lauantai 27. joulukuuta 2014

13 vko

Viikot vierähtäneet ja elämä kahden koiran kanssa tuntuu normaalilta kuin näin olisi aina ollut. Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Katseltu maailmaa ja opeteltu luoksetuloa ja käytöstapoja. Aina on ruvennut jo vähän hiljenemään, eikä esimerkiksi kilju enää kymmentä minuuttia kurkku suorana, kun lähdetään autoilemaan. Pentu on ollut katselemassa agilityä kentän laidalla, kun olen käynyt kouluttamassa ja on todistettu, että se pystyy huutamaan kaksi tuntia putkeen pitämättä oikeastaan ollenkaan taukoa. Huoh, kaipa se siitä...? Ei auttanut, vaikka tunti riehuttiin hallilla. Leikittiin ja sain menemään pari kertaa putkeenkin (ei ollut päätavoite). Vähän tutustuttiin keinuun, joten mites se olikaan, ettei tehdä mitään agilityjuttuja :p Aina on vaan niin rohkea, että sen kanssa on niin ihanaa tehdä asioita. Ei oikeastaan välittänyt keinun liikkeestä ja keksi itse aloittaa täppäysleikin, vaikken sitä ollut edes yrittänyt.

Aina on ihanan reipas, rohkea ja sosiaalinen pentu, eikä sen kanssa ole ollut ongelmia vieraissa paikoissa tai uusien ihmisten tai koirien kanssa tavatessa. Koiria se vierastaa (mikä on ihan suotava ominaisuus), joskus vähän puhkuen, mutta varsin rohkeasti rupeaa kuitenkin tutustumaan. Tämän johdosta ensimmäisissä rokotuksissa ei ollut mitään ongelmaa (paino 5,3 kg), eikä möllikisoissa, joita oltiin Killerillä katsomassa viime viikonloppuna. Ei pelkää Tiitua tai Koopoa, vaikka molemmissa on omat ongelmansa vaan mielistelee Koopollekin sisällä vähän turhan paljon välittämättä aina murinasta. Eivät myöskään veljen sheltit tai tädin cockeri saaneet aikaan kauhuskenaariota. Vitsit, miten tykkään tästä pennusta!

Enne on hieman reipastunut pennun tulosta, vaikka aluksi tuntui kuvittelevan, että pallero häviää, jos sitä kohtelee kuin ilmaa. Neiti ei kyräile niin usein vieraita ihmisiä tavatessaan kuin aikaisemmin. Toisaalta Ennekin on alkanut ääntelemään enemään, mutta haukkuu vain leikkiessään tai huutaessaan pennun kanssa milloin mistäkin mitättömästä asiasta. Häiritsevää se ei vielä ole ja edelleen uskon, että Enne on hyvä roolimalli pienelle vompatille. Isosisko näyttää kuitenkin vielä toivovan, että toinen katoaisi jonnekin ;)

Ennen kanssa on ollut tämä kuukausi melkein täysin lepoa, joten seuraavan vuoden kalenterin ostettuani alkaa seuraavan kevään suunnittelu, että saadaan meidät kolmosiin. Pitäisi noita tokoilujuttuja ynnä muita jaksaa tehdä, mutta jotenkin ei taas siihen saa itseään innostettua varmaankin osittain tuon pennun takia, joka vie kuitenkin aika paljon energiaa.

Aina

"Mikä toi on?"

Ennen mielestä pentu katoaa, jos kohtelee sitä kuin ilmaa.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Let's meet Aina!

Eilen oli pitkä päivä, niin en ehtinyt oikein muuta, kun ihmetellä nykyistä elämää ja käydä nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna herätä. By the way, hyvää itsenäisyyspäivää!

Mitä eilen sitten tapahtui? Aamulla käytiin Ennen kanssa nopeasti hallilla treenaamassa, mutta sitten alkoikin pitkä ajomatka Tampereelle. Pienien välipysähdysten kautta saavuttiin määränpäähämme. Takaisin lähtiessä oli autossa yksi matkustaja enemmän kuin lähtiessä.

Eli esittelyssä uusi perheenjäsen: Aina.


Toinen koira on ollut mietinnässä jo jonkun aikaa. Enne on sellainen koira, ettei se leiki yksin. Viime aikoina koulu on vienyt normaalia enemmän aikaa, minkä on neidistä huomannut, joten on mietityttänyt josko kaverin olemassa olo helpottaisi raskaita yksinolon hetkiä. Minäkään en yksinäni voi tarjota niin paljon leikkiä kuin bc haluaisi (kukaan ei voi), joten toivottavasti tämä helpottaa ja lisää Ennen elämän aktiivisuustasoa. Tällä hetkellä Ee ei ole superihastunut tulokkaaseen, mutta sietää sitä hyvin. Eiköhän se vielä pehmiä, kun Ainalle on opetettu kotilaumassa jo mitä murina tarkoittaa ja pintiäinen osaa varsin nätisti innostaa aikuisia leikkiin.

