasti seuraava narttu ymmärtää matkia. Kertoo varmaan myös jostain muusta...?
Jyväskylässä oli kisat 4.-5. päivä, johon olin jo kerennyt ilmottautua, mutta sitten tosiaan luulin, että Ennen juoksut alkoivat. Viikonlopun ajan lilluin jossain masennuksen kaltaisessa, ja maanantaina totesin, ettei juoksut varmasti olekaan alkaneet. Taisi olla maha vain vähän kuralla vai mitä, kun oli vähän nestettä lattialla (en siis missään vaiheessa nähnyt punaista verta). Eihän meillä olekaan ollut narttuja kotona kuin... öö... aina. Joka tapauksessa olin jo tyytynyt siihen, ettei kisoihin mennä ja fiilis koko hommasta lähti. Eikä sitä löytynyt takaisin, vaikka kuinka etsin kivien alta. Tulokset olivat sen mukaiset. Minua ei huvittanut, kaikki Ennen teot ärsyttivät, koira kuumui, minä kuumuin, koira kuumui lisää, ja haukuthan siitä tuli:
Toisaalta opettavainen kokemus. Taas masennuksen syövereissä (eniten masentunut katsojan kommentista sunnuntain agilityradalla) ylös pyrkiessäni piti miettiä mikä kaikki meni vikaan, ja kieriä itsesäälissä. En osaa kouluttaa, enkä ainakaan ohjata niin, ettei kaikki rimat aina lentelisi. Mutta kylläpäs osaan molempia! En ehkä ole suomenmestari (vielä:), mutta ei kukaan ole (anteeksi kliseisen vertaukseni) seppä syntyessään. Enne on superkoira ja minusta tulee superohjaaja, vaikken sitä vielä ole. Tämän vuoksi koitetaan nyt saada formula tekemään kisoissa samanlaiset pysäytyskontaktit kuin treeneissä. Josko keskittyisi taas sen jälkeen paremmin.
Itseluottamusta koiraan ja itseen haettiin Haukkuvaarasta (14.10.), jossa vierailevana kouluttajan sattui juuri käymään Rauno Virta. Itsellä oli hyvä päivä, joten virheet otin vastaan ominani, enkä syytellyt koiraa, koska sille ne syytökset eivät kuulu. Kyllä muuten vaikuttaa paljon millä fiiliksellä on liikkeellä! Jyväskylässä olisin ensimmäistä kertaa ollut mieluummin kotona kuin kisoissa, ja vähän yli viikon päästä siitä olin innokkaana Jyskässä ulkoiluttamassa koiraani. Taas sain hyvän kouluttajan opissa kerätä osaamista sekä varmuutta tekemiseen. Virran ensimmäiset sanat minulle olivat: "Oletteko oikealla kurssilla?" :-D Hyvinhän se rata ensimmäisellä kerralla menikin, vaikkei tietysti nollaa saatu. Sähläsin taas itse menemään :) Sopivasti kehuja ja kuitenkin aina löytyvää ohjauksen parantamista. Eiköhän näillä taas jaksa marraskuu treenata ennen taukoa. Virran koulutuksesta videomateriaalia:
Olen unohtanut kertoa, että Enne kävi hierojalla syyskuun alussa. Ei siitä sinällään sen enempää. Ee on kiltti koira, joka heittäytyi heti maahan, kun aloitettiin hieronta. Siellä ilmeni kuitenkin, että oikea puoli ollut jumissa (ja kuka tietää kuinka kauan!). Hieroja sanoi, että moottorin mäntä ja jouset olleet puolitehottomia... Elättelin toiveita, että auttaisi rimoja pysymään ylhäällä ja aluksi huomasinkin, kun Enne hyppäsi paljon kevyemmin sen jälkeen. Ei jäänyt kuitenkin pitkä aikaiseksi, vaan syy on siis lähinnä korkeassa vireessä ja kunnioituksen puutteessa rimoja kohtaan. Toivottavasti nyt on kuitenkin mukavampi laittaa rimoja lakoon :)
![]() |
Oli kyllä taas niin kivaa ja erinomaista koulutusta, että oksat pois. Yhden ihmeellisen ohjauksen sai taas harjoitella (pituuden vastakäännöksestä suoraan sokkariin), mikä ei tuntunut yhtään luontevalta. Siinä on pieni hetki, kun et näe minne koira on menossa, eikä tiedä yhtään kerkeääkö vai jääkö alle. Ihmeellisesti kuitenkin toimi joka kerta.
