Vuosipäivitys

Tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut ja sitten, kun pitäisi kirjoittaa, niin on niin paljon asiaa, ettei jaksa edes aloittaa. Yritän siis kirjoittaa lyhyesti, jotta jotain edes saisin ylös.

Tokoa ja rallya en ole tehnyt lähes ollenkaan, ja lisenssin myötä kiinnostus lopahti kokonaan. Sain juuri lisää tunnarikapuloita, että ehkä kuitenkin vielä joskus...

Aina

Aina on normaali oma itsensä. Tosin se on kiltistynyt. Vuosi sitten treenaaminenkin tuntui sen kanssa kauhealta kädenväännöltä kisoista puhumattakaan, mutta kevään saapuessa pikkukoira alkoi vähän jo enemmän kuuntelemaan ja minäkin aloin paremmin ymmärtää miten tuommoista vikkelää ohjusta ohjataan. Treenaaminen on nykyään kivaa, kun asioita ei tarvitse jatkuvasti vääntää rautalangasta. Puomin juoksari on edelleen vaihteleva osuman suhteen, joten sitä treenataan, eikä siitä varmaan koskaan kovin hyvää tulekaan. AINA NOUSI KUITENKIN KOLMOSIIN! Heinäkuun lopussa. Viime viikonloppuna käytiin ensimmäiset kolmosten kisat ja saatiin ensimmäinen tulos: 10, perkuleen puomi ja rimoja on alkanut tiputtelemaan. Ei paljon, mutta yksikin on liikaa.

Seuraavana vähän aksajuttuja videoituna, mitä en ole ennen tänne muistanut kait laittaa:

Treeniä vuodelta 2016 :D Kuvaaja Virpi Humppi. (Tsekatkaa samalla Essin youtube-kanava, löytyy aktiivisempi päivittäjä kuin ma:)

Yksi kakkosten rata

Ekat kolmosen kisat:

Hypäri

Agirata

Oltiin samalla myös piirimestisjoukkueessa: video

Ainan kanssa tehtiin tänä kesänä pari jälkeä, joista toinen videoituna tässä. Kyllä sillä nenä toimii, mutta on niin kiire, ettei pää pysy mukana, minkä vuoksi saattaa eksyä. Ei muistaakseni ole kertaakaan lähtenyt takajäljelle, mitä Enne tekee.

Paimentamassa käytiin tammi-helmikuussa. Mielestäni Aina ei ole ikinä ollut kovinkaan kiinnostunut lampaista tai näyttänyt, että syttyisi. Tällä kertaa sillä näytti heräilevän kuitenkin jo jotain ajatusta. Pikkusen myöhään, jos minulta kysytään näin yli kymmenennen kerran jälkeen...

Aina kävi viime sunnuntaina luonnetestissä, josta sai hienon tuloksen 144 ++.

Osa-alueet:

Toimintakyky      +1a Kohtuullinen

Terävyys               +3 Kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu       +3 Kohtuullinen, hillitty

Taisteluhalu          +2a Kohtuullinen

Hermorakenne     +1b, Hermostunein pyrkimyksin

Temperamentti      +1 Erittäin vilkas

Kovuus                  +1 Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus ++ Laukauskokematon

Yritän laittaa videon, kunhan ehdin... 

Enne

Enne kävi viime vuonna vielä agilityn sm-kisoissa joukkueen matkassa tehden hienon nollasuorituksen. Meidän joukkue oli yhteistuloksissa 23. (jos en nyt hirveästi huijaa).

Enne nyrjäytti varmaankin oikean ranteensa vuosi sitten. Se sai lomailla noin kuukauden, mutta nyt keväällä se rupesi uudestaan oireilemaan. Enne on jäänyt nyt pidemmälle sairaslomalle, josta en tiedä milloin se päättyy. Sillä on nimittäin ilmennyt ongelmaa vasemmassa kyynärpäässä, jonka vuoksi se aloittaa faskia hoidot ja yritän itse sitä hieroa. Ennellä on siis tällä hetkellä erittäin tylsä elämä, mutta yritetään saada se vielä toipumaan. Enne kävi virallisessa mittauksessakin ja se mitattiin hämmästyksekseni pikkumaksiksi, että josko jotain ratoja päästäisiin vauhtiraidan kanssa vielä joskus tekemään.