Miksi sitten Aina? Rodultaan Aina on mudi, jollaisesta olen ollut kiinnostunut pidemmän aikaa. Rotua tuli mietittyä silloinkin, kun olin Enneä hankkimassa. Se ei ole samanlainen ultimate-rotu kuin bordercollie, jota olen aina katsonut ylöspäin ja ihmetellyt kuinka hienoja ja jaksavia kouluttajia niiden omistajat ovat. Olen aina ihaillut bortsujen luonnetta ja ulkonäköä. Niiden omistajia en ehkä samalla tavalla arvosta kuin ennen, nyt, kun itse kuulun niiden joukkoon. Arvostan tietenkin omistajia kuten kaikkia viitselijäitä, huolehtivia ja koiriaan rakastavia omistajia.

Mudi on kuitenkin luonteeltaan sellainen millainen koiran pitäisikin olla. Aktiivinen paimen, iloinen ja leikkisä sekä hieman bordercollieta kovempi ollen kuitenkin ohjaajanöyrä. Yllä oleva video on otettu ehkä minuutti sen jälkeen, kun Aina astui kynnyksen yli uuteen kotiinsa (kertoo jotain pennun luonteesta). Kuten missä tahansa rodussa (myös bc) on myös mudissa erilaisia yksilöitä. Agilitykisoissa on näkynyt "perässä vedettävistä" yksilöistä vauhtihulluihin. Sanomattakin on selvää, että Ainallekin olen alkanut jo mielessäni räätälöidä kisatykin uraa. En kuitenkaan halua aloittaa sen kanssa niin aikaisin kuin Ennen, minkä tähden nyt oli hyvä aika toiselle koiralle, kun Ennessä on vielä paljon kehitettävää (ja tietysti satakertaa enemmän itsessä). Ainan kanssa haluan aluksi keskittyä vain hyppytekniikkaan ja katsoa minkä kokoiseksi pikku-neiti kasvaa ja vasta sitten ruveta kunnolla kouluttamaan kisakuntoon. Totta kai jotain tulee opetettua jo ennen vuoden ikää, koska minä en vain osaa olla kouluttamatta. Yritetään kuitenkin pitää lajin kokonaiskuva piilossa :)

Miksei mudi? Eniten vaikutti mudin poissulkemiseen äänekkyys, jota useissa yksilöissä on. Mudi ei käytä paimennukseen silmää vaan ohjaa eläimiä ruumillaan ja äänellään. Toisaalta on paljon bc:ita, jotka ääntelevät paljon ja sitten on täysin hiljaisia mudeja. Toivon, että osaan kouluttaa tämän yksilön kohtalaisen hiljaiseksi. Agilityradalla en jaksaisi kuunnella jatkuvaa räkytystä. Ehkä pentu ottaa hiljaisesta Ennestä mallia. Toinen syy on mudin epäkätevä koko agilityyn. Rodun säkäkorkeus on juuri medin ja maksin rajoilla. Pientä maksia en missään nimessä haluaisi. Mielestäni on järjetöntä hypyttää koiraa 20 cm säkäkorkeuttaan korkeampaa. Silti. Aina on iso ja jämäkkä pentu (sisko oli melkein puolet pienempi), jonka vanhempien säkäkorkeudet ovat 41,5 ja 46 cm. Eli on hyvin todennäköistä, että tytöstä tulee pieni maksi. Pitää sitten opettaa köyristelemään selkäänsä mitattaessa :) Medikoirahan olisi toiveissa. Ainalle nimittäin tulen opettamaan juoksukontaktit. 2-2:set on nähty ja tehty, joten on uuden haasteen vuoro :)