Vitikainenkin meinasi jäädä Ennen "jalkoihin", kun oli peittämässä 9. ja 10. aidan välissä olevaa 3. aitaa (monet koirat kävivät sitä kautta). Enneä ei paljon haitannut, vaikka joku seisoikin edessä. Hyvin mahtui vielä kainalon alta :-D Lopulta tuli hyvin käteen, paremmin kuin odotin, eikä tarvittu ketään itsemurha-aikeista seinäksi eteen. Todella tyytyväinen olin tyttöön. Vimmalla teki hommia ja puomin kontaktit olivat aivan uskomattomat! En tiedä miten se malttoi pysähtyä niihin, vaikka juoksi niin kovaa loppuun asti. Ei se kisoissakaan malta enää pysähtyä, mutta siitä lisää myöhempänä...
En ollut ainoa, joka ihastui tyttöön. Vitikainen kehui kovasti, ja sanoi minullekin, etten ole hullumpi ohjaaja, kun tuli sanottua, etten osaa ohjata :p Alkoi kyselemään, että meinaanko teettää pentuja, ja totta kai sitä varmaan jokainen nartunomistaja jossain vaiheessa miettii. Ennellä oli juoksuhousut jalassa (luulin, että se alkoi tiputtamaan, muttei kuitenkaan!?), mikä oli hyvä, ettei luultu urokseksi. Tyttönen tekee kuulemma töitä kuin miehet, ja vähän jätkämäinenhän se on, koska nostaa jalkaa pissatessa ja heittelee takajalkojaan useinkin sen jälkeen :) Se on hauska tapa, toivottavasti seuraava narttu ymmärtää matkia. Kertoo varmaan myös jostain muusta...?
Jyväskylässä oli kisat 4.-5. päivä, johon olin jo kerennyt ilmottautua, mutta sitten tosiaan luulin, että Ennen juoksut alkoivat. Viikonlopun ajan lilluin jossain masennuksen kaltaisessa, ja maanantaina totesin, ettei juoksut varmasti olekaan alkaneet. Taisi olla maha vain vähän kuralla vai mitä, kun oli vähän nestettä lattialla (en siis missään vaiheessa nähnyt punaista verta). Eihän meillä olekaan ollut narttuja kotona kuin... öö... aina. Joka tapauksessa olin jo tyytynyt siihen, ettei kisoihin mennä ja fiilis koko hommasta lähti. Eikä sitä löytynyt takaisin, vaikka kuinka etsin kivien alta. Tulokset olivat sen mukaiset. Minua ei huvittanut, kaikki Ennen teot ärsyttivät, koira kuumui, minä kuumuin, koira kuumui lisää, ja haukuthan siitä tuli:
Toisaalta opettavainen kokemus. Taas masennuksen syövereissä (eniten masentunut katsojan kommentista sunnuntain agilityradalla) ylös pyrkiessäni piti miettiä mikä kaikki meni vikaan, ja kieriä itsesäälissä. En osaa kouluttaa, enkä ainakaan ohjata niin, ettei kaikki rimat aina lentelisi. Mutta kylläpäs osaan molempia! En ehkä ole suomenmestari (vielä:), mutta ei kukaan ole (anteeksi kliseisen vertaukseni) seppä syntyessään. Enne on superkoira ja minusta tulee superohjaaja, vaikken sitä vielä ole. Tämän vuoksi koitetaan nyt saada formula tekemään kisoissa samanlaiset pysäytyskontaktit kuin treeneissä. Josko keskittyisi taas sen jälkeen paremmin.
Itseluottamusta koiraan ja itseen haettiin Haukkuvaarasta (14.10.), jossa vierailevana kouluttajan sattui juuri käymään Rauno Virta. Itsellä oli hyvä päivä, joten virheet otin vastaan ominani, enkä syytellyt koiraa, koska sille ne syytökset eivät kuulu. Kyllä muuten vaikuttaa paljon millä fiiliksellä on liikkeellä! Jyväskylässä olisin ensimmäistä kertaa ollut mieluummin kotona kuin kisoissa, ja vähän yli viikon päästä siitä olin innokkaana Jyskässä ulkoiluttamassa koiraani. Taas sain hyvän kouluttajan opissa kerätä osaamista sekä varmuutta tekemiseen. Virran ensimmäiset sanat minulle olivat: "Oletteko oikealla kurssilla?" :-D Hyvinhän se rata ensimmäisellä kerralla menikin, vaikkei tietysti nollaa saatu. Sähläsin taas itse menemään :) Sopivasti kehuja ja kuitenkin aina löytyvää ohjauksen parantamista. Eiköhän näillä taas jaksa marraskuu treenata ennen taukoa. Virran koulutuksesta videomateriaalia:
perjantai 26. syyskuuta 2014
Viimeinen "kesä"postaus
Tuli alkukesästä asetettua tavoitteita siitä, mitä kaikkea pitäisi kesän aikana ehtiä tekemään. Tuli onnistuttua enemmän ja vähemmän, ja tästä lisää alempana.
