Ainan alkuvuoden kuulumiset

Viimein voi jo sanoa, että tytöt ovat ystävystyneet kunnolla! Enne oli pitkään välittämättä pennusta, mutta nykyisin joka päivä suoritetaan aamu- ja iltajumpat ulkona. Sisällä Enne ei oikeastaan leiki, mutta ei se minua haittaa, vaikka Aina onkin eri mieltä. Ulkona saa riehua pelkäämättä, että mikään menee hajalle ja tilaakin on enemmän temmeltää :) Ainalla on hauska tapa mennä puiden taakse vaanimaan Enneä. Ja tyttö tosiaankin hakeutuu ihan selvästi sillä tavalla piiloon, jotta voi hyökätä pahaa-aavistamattoman siskonsa niskaan :D

Mahakarvat tekee rintakehästä syvemmän.

Jospa jatketaan Ainasta, kirjoitellaan Ennestä seuraava postaus. Pentu on nyt 5 kuukautta, joten jälkimmäinen rokotus on käyty. Siitä on tietysti jo viikkoja ja painoa oli silloin 7,5 kiloa. Ja tuntuu, että se vain kasvaa edelleen. Kauhea jötkäle :) Se on jotenkin ihmeellisen muotoinen: pieni, nätti pää ja vankka rakenne. Paljon olen joutunut pohtimaan onko se lihava, mutta taitaa olla vain niin vahva rakenteinen. Enneä joutui varsin pienestä lähtien houkuttelemaan syömään, joten ei ole oikeastaan tarvinnut vahtia kuinka paljon sille ruokaa antaa. Aina syö kuitenkin kaiken välittämättä siitä, että se on jo turvonnut ilmapalloksi. Ja sitä paitsi kaikki kelpaa. Pennun erittäin ällöttävä tapa on syödä koirankakkaa, joten ulkoillessa saa olla tarkkana, ettei kikkaroita häviä lumelta parempiin suihin. Yök! Aina tietää, ettei se saisi sitä tehdä, mutta kuten paljon muutakin, niin se jääräpäisesti tekee asioita joka tapauksessa. Eihän se aina voi jäädä kiinni, eihän?!?

Ainan ilmeestä näkee, kun se aikoo olla tottelematta käskyä. Korvat menee päätävasten ja ilme muuttuu tiukan itsepäiseksi. Jos se on jotain mitä se haluaisi viedä (esimerkiksi muovikorkit on ihania, ja jouluna lähti kinkunverkko roskiksesta mistä tyttö oli erittäinen tyytyväinen :D ), niin Aina kiellosta perääntyy vähän ja kääntää muka katseensa pois, mutta sivusilmällä silti tuijottaa aarretta ja luulee, että ehtii asian viedä, niin salamannopeasti ottaa suuhun ja kiihdyttää karkuun niin nopeasti kuin pystyy. Valitettavasti useimmat päättyy ei toivottuun lopputulokseen, joten varastelu on vähentynyt. Mutta se ilme on ihan paras!

Ainan huonoimpana puolena voi edelleen pitää sen haukkumista. Aamuinnosta paukkuen ensimmäinen ihminen, joka nähdään saa tietää, että Aina on taas päässyt ulos! Jippii! Kun enimmät innot on saatu purettua, ei tarvitse enää räksyttää vastaantulijoille. Kaikki nähdyt koiratkin on haukuttava. Jossain vaiheessa tämä meni jo paljon paremmin ja koiratkin pystyttiin ohittamaan hiljaa, jos ne kävelivät toisella puolella tietä. Jotain olen varmaan muuttanut, koska ollaan taannuttu huonompaan suuntaan. Ei pentu ainakaan hallilla enää räkytä koko aikaa, kun koulutan muita.