Tässä virkistykseksi valmennusvideota vuodelta 2016 (samaa rataa kuin Ainan kanssa ylempänä).

Ennekin kävi paimentamassa kevättalvesta ja oli niiin hieno! Enne paranee vanhetessaan ja paimennus olisi niin hänen lajinsa, jos yhtään lähempänä sitä voisi treenata.

Minä itse

Syy (tekosyitähän ne kaikki on) minkä vuoksi olen ollut ehkä normaaliakin laiskempi kirjoittamaan tänne on se, että syksyllä 2017 sain työpaikan minkä lisäksi olin joka toinen viikonloppu (la-su) Tampereella opiskelemassa koirahierojaksi. Tämä koulu loppui kesäkuussa ja edelleen pitäisi vähän jaksaa kirjoittaa lopputyötä, että saan todistuksen. Opiskelut eivät suinkaan jääneet siihen, vaan nyt elokuun alusta käyn Jyväskylässä joka toinen viikonloppu (pe-su) opiskelemassa ihmispuolen hierojaksi. Onneksi anatomiassa pääsee nyt vähemmällä, mutta rankkaa se on silti ja tämän vuoksi treenaaminen koirien kanssa on liian vähäistä :( Kaikenlaisia suunnitelmia on, mutta ei tahdo aika laiskalla ihmisellä riittää muuhun kuin normiarkeen. Hyvä, jos edes siihen.

c) Aino McLean

Bonus koira :D Pikkuinen Lotta

Viime kesänä kävi niin, että hankittiin kaverin kanssa koira :) Lotta (Something Like Just Numbers) on sijoituksessa Ainolla ja tarkoituksena olisi saada siitä joskus Yer Omen-pentue. Lotta on jo reilun vuoden ikäinen ja sillä on paljon kivoja ominaisuuksia, joista kerron tarkemmin sen omilla sivuilla, jonne pääsee kohta ylävalikosta. Se on ollut luonani pari kertaa hoidossa ja Aino kertoo paljon mitä heille kuuluu. Nähdäänhän me treeneissäkin melkein joka viikko. Mutta tosiaan Lotasta enemmän sen omilla sivuilla.

Jyväskylä 4.3.17

Oltiin pitkästä aikaa kisatunnelmissa, kun muutaman kuukauden kisatauon jälkeen ajeltiin aamusta Ainan kanssa Jattilaan. Pitkästä aikaa mahassa hieman kipristi kisajännitys, mitä harvemmin enää agilitykisoissa on. Kaikki on jo niin tuttua: Ainalla ei juoksarit onnistu edelleenkään ja Ennen kanssa kisaaminen on mitä on.

Olin ilmoittanut molemmat koirat lauantaille, ja aamusta oli tarkoitus hakea Ainan kanssa kolme hylkyä edellä mainittujen juoksareiden takia. Rataprofiili oli Mikkilän Sarin perus ykkösten rata. Pidän Mikkilän radoista muutenkin. Toisena esteenä oli puomi, josta ajattelin, että siihenhän meidän rata päättyykin, kun Aina ei kontaktia ota :p En kuitenkaan huomannut tuomarin nostavan kättään (vaikka kontakti olikin huono), joten annoin tykinkuulan jatkaa matkaansa. Muilla esteillä ei ongelmaa (vaikka Ainan kääntymiset kaartaa vielä varsin laajasti), joten saatiinkin radalta viimeinen LUVA ja näin ollen SERT ja siirryttiin kakkosiin! Alla meidän vika 1. luokan rata :)