Piti opetella pyöräilemään Ennen kanssa
Aivan varmasti. Hyvä, jos itse jaksoin muutaman kerran käydä yksinään. MUTTA juoksua harjoteltiin senkin edestä. Käytiin tänäkin vuonna Terhin ja Vilin kanssa huskyerkkarissa, josta E:n huonoksi onneksi valikoitui mukaan uudet valjaat (kuva alla). Enne oli ihan poikki päivän jälkeen, vaikkei tehty muuta kuin katseltiin vetomiesten käyskentelyä kehässä. Tuleehan siinä tietysti neidille väsy ;)
Noin levoton oli lähes koko päivän -->
Ihme miten sai pysymään paikallaan.

Vaikka uudet valjaat ei oikein miellyttänyt, niin alkoi kuitenkin vetämään niissä, kunhan oli ensin pelotellut minut siitä, ettei vedäkään. Ja sittenhän muuten mentiin! On alkanut oikein komentamaan minua, eikä normaalilla remmilenkillä voi enää ottaa juoksuaskelia tai luulee, että ollaan hommissa. Ihme kyllä kulkee remmissä edelleen kohtalaisen nätisti.
Parit näyttelyt on kierretty.
Keuruulla 1.6. ja Saarijärvellä hikisen kuumana heinäkuun 26. päivänä. Molemmista Hyvä, eikä siitä sen kummempia hyvähän se on :) Tietysti minun silmään kauniimpi kuin muhkeat näyttelybortsut. Varsin samanlaiset arvostelut, joten taisi olla Ennen show-esiintymiset nyt siinä. H piti saada ja se saatiin.
Siirryttiin kakkosiin!
Sanomattakin selvää :-D Vaikka välillä tuntui olevan mahdottoman kaukana... Nyt ollaankin jo sitten huomaamatta humpsahdettu melkein kolmosiin :)
Ei käyty paimentamassa kesän aikana.
Ja tästä olen erittäin erittäin murheissani. Jotenkin en vain osannut päättää mistä kysellä, minkä lisäksi lähes joka päiväinen ajo Jkl:stä S.järvelle tuskastutti ja väsytti. Illat menivät siis suurimmaksi osaksi autoillessa.
Paimentamisen vastapainoksi käytiin Vaasassa kaverin luona, jossa tavattiin pieni kissapoju. Crispy oli varsinainen kummastus, jota Enne paimensi ensimmäiset kaksi päivää ja kolmantena tykästyi aurinkokuninkaaseen kokonaan. Jostain syystä kissa ei kuitenkaan innostunut Ennen haukuista ja "näykkäisyistä" leikkimään. Crispy oli kyllä oikein hyvä koirankouluttaja, kun ei pelännyt juuri ollenkaan. Sen verran kuitenkin, että oli erittäin vieraskorea, eikä tehnyt tuhmuuksia meidän siellä ollessa :)
Vaasassa käytiin golfaamassa frisbeellä. Ennelle oli tietysti oma levynsä mukana, eikä mennyt kauaa, kun se tiesi jo sanomatta milloin saa pinkoa perään. Tuli puolivahingossa opetettua myös etsimään golffiin tarkoitettu frisbee. Ja aina etsi minun heittämäni riippumatta siitä missä järjestyksessä kaverin kanssa heitettiin. Kyllä se on erittäin nopea oppimaan silloin, kun haluaa.
Piti opetella pyöräilemään Ennen kanssa
Noin levoton oli lähes koko päivän -->
Ihme miten sai pysymään paikallaan.
Vaikka uudet valjaat ei oikein miellyttänyt, niin alkoi kuitenkin vetämään niissä, kunhan oli ensin pelotellut minut siitä, ettei vedäkään. Ja sittenhän muuten mentiin! On alkanut oikein komentamaan minua, eikä normaalilla remmilenkillä voi enää ottaa juoksuaskelia tai luulee, että ollaan hommissa. Ihme kyllä kulkee remmissä edelleen kohtalaisen nätisti.