Aina oli ensimmäinen pentu, joka on puolustanut omaa ruokaansa ihmisiltä. Se murisi ja teki varoittavan hyökkäyksen, kun ensimmäistä kertaa menin liian lähelle sen syödessä luuta. Koskaan en ole pennun nähnyt käyttäytyvän noin, joten vähän hämmästyin, mutta sitten ruvettiin vaan opettelemaan, ettei ihmisiä tarvitse pelätä. Ruokkivaa kättä ei saa purra ja vaikka aika näykkijä tilkkupaita onkin, niin ruokaansa se ei enää puolusta kuin toisilta koirilta. Löysin muuten poskihampaan lattialta, mikä olikin ensimmäinen irronnut hammas jonka sain talteen. Meinasin tähän kirjoittaa, että oikea kulmahammas ei ole vielä irronnut, mutta tutkin asian ja näyttää irronneen :) Hieno homma, pelkäsin, että pitää huolestua, kun ei ollut vielä viikon alussa aikeitakaan lähteä, vaikka uusi hammas oli jo puhjennut.

Aina on tottunut muutenkin käsittelyyn, kun hampaiden katsomisessa yms. kiukutteli aikaisemmin ja nyt menee jo ihan nätisti. Kynsien leikkuu on vielä kamalan tylsää, mutta se ei ole enää niin tuskaista kuin aluksi, kun piti joka kynnen välissä näyttää kuinka paljon välittää siitä hommasta. Luulen, että se johtuu tuosta ADHD-luonteesta. Ikinä ei voi olla paikallaa, paitsi syödessä ja nukkuessa. Kun yrittää kouluttaa katsekontaktia, niin että koira istuu paikalla, niin joka välissä pitää pyörähtää katsomaan mitä muualla tapahtuu tai edes vähän hivuttaa takapuolta johonkin suuntaan. Ei Ennekään tietysti niin tinkimätön katsekontaktia ollut pienenä. Nyt kun on tottunut, että koira tuijottaa silmiä räpäyttämättä töitä tehdessä, ettei vain mikään pieni ele, joka kertoo mitä pitää tehdä mene ohi, niin välillä tuntuu, ettei pentuun saa ikinä hakattua sellaista kontaktia. Ja ei varmaan saakkaan. Aina on kuitenkin niin erilainen kuin Enne. Ei nyt sentään täysin vastakohta, mutta riittävän erilainen, jotta siihen ei voi käyttää täysin samaa koulutustapaa kuin Ennen kanssa. Pitää vain sallia Ainalta enemmän ADHD-käytöstä.

Aina on rohkea Kamikaze-lentäjä :D

Aina tulevaisuuden pieni agilitykoira on jo varsin taitava putkeen porhaltaja ja vähän ollaan tehty myös takaa kieto-harjoituksia ja edelleen keinun rämäyttelyä ja rohkeutta sen liikkeeseen. Lisäksi ollaan melkein joka viikko suoritettu hyppytekniikkajuttuja, jotka pitikin olla pääasiassa sinne vuoden ikäiseksi asti. Tokohommat tuntuvat olevan jotenkin tosi vaikeita tuollaisen pirpanan kanssa, joten hallilla tahtoo aina ajautua tekemään aksan perusteita ja vaan leikkiä. Ainan mittasin muutama viikko sitten ja silloin oli noin 37 cm, mutta tietysti tämä saattaa heittää suuntaan taikka toiseen, sillä yksin mitatessa oli vaikea saada koira seisomaan kunnolla ja pysymään sen verran paikalla, että mittaus onnistui. Pitäisi mitata uudestaan, ettei ole huomaamatta päässyt kasvamaan maksiksi :p Ei se vielä voi olla, mutta lähelle tullaan varmasti kolkuttelemaan. Jännitys tiivistyy. Edelleen huomaa, ettei ole heittänyt pyyhettä kehään vaan toivoo, että kasvu pysähtyisi siihen 42,99 sentin kohdalle :)

Tytöt Retuperällä komeaa Viliä tapaamassa ;)