B- ja C-rata siirtyivät siis seuraavan päivän kakkosiin, joten Aina lähti odottelemaan seuraavaa päivää kotia. Kakkosissa ei ollut tavoitteita, joten siinä kävi niin kuin arvelinkin. Eli kaksi hylkyä ensimmäisistä 2. luokan starteista. Vähän saan anteeksi, koska ensimmäiselle radalle en ehtinyt rataantutustumiseen ollenkaan luokan ollessa noin 30 minuuttia ajoissa :D Tulipa testattua miten ohjaaminen sujuu, kun rataantutustuminen käsittää kuuden edellä menevän koiran suorituksen seuraamisen. Vastaus: Ei hyvin :D Koiran virekin oli oman kiireisen olon johdosta ylikorkea. Toinen rata olikin paljon parempi: Aan kontakti näytti superhyvältä ja ilman korkeasta vireestä johtuvaa aivottomuuden ilmiötä kepeillä olisi vahingossa voinut nollakin tupsahtaa plakkariin (jos kuvitellaan, että puomin kontakti olisi sattunut osumaan tassujen kohdalle;). Treenivinkkinä itselle muistiin takaaleikkaukset, kun niitä ei oikein vielä ymmärretä.

Ainan kanssa kisaaminen on jollain tavalla vapauttavaa, koska itse en ole asettanut paineita meidän touhuilulle. Siksi meidän monet saavuttamamme hylätyt tulokset ei oikeastaan harmita edes perfektionisti ohjaajaa :) Kakkosista video alla.

Ennen kanssa käytiin lauantaina iltapäivästä kahdella radalla. Ensimmäisenä startattiin yhdellä agiradalla ja toinen oli hyppyrata, jos vaikka se viimeinen SERT-H tupsahtaisi eteemme. Enne on ensimmäisellä radalla yleensä ylivireessä, minkä vuoksi hyppyrataa ennen olin ilmoittanut meidät "lämmittely" agilityradalle. Tuomarina oli Sami Topra. Agilityrataa en enää näin pitkän ajan jälkeen enää muista. Se ei ollut huono, mutta yksi rima taisi tulla alas ja keinulta lähdettiin ennen aikoja. Tulos siis 10vp. Ihan hyvä fiilis oli kuitenkin radan jälkeen. Enne vaikutti olevan varsin hyvässä vireessä ja itsellä ei ollut mitään suuria tavoitteita ratojen suhteen.

Hyppyrata oli ihan kivannäköinen, ei mikään tapporata tai rata, jolla olisi kauhea kiire ehtiä jonnekin, mutta semmoinen normi "hallitusti hyvä tulee". Ennen kanssa pelkään jokaista rimaa, joten siinä mielessä hyppyrata ei ole meidän vahvuus. Tiesin kuitenkin, ettei tämänkään radan pitäisi olla meille mahdoton, mutta tässä vaiheessa on oppinut huonon tavan olemaan luottamatta siihen, että meidän jotain "pitäisi" osata. Virettä oli koirassa, minkä huomaa siitä, että meinaa lähteä radalle ennen lupaa :) Siinä vaiheessa ajatus kävi mielessä, että vire korkea, ei onnistu. Enne jaksoi keskittyä kuitenkin rimojen yli pääsemiseen, eikä ohjaajakaan suuremmalti töpeksinyt (vaikka parannettavaa selvästi olisi), joten tulokseksi saatiin nolla! Jäähdyttelylenkillä mielessä vain surrasi tietämättömyys siistä tekeekö joku nopeamman radan. Koska me pystyttiin, niin varmasti muutkin. Mutta oltiin nopeimpia ja voitettiin! Saatiin SERT-H ja Ennestä FI AVA-H! Yksi Ennen elämään asetettu tavoite oli saavutettu, ja ennen kuin raitapaita ehti täyttää edes 5 vuotta! Enne on <3  Toinen tavoite on vielä saavuttamatta, nimittäin yksilö SM:hin osallistuminen, mutta sen saavuttamiseen tarvitsee ohjaajan tehdä jotain omalle ohjaamiselleen ;)

Viimeiseksi Ennen valioitumisrata, olkaa hyvä :)

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi 2016 vaihtui uuteen ja kaikenlaista on tapahtunut. Alkuvuodesta vietin kolme kuukautta työttömänä, huhtikuussa muutin toiseen kuntaan ja aloitin työt. Vuosi 2017 alkaa samalla tavalla kuin viime vuosi: työttömänä samalla paikkakunnalla ja erittäin pessimistisenä tulevaan (luultavasti vielä enemmän kuin vuosi takaperin). Toivotaan, että seuraava vuosi toisi tullessaan idean siitä mitä haluaa tehdä "isona" ja uskon siihen, että sen voi saavuttaa.