Parit näyttelyt on kierretty.
Keuruulla 1.6. ja Saarijärvellä hikisen kuumana heinäkuun 26. päivänä. Molemmista Hyvä, eikä siitä sen kummempia hyvähän se on :) Tietysti minun silmään kauniimpi kuin muhkeat näyttelybortsut. Varsin samanlaiset arvostelut, joten taisi olla Ennen show-esiintymiset nyt siinä. H piti saada ja se saatiin.
Siirryttiin kakkosiin!
Sanomattakin selvää :-D Vaikka välillä tuntui olevan mahdottoman kaukana... Nyt ollaankin jo sitten huomaamatta humpsahdettu melkein kolmosiin :)
Ei käyty paimentamassa kesän aikana.
Ja tästä olen erittäin erittäin murheissani. Jotenkin en vain osannut päättää mistä kysellä, minkä lisäksi lähes joka päiväinen ajo Jkl:stä S.järvelle tuskastutti ja väsytti. Illat menivät siis suurimmaksi osaksi autoillessa.
| Enne ja Crispy |
Vaasassa käytiin golfaamassa frisbeellä. Ennelle oli tietysti oma levynsä mukana, eikä mennyt kauaa, kun se tiesi jo sanomatta milloin saa pinkoa perään. Tuli puolivahingossa opetettua myös etsimään golffiin tarkoitettu frisbee. Ja aina etsi minun heittämäni riippumatta siitä missä järjestyksessä kaverin kanssa heitettiin. Kyllä se on erittäin nopea oppimaan silloin, kun haluaa.
| Kotona frisbeetä |
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Kakkosiin, Kohti kolmosia
Tässä viestissä kertoilen pikaiset kuulumiset agilityn osalta.
Kesäkuun loman jälkeen, kun viisi viikkoa oli kulunut ja kaksi kertaa käyty taas muistuttelemassa agilityn oppeja lähdettiin taas Itä-Suomeen (19.-20.7.). Niinhän se on, että lahjattomat treenaa ja osaamattomat harjoittelee. Kisaviikonloppuun kuului neljä rataa, joista tuloksena lauantaina kaksi voittoa. Toinen ei niin komea nolla (2. LUVA!), sekä vitonen riman tiputtelusta. Juurikin se kohta oli radalla vaikeinta, mutta en sitten kuitenkaan muistanut ohjata sitä. Sunnuntaina ekalta radalta viimeinen kaivattu LUVA höystettynä voitolla. Mikkelissä jaetaan koiranruokaa palkinnoksi, niin ei meidän hurttien tarvinnut ainakaan vähään aikaan nähdä nälkää, kun kotiin kiikutettiin 36 kg nappuloita. Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen kakkosluokan kisakin, josta omalla taidollani hankittu vitonen ja neljäs sija. Nyt pitäisi jo oppia olla ryntäämättä kepeille. Tulihan sitä sunnuntain 1. luokassa rikottua taas 5 metrin etenemäkin. Saisipa kakkosissakin ohjattua niin hyvin, että vauhti säilyisi.
Ensimmäiset "oikeat" 2. luokan kisat käytiin elokuun 3. päivä Tuusulassa. Kisoista ei tullut tuliaisia kahden hylätyn vuoksi, jotka päättyivät samaan kohtaan. Ohjaajan moka kuten niin monesti ennenkin... Etelässä käytiin vierailemassa siksi, että lähdettiin katsomaan tädin ensimmäistä cockerin pentua. Enne olisi kerrankin saanut leikkiä niin paljon kuin jaksoi, mutta jostain syystä ei perusta juurikaan pennuista. Käytiin pienessä koirapuistossa, sekä Rajasaaressa, jossa olikin vähän enemmän koiria. Hieno paikka, kannattaa käydä. Tilaakin niin paljon, että varmaan harvemmin mitään rähinöitä syntyy.
Elokuussa käytiin myös seurakavereiden kanssa Kuopiossa. Siellä näytettiin kuinka kovaa mennään... Rimojen kustannuksella (paras etenemä 4,92). Virheitä 10, 5 ja 15. Tästä huolimatta saatiin pieni lohdutuspalkinto sijoittuessamme kolmanneksi ensimmäisellä radalla.