Ainassa ihastuin sen luonteeseen. Se oli pentueen rämäpää. Kiusasi kaikkia, mutta sai välillä noottia hiljaisemmalta siskoltaan ja uskoi sen. Siinä oli asennetta. Se tuli pusuttelemaan (kuten kaikki kasvattajan koirat, mikä vähän yllätti) ja alkoi sitten järsiä sormia ja oikeastaan mitä tahansa mitä suuhun sattui. Se oli yhtä aikaa herttainen ja varsinainen piru. Sen vanhemmat olivat molemmat avoimia koiria ja isän mh-kuvauksen tulos esitti todisteita siitä, mitä olin rodusta kuvitellutkin. Bortsua pienempi saalisvietti, mutta hieman kovempi ympäristöään kohtaan. Pakko myöntää, että päätös ottaa juuri mudi ja juuri tämä mudi tuli tehtyä nopeasti verraten esimerkiksi Ennen tuloon (joka sekin oli tavallaan puolivahinko:). Päivän ollaan nyt tutustuttu. Aina on rohkeampi kuin Enne oli ja vieläkin ihmisrakkaampi, vaikka raitapaitakin oli sosiaalisin pentu, jonka olin siihen mennessä nähnyt. Aina ei ole moksiskaan suurimmasta osasta kovia ääniä, mutta tietysti pennun kuuluu ihmetellä uutta maailmaa, joten jotain pelottavaakin kyllä löytyy. Se on tarmokas pusukone ja uusista jännistä asioista palautuu todella nopeasti. Ja seuraavalla kerrallahan se onkin jo nähty juttu :) Suuret odotukset on olemassa ja vain aika näyttää miten ne toteutuu. Tietysti eniten toivon tälle tyttöparille pitkää ja tervettä elämää! Kaikki muut täyttyvät toiveet ovat sitten vain luksusta.

"Kyllä mä vielä sun kanssa pedillä nukun."
  
"Hahaa. Tehtävä suoritettu!"

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Nopea talven avaus

Voisi jo sanoa, että on virallisesti talvi, kun on siirrytty joulukuuhun. Lunta ei silti ole kuin ohut hassu kerros maassa. Taas pitkä aika viimeisistä agikokemuksista, mutta yritän nyt alla muistella, mitä kaikkea pientä on tapahtunut.

Ensimmäisenä pitää onnitella Enneä ja sisaruksia, joilla on ollut 2-vuotis synttärit kohta kahdeksan viikkoa sitten (12.10.). Olisi varmasti voinut onnitella jo edellisessä viestissä, mutta piti kirjoittaa oikein kunnolla tästä asiasta, mutta sekin sitten jäi. Ehkä se tulee vielä 5.12, kun Enne on ollut luonani 2 vuotta ja koska silloin elämään tulee pienoinen yllätys ;)

Toinen asia on se, että käytin Een selkäkuvauksissa, missä saatiin selville se outous, mikä lonkkakuvissa näkyi. Eli tytöllä on epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama. Ei ole vielä mitenkään vaivannut eikä näytä vaikuttavan elämään. Pitää kuitenkin pitää mielessä, koska joskushan se voi alkaa vaivaamaan :(

Tässä on ehtinyt olla myös itse kipeänä ja käydä viikon opintomatkalla Saksassa, jonka aikana enkelityttö oli vanhemmilla hoidossa. Oli kuulemma tehnyt niin oudon tempun ja karannut. Kahdesti. Metsälenkillä oli vain kadonnut ja löytynyt sitten kahden kilometrin päästä tieltä menossa kaupunkiin päin. Toisella kerralla oli tullut läähättäen takaisin pihaan. Voisi laittaa syyksi sen, että edellisellä viikolla olin kipeä, eikä neiti näin ollen kauheasti saanut aktiviteettia. Ja sen, ettei ole ollut ikinä niin kauaa hoidossa. Paitsi, että taisi tehdä katoamistempun lähtöä seuranneena päivänä. En tiedä mikä mielenilmaus sitten ollut kyseessä. Muutenkin oli outoa kuulla, kun tätä sitten mietittiin, että isän kanssa metsässä kulkiessa Enne menee lähinnä omia reittejään, koska minun kanssani ei meinaa jaloista lähteä. Saa melkein potkia tieltä pois. Käy välillä jossain, muttei kauhean kauaksi lähde oikeastaan ikinä. No, onneksi koira oli vielä tallessa, kun tulin kotiin. Ikävä olikin jo ollut :)

Näiden lisäksi käytiin viime sunnuntaina möllikisoissa. Tarkoituksena oli käydä tekemässä varmat kontaktit ja vähän tunnustella pitkästä aikaa kisafiilistä ei niin kilpailuviettisessä tapahtumassa. Kilpailuluokan radalla ei ollut kuin aa, jonka kontakti oli taattua treenilaatua. Ei kai Enne olisi omassa hallissa varastanut. Pitäisi varmaan lähteä muualle mölleihin harjoittelemaan kontakteja ennen seuraavia kisoja. Mikään täydellinen ratasuoritus se ei ollut. Jonkin verran taas tuli ylimääräisiä kaaroksia ja yksi epäselvyyskohta (sukkula ei viitsinyt kääntyä tarpeeksi tiukkaan, jolloin tuli väärälle kädelle), mutta tuloksena silti nolla ja luokan voitto. Saatiin palkinnoksi hierontalahjakortti, joten tyttö pääsee ansaitusti alkuvuodesta hierontaan :)