Paljon on koirahommien tapahtumista jäänyt postaamatta, mutta ne tulee sitten keväällä myöhästyneinä postauksina (jos tulee). Tärkeimmät tietysti on jo kerrottukin. Mun valioyksilöt <3

Vuonna 2016 en ollut asettanut minkäänlaisia tavoitteita, mutta alla pieni läpikäynti koiravuodesta.

Agility

Ennen kanssa yritettiin kovasti keräillä SM-nollia tälle vuodelle, mutta ei onnistuttu (typerä tuplanolla). Syksyllä taas ei käyty kisaamassa kuin sen verran, että saatiin viimeinen agility-SERT: Ennestä tuli valio! Se oli käytännössä tämän vuoden saavutus.

Aina on LUVAa vaille 2. luokkalainen. Syksyllä käytiin Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja sen jälkeen on taas puomin kontaktikin ruvennut sujumaan. Joulukuussa aan kontakti meni huonoksi, niin nyt kun on taas aikaa, yritän oikeasti opettaa kontaktit kuntoon.

Ohjaajalla on ollut huono kausi pitkään. Jotenkin mikään ei tunnu onnistuvan. Johtuuko siitä, että on kaksi niin erilailla ohjattavaa koiraa vai siitä, ettei olla keretty huhtikuun jälkeen oikein treenaamaan kuin kerta viikkoon tai ehkäpä siitä, että työ stressasi arkielämää paljon. Turhautuminen omaan ohjaamiseen on sitä kautta lisääntynyt, mikä taas on aiheuttanut lähes joka treenin jälkeen pahan mielen, mutta nyt on taas aikaa panostaa treenaamiseen ja yhteisen sävelen löytämiseen, vaikkei rahaa työttömällä oikein olekaan käydä kisaamassa.

Videot on Varkauden reissulta heinäkuussa (Ainan eka LUVA hypäriltä)

Toko

Ennelle saatiin viimeinen TK2-tunnukseen tarvittava 1. tulos kesäkuussa. Tokon AVO-luokasta saatiin hyviä tuloksia: muutama voitto ja pari kunniapalkintoa.

Aina aloitti tokouransa huonolla (ohjaajaa voi kovasti syyttää) 3. tuloksella toukokuussa. Puolivalmiilla koiralla tulos ei ollut yllätys. ALO1-tulos saatiin kuitenkin marraskuussa toisessa kokeessaamme, jossa sijoituttiin 3. sijalle.

Rally-toko

Aloitimme uuden kisauran molempien kanssa rallyssa, joista molemmille saatiin helposti RTK1-koulari. Kaikki startatut kisat hyväksyttyjä, 75-94 pisteellä. Itse voisin opetella tämän lajin sääntöjä enemmän :D

Näyttelyt

Aina sai viimeisen tarvitsemansa SERTin muutama päivä sen jälkeen, kun oli täyttänyt 2 vuotta. Ainasta tuli siis muotovalio!

Muuta

Enne kävi luonnetestistä (yritän postata myöhemmin) ja suoritti sen hyväksytysti pistein 98 ++.

Ohjaaja suoritti Koirankasvattajan peruskurssin (ei kai muuta, laiska minä :D) eli kasvattajanimi on haussa.

VUOSI 2017

Agility

Ennestä tehdään Hyppyvalio :) SM-kisoihin tai muihin kekkereihin ei ole asiaa, joten ei sinne yritetäkään. Hiotaan yhteistyötä ja opetellaan taas luottamaan toisiimme.

Aina siirretään kakkosiin :)

Itse käyn helmikuussa koulutusohjaajan jatkokurssin.