Vähän alkaa ottamaan päähän tuo Ennen huippunopea hyppytyyli, jonka vuoksi vetää tosi usein rimat jalkoihin. Ollaan nyt yritetty kouluttajan kanssa saada koira keräilemään itseään ennen hyppyä, ja keksimään drag racerille jostain myös jarrut. Mistähän ne löytyisi??
Syyskuun alussa käytiin vähän lähempänä kisaamassa. Jattilassa oli meille arvottu lähtönumero 1, joka aluksi pelotti, kun olin kuitenkin ilman avustajaa matkassa, ja koska lähtöjärjestys oli harvemmin nähty maxit-medit-minit. Onneksi oli jonkin verran luokkanousijoita, joten lähtövuoro oli vasta toinen, vaikka ratasuorituksia en kerennyt yhtään katsomaan. Myöhemmin ajateltuna saattaa tuo alkujoukoissa lähteminen olla meille ihan hyväkin asia, koska Enne-elukka ei kerkeä nostamaan kierroksia, kun se otetaan lähes suoraan autosta radalle. Jyväskylän kisat meni siis hyvin: hypäriltä omasta mokasta johtuva vitonen ja 3. sija, sekä aksaradoilta 2xLUVA ja 2.sijat. Eli kakkosista yllättäen melkein nollapotti täynnä. Vähän kyllä jännitti, kun oli kisaamassa nopeita koiria, että jäädäänkö LUVAtta. Mielestäni en ohjaa hyviä nopeita teitä, vaan keskityn vaan rimojen pysymiseen ylhäällä ja puhtaaseen suoritukseen.
Nyt kun on enää yksi nolla ennen kolmosiin nousua, niin pitäisi kääntää ohjaustaktiikka ympäri. Seuraavat kisat siintävät jo edessä päin (luultavasti kahden viikon päästä taas Jkl:ssä), mutta sitä ennen olen ilmoittautunut Vitikaisen Tiian koulutukseen seuraavana sunnuntaina. Saa nähdä mitä Tiia tällä kertaa sanoo härkäpäästä, ja toivottavasti osaa neuvoa tuossa rima-asiassakin.
Toivotamme kaikille valoisia ajatuksia pimeneviin syysiltoihin!
Kesäkuun loman jälkeen, kun viisi viikkoa oli kulunut ja kaksi kertaa käyty taas muistuttelemassa agilityn oppeja lähdettiin taas Itä-Suomeen (19.-20.7.). Niinhän se on, että lahjattomat treenaa ja osaamattomat harjoittelee. Kisaviikonloppuun kuului neljä rataa, joista tuloksena lauantaina kaksi voittoa. Toinen ei niin komea nolla (2. LUVA!), sekä vitonen riman tiputtelusta. Juurikin se kohta oli radalla vaikeinta, mutta en sitten kuitenkaan muistanut ohjata sitä. Sunnuntaina ekalta radalta viimeinen kaivattu LUVA höystettynä voitolla. Mikkelissä jaetaan koiranruokaa palkinnoksi, niin ei meidän hurttien tarvinnut ainakaan vähään aikaan nähdä nälkää, kun kotiin kiikutettiin 36 kg nappuloita. Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen kakkosluokan kisakin, josta omalla taidollani hankittu vitonen ja neljäs sija. Nyt pitäisi jo oppia olla ryntäämättä kepeille. Tulihan sitä sunnuntain 1. luokassa rikottua taas 5 metrin etenemäkin. Saisipa kakkosissakin ohjattua niin hyvin, että vauhti säilyisi.
Elokuussa käytiin myös seurakavereiden kanssa Kuopiossa. Siellä näytettiin kuinka kovaa mennään... Rimojen kustannuksella (paras etenemä 4,92). Virheitä 10, 5 ja 15. Tästä huolimatta saatiin pieni lohdutuspalkinto sijoittuessamme kolmanneksi ensimmäisellä radalla.
