Let's meet Aina!

Eilen oli pitkä päivä, niin en ehtinyt oikein muuta, kun ihmetellä nykyistä elämää ja käydä nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna herätä. By the way, hyvää itsenäisyyspäivää!

Mitä eilen sitten tapahtui? Aamulla käytiin Ennen kanssa nopeasti hallilla treenaamassa, mutta sitten alkoikin pitkä ajomatka Tampereelle. Pienien välipysähdysten kautta saavuttiin määränpäähämme. Takaisin lähtiessä oli autossa yksi matkustaja enemmän kuin lähtiessä.

Eli esittelyssä uusi perheenjäsen: Aina.

Toinen koira on ollut mietinnässä jo jonkun aikaa. Enne on sellainen koira, ettei se leiki yksin. Viime aikoina koulu on vienyt normaalia enemmän aikaa, minkä on neidistä huomannut, joten on mietityttänyt josko kaverin olemassa olo helpottaisi raskaita yksinolon hetkiä. Minäkään en yksinäni voi tarjota niin paljon leikkiä kuin bc haluaisi (kukaan ei voi), joten toivottavasti tämä helpottaa ja lisää Ennen elämän aktiivisuustasoa. Tällä hetkellä Ee ei ole superihastunut tulokkaaseen, mutta sietää sitä hyvin. Eiköhän se vielä pehmiä, kun Ainalle on opetettu kotilaumassa jo mitä murina tarkoittaa ja pintiäinen osaa varsin nätisti innostaa aikuisia leikkiin.

Miksi sitten Aina? Rodultaan Aina on mudi, jollaisesta olen ollut kiinnostunut pidemmän aikaa. Rotua tuli mietittyä silloinkin, kun olin Enneä hankkimassa. Se ei ole samanlainen ultimate-rotu kuin bordercollie, jota olen aina katsonut ylöspäin ja ihmetellyt kuinka hienoja ja jaksavia kouluttajia niiden omistajat ovat. Olen aina ihaillut bortsujen luonnetta ja ulkonäköä. Niiden omistajia en ehkä samalla tavalla arvosta kuin ennen, nyt, kun itse kuulun niiden joukkoon. Arvostan tietenkin omistajia kuten kaikkia viitselijäitä, huolehtivia ja koiriaan rakastavia omistajia.

Mudi on kuitenkin luonteeltaan sellainen millainen koiran pitäisikin olla. Aktiivinen paimen, iloinen ja leikkisä sekä hieman bordercollieta kovempi ollen kuitenkin ohjaajanöyrä. Yllä oleva video on otettu ehkä minuutti sen jälkeen, kun Aina astui kynnyksen yli uuteen kotiinsa (kertoo jotain pennun luonteesta). Kuten missä tahansa rodussa (myös bc) on myös mudissa erilaisia yksilöitä. Agilitykisoissa on näkynyt "perässä vedettävistä" yksilöistä vauhtihulluihin. Sanomattakin on selvää, että Ainallekin olen alkanut jo mielessäni räätälöidä kisatykin uraa. En kuitenkaan halua aloittaa sen kanssa niin aikaisin kuin Ennen, minkä tähden nyt oli hyvä aika toiselle koiralle, kun Ennessä on vielä paljon kehitettävää (ja tietysti satakertaa enemmän itsessä). Ainan kanssa haluan aluksi keskittyä vain hyppytekniikkaan ja katsoa minkä kokoiseksi pikku-neiti kasvaa ja vasta sitten ruveta kunnolla kouluttamaan kisakuntoon. Totta kai jotain tulee opetettua jo ennen vuoden ikää, koska minä en vain osaa olla kouluttamatta. Yritetään kuitenkin pitää lajin kokonaiskuva piilossa :)

Miksei mudi? Eniten vaikutti mudin poissulkemiseen äänekkyys, jota useissa yksilöissä on. Mudi ei käytä paimennukseen silmää vaan ohjaa eläimiä ruumillaan ja äänellään. Toisaalta on paljon bc:ita, jotka ääntelevät paljon ja sitten on täysin hiljaisia mudeja. Toivon, että osaan kouluttaa tämän yksilön kohtalaisen hiljaiseksi. Agilityradalla en jaksaisi kuunnella jatkuvaa räkytystä. Ehkä pentu ottaa hiljaisesta Ennestä mallia. Toinen syy on mudin epäkätevä koko agilityyn. Rodun säkäkorkeus on juuri medin ja maksin rajoilla. Pientä maksia en missään nimessä haluaisi. Mielestäni on järjetöntä hypyttää koiraa 20 cm säkäkorkeuttaan korkeampaa. Silti. Aina on iso ja jämäkkä pentu (sisko oli melkein puolet pienempi), jonka vanhempien säkäkorkeudet ovat 41,5 ja 46 cm. Eli on hyvin todennäköistä, että tytöstä tulee pieni maksi. Pitää sitten opettaa köyristelemään selkäänsä mitattaessa :) Medikoirahan olisi toiveissa. Ainalle nimittäin tulen opettamaan juoksukontaktit. 2-2:set on nähty ja tehty, joten on uuden haasteen vuoro :)

Ainassa ihastuin sen luonteeseen. Se oli pentueen rämäpää. Kiusasi kaikkia, mutta sai välillä noottia hiljaisemmalta siskoltaan ja uskoi sen. Siinä oli asennetta. Se tuli pusuttelemaan (kuten kaikki kasvattajan koirat, mikä vähän yllätti) ja alkoi sitten järsiä sormia ja oikeastaan mitä tahansa mitä suuhun sattui. Se oli yhtä aikaa herttainen ja varsinainen piru. Sen vanhemmat olivat molemmat avoimia koiria ja isän mh-kuvauksen tulos esitti todisteita siitä, mitä olin rodusta kuvitellutkin. Bortsua pienempi saalisvietti, mutta hieman kovempi ympäristöään kohtaan. Pakko myöntää, että päätös ottaa juuri mudi ja juuri tämä mudi tuli tehtyä nopeasti verraten esimerkiksi Ennen tuloon (joka sekin oli tavallaan puolivahinko:). Päivän ollaan nyt tutustuttu. Aina on rohkeampi kuin Enne oli ja vieläkin ihmisrakkaampi, vaikka raitapaitakin oli sosiaalisin pentu, jonka olin siihen mennessä nähnyt. Aina ei ole moksiskaan suurimmasta osasta kovia ääniä, mutta tietysti pennun kuuluu ihmetellä uutta maailmaa, joten jotain pelottavaakin kyllä löytyy. Se on tarmokas pusukone ja uusista jännistä asioista palautuu todella nopeasti. Ja seuraavalla kerrallahan se onkin jo nähty juttu :) Suuret odotukset on olemassa ja vain aika näyttää miten ne toteutuu. Tietysti eniten toivon tälle tyttöparille pitkää ja tervettä elämää! Kaikki muut täyttyvät toiveet ovat sitten vain luksusta.

"Kyllä mä vielä sun kanssa pedillä nukun."

  

"Hahaa. Tehtävä suoritettu!"