Toko

Ennelle ei suurempia suunnitelmia. Voittajan liikkeistä tunnari aiheuttaa päänvaivaa kouluttajalle. Kauheasti en ole edes jaksanut panostaa tähän lajiin Ennen kanssa. Tällä hetkellä muita urasuunnitelmia tälle koiralle ;)

Ainalle pyritään saamaan ainakin AVO1-tulos. Mahdollisesti loppuvuodesta starttaamaan voittajassa. Ainan tunnari on hyvällä mallilla, vaikka voittajaan on muutakin opeteltavaa.

Videolla Ainan tunnaritreeni marraskuulta

Rally-toko

Molemmille olisi kiva saada hankittua RTK2-koulari, mutta rahatilanteen luultavasti ollessa mikä on niin jätetään tämä laji listoilta pois.

Muuta

Ennen kanssa yritetään valloittaa tulevana vuonna uusi lajikenttä, nimittäin koiratanssi :) Tarkemmin HTMn ALO-luoka, miksei hyvällä tuurilla FSkin tai sitten jos hyvin käy niin miksei HTMn AVO loppuvuodesta. Tämä suunnitelma riippuu pitkälti omasta tulevaisuudesta: mahdollisista töistä/muutosta, ajasta, rahasta ja muista suunnitelmista.

Aina saa olla oma itsensä, enkä kakaran kanssa aio aloittaa mitään uutta. Saa suorittaa tärkeää ja pitämäänsä tehtävää sylikoirana :) Luonnetestataan jossain vaiheessa loppuvuodesta, koska kesän parhaaseen testiaikaan osuvat juoksut. Lisäksi 3-vuotissynttäreiden jälkeen tutkitutetaan polvet ja silmät virallisesti.

Ohjaaja yrittää taas parantaa omaa ja koirien kuntoa, jonka hoito on jäänyt huonolle pidolle töiden takia (me ollaan kaikki lihottu ;D). Lisäksi tammikuussa käyn Kasvattajan jatkokurssin, ja Kennelnimen saan viralliseksi varmaan myös tammikuussa. Yritän olla aktiivisempi blogin kanssa :p Siinähän sitä onkin sitten tekemistä :D

Meidän lauma toivottaa kaikille Parempaa ja Aktiivisempaa Uutta Vuotta!!!

Valioyksilöitä!

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu meni aikalailla nappiin, sillä nyt taloudessa asustaa kaksi valiota :)

FI MVA Harminpaikka Aina & FI AVA Eventually Encore!

Ainan kanssa lähdettiin lauantaina 2,5 tunnin matkalle Tuulosen ryhmänäyttelyyn, jonne oli ilmoittautunut viisi mudia. Tavoitteet oli saada se viimeinen serti, mutta odotukset eivät olleet korkealla. Luettelon ja kahden mustan mudinartun jälkeen olo oli entistä jännittyneempi. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Aina stressasi kovasti näyttelypaikaksi valittua autohallia. Meteliä syntyi äänten kaikuessa hallin seinistä, ja lämpimänä päivänä ja eläinten paljoudesta johtuen ilma oli varsin painostavaa.

Aina istui lähellä läähättäen, ei pystynyt syömään ja kun lähdettiin liikkeelle, veti remmissä eteenpäin riippumatta siitä mihinpäin oltiin menossa. Ajattelin siinä vaiheessa, että tämä oli tässä. Ei tällaisena stressaantuneena esitetty koira voi saada mitään.

Yli tunti ehdittiin olemaan paikan päällä ennen kehän alkua. Välillä käytiin ulkona rauhoittumassa ja sisälle tullessa leikittiin (hyvin ärisi remmille) ja tarjottiin herkkuja heittelemällä, jotta alkoivat maistua. Tunti sen jälkeen, kun oltiin saavuttu, Aina rupesi tarjoamaan maahanmenoa, ja siinä vaiheessa tiesin, että oltiin voitettu jännitys. Aina kyttäsi herkkuja makuulla ja söi niitä jo mielellään kädestäkin. Oli normi oma itsensä. Ei läähättänyt vaan rauhallisesti katseli hallissa olevaa hälinää. Osittain oli meno saattanut vähän jo rauhoittua, viereisessä kehässä ei ollut enää toimintaa. Otin silti kehään varmuuden vuoksi superherkuksi kinkkua.