Syyskuun alussa käytiin vähän lähempänä kisaamassa. Jattilassa oli meille arvottu lähtönumero 1, joka aluksi pelotti, kun olin kuitenkin ilman avustajaa matkassa, ja koska lähtöjärjestys oli harvemmin nähty maxit-medit-minit. Onneksi oli jonkin verran luokkanousijoita, joten lähtövuoro oli vasta toinen, vaikka ratasuorituksia en kerennyt yhtään katsomaan. Myöhemmin ajateltuna saattaa tuo alkujoukoissa lähteminen olla meille ihan hyväkin asia, koska Enne-elukka ei kerkeä nostamaan kierroksia, kun se otetaan lähes suoraan autosta radalle. Jyväskylän kisat meni siis hyvin: hypäriltä omasta mokasta johtuva vitonen ja 3. sija, sekä aksaradoilta 2xLUVA ja 2.sijat. Eli kakkosista yllättäen melkein nollapotti täynnä. Vähän kyllä jännitti, kun oli kisaamassa nopeita koiria, että jäädäänkö LUVAtta. Mielestäni en ohjaa hyviä nopeita teitä, vaan keskityn vaan rimojen pysymiseen ylhäällä ja puhtaaseen suoritukseen.
Toivotamme kaikille valoisia ajatuksia pimeneviin syysiltoihin!
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Koko Kesäkuu pienessä paketissa
Pitkä aika taas viimeisestä viestistä. Tällä hetkellä lomaillaan Ennen kanssa agilitystä (huomenna kolme viikkoa täynnä ja yksi viikko pitäisi vielä jaksaa olla säheltämättä!).
Lomaa ennen kerettiin käydä vielä kaksissa kisoissa. Laukaan kisoista (25.5.14) voitto ja kolmas sijoitus, muttei nollia. Oli kyllä taas niin vähällä :p Ihan pieniä virheitä. Meni itelläkin mäkäräinen silmään, mutta onneksi keppien kohdalla, niin ei sen takia tullut virheitä :D
Laukaan kisoista seuraavana viikonloppuna käytiin Keuruulla näyttelyssä (1.6.). Ennellä oli vanha herra Dusty the Malamuutti mukana näyttämässä miten pitää käyttäytyä. Molemmat olivat hienosti. Dusty sai sertin! Ennellä ei ollut yhtä lahjakasta kroppaa, joten H:n kanssa poistuttiin kehästä. Se oli juuri se mitä me tarvittiinkin. Ensimmäistä kertaa esitin koiran ikinä, ja onneksi oli ihana tyttönen, joka pyrki vain tokon perusasentoon ja omasta mielestään liian kauan seisomista tarjottuaan laskeutui aina täydellisesti jalkoja liikuttamatta maahan :) Kuulin tuomarinkin naurahtavan.
Arvostelu kokonaisuudessa:
"Hieman kevyt ja raajakas kokonaisuus. Kevytpiirteinen, pitkä pää. Kookkaat korvat. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Riittävä rintakehä. Luusto voisi olla vankempi. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. Riittävä takakulmaus, korkea kinner. Liikkuu takaa ahtaasti, edestä löysin kyynerpäin. Kevyt sivuliike. Häntä nousee liian korkealle liikkeessä."
Olen huomannut itekin, että liikkuu ahtaasti takaa ja hännän asentohan on kanssa ollut tiedossa. Ja korvathan sillä on ihanan isot! Kuulee käskytkin paremmin kun on vielä pystyt :) Kun en mitään koirista ymmärrä niin suurin osa tietysti ihan uutta tietoa. Kaippa se kehittyisi, kun kävisi vaan tarpeeksi katselemassa näyttelyissä muita koiria. Mielestäni Enne oli kuitenkin kaunein ;) Muut olivat liian pieniä ja karvaisia.

Kiitos Terhi kuvaamisesta!
Keuruun jälkeen suunnistettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Juvalle, josta lähdettiin sunnuntaiaamuna Mikkeliin KK-99 järjestämiin kisoihin (8.6.). Ja viimein kauan odotettu luva kirjattiin kisakirjaan! Ei luva-ratakaan mikään täydellinen ollut. Pientä väärinkäsitystä kolmanneksi viimeisellä esteellä...
Toisella radallakin melkein luva, jostain syystä Enne ei suostunut menemään ekalla yrittämällä keinua loppuun. Pitää laittaa kokemattomuuden piikkiin, osaahan se keinun ei kannata mun huolestua ja tehdä siitä suurta numeroa. Molemmilta radoilta kuitenkin voitto ja kaksi suurta ruokasäkkiä kotiin viemisiksi.
Mikkelin kisojen jälkeen piti aloittaa tauko, mutta tiistaina käytiin vielä säheltämässä jotakin hallilla. Osa syy taukoon oli se, että Enne on tehnyt hyvin töitä (ja tekisi varmasti ikuisesti, jos antaisi) + agilityn sm-kisat olivat seuraavana viikonloppuna, eli omiin kisoihin ei voisi lähteä kuitenkaan. Uudella entistä terävämmällä innolla aletaan treenaamaan sitten tulevaisuutta varten viikon-puolentoista päästä. Seuraavat kisat luultavasti taas Mikkelissä 12. tai 19. päivä. Luultavasti menee tuohon jälkimmäiseen.
Tulevaisuuteen kuuluu lisää jännittäviä aksakisoja, Saarijärven suuri Kaikkien Rotujen Näyttely (haetaan nyt se toinen H :) ja mahdollisesti myös tokokisoja, jos kantti kestää lähteä koittamaan. Meidän seura järjestää möllitokon 10. päivä, joten yritän sinne saada itseni tungettua. Yritän myös laittaa tokoiluvideoitakin, kunhan saisin vain kuvattua (ja myös muuta!?!). Ostin sm-kisoista vihdoin metallisen noutokapulan ja pakko kehua, että Enne osaa jo aika hienosti hakea sitä! Se on hyvin fiksu ja herkkä neiti :)
Lomaa ennen kerettiin käydä vielä kaksissa kisoissa. Laukaan kisoista (25.5.14) voitto ja kolmas sijoitus, muttei nollia. Oli kyllä taas niin vähällä :p Ihan pieniä virheitä. Meni itelläkin mäkäräinen silmään, mutta onneksi keppien kohdalla, niin ei sen takia tullut virheitä :D
Arvostelu kokonaisuudessa:
"Hieman kevyt ja raajakas kokonaisuus. Kevytpiirteinen, pitkä pää. Kookkaat korvat. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Riittävä rintakehä. Luusto voisi olla vankempi. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. Riittävä takakulmaus, korkea kinner. Liikkuu takaa ahtaasti, edestä löysin kyynerpäin. Kevyt sivuliike. Häntä nousee liian korkealle liikkeessä."
Olen huomannut itekin, että liikkuu ahtaasti takaa ja hännän asentohan on kanssa ollut tiedossa. Ja korvathan sillä on ihanan isot! Kuulee käskytkin paremmin kun on vielä pystyt :) Kun en mitään koirista ymmärrä niin suurin osa tietysti ihan uutta tietoa. Kaippa se kehittyisi, kun kävisi vaan tarpeeksi katselemassa näyttelyissä muita koiria. Mielestäni Enne oli kuitenkin kaunein ;) Muut olivat liian pieniä ja karvaisia.

Kiitos Terhi kuvaamisesta!
Keuruun jälkeen suunnistettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Juvalle, josta lähdettiin sunnuntaiaamuna Mikkeliin KK-99 järjestämiin kisoihin (8.6.). Ja viimein kauan odotettu luva kirjattiin kisakirjaan! Ei luva-ratakaan mikään täydellinen ollut. Pientä väärinkäsitystä kolmanneksi viimeisellä esteellä...
Toisella radallakin melkein luva, jostain syystä Enne ei suostunut menemään ekalla yrittämällä keinua loppuun. Pitää laittaa kokemattomuuden piikkiin, osaahan se keinun ei kannata mun huolestua ja tehdä siitä suurta numeroa. Molemmilta radoilta kuitenkin voitto ja kaksi suurta ruokasäkkiä kotiin viemisiksi.
Mikkelin kisojen jälkeen piti aloittaa tauko, mutta tiistaina käytiin vielä säheltämässä jotakin hallilla. Osa syy taukoon oli se, että Enne on tehnyt hyvin töitä (ja tekisi varmasti ikuisesti, jos antaisi) + agilityn sm-kisat olivat seuraavana viikonloppuna, eli omiin kisoihin ei voisi lähteä kuitenkaan. Uudella entistä terävämmällä innolla aletaan treenaamaan sitten tulevaisuutta varten viikon-puolentoista päästä. Seuraavat kisat luultavasti taas Mikkelissä 12. tai 19. päivä. Luultavasti menee tuohon jälkimmäiseen.
Tulevaisuuteen kuuluu lisää jännittäviä aksakisoja, Saarijärven suuri Kaikkien Rotujen Näyttely (haetaan nyt se toinen H :) ja mahdollisesti myös tokokisoja, jos kantti kestää lähteä koittamaan. Meidän seura järjestää möllitokon 10. päivä, joten yritän sinne saada itseni tungettua. Yritän myös laittaa tokoiluvideoitakin, kunhan saisin vain kuvattua (ja myös muuta!?!). Ostin sm-kisoista vihdoin metallisen noutokapulan ja pakko kehua, että Enne osaa jo aika hienosti hakea sitä! Se on hyvin fiksu ja herkkä neiti :)
| Lenkillä perjantaina 27.6. kaikkien hurttien kanssa. Ennellä ollut viime aikoina "kivaa" (ja ei), kun muutin takaisin vanhempien luokse. Nyt saa olla sitten koirakavereiden kanssa päivittäin. |
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Kesän avaus
Koivujen lehdet on ihanan vaaleanvihreät, ja viimein on lämmintäkin (eilen 20 astetta, joka ei kylläkään tuntunut niin mukavalta jalisharkoissa)! Tänään käytiin aamulla Ennen kanssa heittämässä kesän ensimmäiset frisbeet ja tekemässä uintikiekat (minä en kyllä uinut). Tyytyväinen koira tuli aamulenkiltä kotiin. Vähän meillä on tuon liitokiekon nappaamisen kanssa harjoittelutarvetta. Itekin voisi opetella heittämään, niin voisi helpottaa asian etenemistä :)
Nyt on se aika vuodesta, kun suunnittelee kesäksi kaikenlaista. Mulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia vaan yleensä juuri tähän aikaan vuodesta tulee ajateltua, mitä kaikkea lupaa kesällä tehdä. Nyt on sellainen tunne, että kyllä tänä kesänä urheilen paljon, mutta loppujen lopuksi siinä käy niin, että töitten jälkeen jaksaa tehdä yhtä vähän kuin koulupäivienkin. Onneksi sain kuitenkin niitä töitä, kun viikko sitten tuntui vielä siltä, että istun katuojassa tämän kesän!
Kaikesta toteutumattomuudesta huolimatta seuraavaksi seuraavan kesän tavoitteet mielivaltaisessa järjestyksessä:
Opetellaan Ennen kanssa pyöräilemään.
En ole ollut vielä varma haluanko opettaa Ennen juoksemanaan pyörän edessä vai vierellä. Tänään päätin sitten lopulta, että kyllä koiran on juostava nätisti vierellä, koska se on luultavasti helpompaa kaikin puolin. Tietämättömyydestä huolimatta olisi pohjatyötä voinut jo tehdä, mutta tänä kesänä se viimein aloitetaan.
Noustaan agilityssä kakkosiin!
Varmaankin se meidän päätavoite. Nyt kun sai töitä, voi olla rahallisestikin ihan mahdollista :-p Lisäksi Pieksämäen kisojen pahamaku on saatava pois, ettei synny kisakammoa, joten seuraaviin kisoihin pakkoilmottauduttu. Eli Laukaan 25. päivän kisoista saa luultavasti lukea seuraavassa viestissä.
Käydään parissa näyttelyssä.
Tulee tapahtumaan. Meidän ekoihin näyttelyihin on jo ilmottauduttu. Nokka kohti Keuruuta 1.6.! Ennen kehäkäyttäytyminen varmasti superb, vaikka ollaankin vähän harjoiteltu. Näyttelyiden tavoitteena onkin vain hakea se hyvä, että saadaan likasta sitten joskus aksavalio.
Käydään paimentamassa.
Viime vuotinen pentutapaaminen oli todella mukavaa tekemistä johtuen varmasti osittain myös hyvästä seurasta. Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä edes kerran Ennen kanssa lampaille katsomaan josko siitä voisi ihan oikeasti tulla paimenkoira (käytännössä ehkei vielä, raha ym. asiat huomioiden).
Siinä olikin keskeisimmät koiratavoitteet, lisää listataan, kun ajatus kulkee eteenpäin :)
Kerrankin vähän lyhyempi päivitys. Johtuu varmaan siitä, että läväytin aivoni pihalle edellisessä viestissä :)

Kisajännitystä x2
Yllättävää. En jaksanut kirjoittaa tänne kisojen jälkeen.
Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.
Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.
En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.
Rata meni sitten näin:
Vähän tietysti ekan riman pudotus harmitti. Ahne-Enne yrittää hypätä aivan liian kaukaa...
Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.
Video:
Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p
Kisajännitys 2
Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.
Video tapahtuneesta:
Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)
+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.
Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.
Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...
Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.
Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.
Rata meni sitten näin:
Video:
Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p
Kisajännitys 2
Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.
Video tapahtuneesta:
Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)
+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.
Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.
Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)