Ennen kehää jännitti enemmän kuin missään agilitykisassa. Ajatukset olivat lähinnä siinä mihin näyttelyyn olisi seuraavaksi ilmottauduttava. Juniorinartun saadessa EH:n tuli pieni helpotuksen tunne, joka tuntui hieman tahdittomalta. Minkäs sille mahtaa, että on niin kilpailuviettinen tässäkin? :D Ainan kanssa AVO-luokassa oli hyvin samankokoinen, ehkä hieman kevyempirakenteinen mustaturkki. Tuomari oli hyvin vakava ilmeinen ja ajattelin, ettei se varmaan anna kennellekään EH:ta parempaa (kaksi urosta, yli-isoa kylläkin, ja juniorinarttu olivat jo erittäin hyvän saaneet). Aina esiintyi varmasti paremmin kuin ikinä! Ja mukisematta antoi tuomarin käännellä päätään. Kinkkuahan siitä oli luvassa ;) Aina ravasi reippaasti, yrittäen pari kertaa vähän laukata ja seisoi nätisti paikallaan minua tuijottaen. Niin hyvin meni, että palkkasin seisomisesta ehkä turhankin usein (jatkuvalla syötöllä), mutta olihan ne ansaittu! Kyllä tuntui hyvältä, kun punainen lappu nousi meille ja ensimmäinen etappi oli suoritettu. Toinen AVO-narttu esiintyi flegmaattisesti ja sekin sai ylimääräisen liikekierroksen jälkeen EH:n. Kilpailuluokassa tuli sitten se tilanne, että annetaanko meille SA. Muutaman sekunnin kuluttua, joka oikeasti tuntui hirveän pitkältä ajalta, tuomari vastasi myöntävästi. Ainan tulos oli siis ERI PUN1 SA SERT ROP! Minun pieni urpokakarani, 2 vuotta 5 päivää, oli muotovalio! Miten hyvältä se tuntui ja samalla helpottuneelta, kun ei enää näyttelyihin tarvitse mennä. Tätä kirjoittaessa taas se sama hyvänolontunne tulee, eikä oikein osaa kuvailla miten hyvältä tällainen asia tuntuu. Varsinkin, kun järki sanoo, että mitä sitten :)

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Ennen kanssa agilitykisat Pieksämäellä. Kolme agilityrataa. Kolme rataa, joilla valioitua. Tiesin, ettei se voinut nyt tulla. Ei vaan voinut heti Ainan valioitumisen jälkeen. Samana viikonloppuna? No way, not ever. Piti pitää vain hauskaa, vaikka "vain" on vaikeaa kilpailuhenkiselle ja tavoitteelliselle ihmiselle. Kisoja vielä tulisi ja jossain vaiheessa se sitten tärppäisi.

Olin katsellut vähän Markku Kaukisen ratoja, jotka vaikuttivat haastavilta ja siltä vaikutti ensimmäinen ratakin. Tosin mielenkiintoiselta ja hauskalta, mutta silti päätäraapiminen oli paikallaan. Rimat olivat (kaikilla radoilla) 55cm, mistä tietysti tykkäsin. Enne saattaa joskus hutiloida matalilla rimoilla, mutta se on kuitenkin helpompaa ja vähemmän rasittavampaa kuin yli kymmenen yksikköä säkää korkeammilla esteillä.

Enne oli hyvässä vireessä. Innostui heti, kun huomasi ympäristössä kävelytettävät koirat ja tajusi, että tämä oli nyt se kiva juttu :) Ihan rauhallinen lämmittelylenkillä ja sitten olisi halunnut jo halliin aksaamaan. Muutama lämmittely este 60cm, että varmasti muistetaan, ettei pelkkä vauhti ole se mitä halutaan ja sitten jo jonottamaan vuoroa kahden koiran jälkeen. En tiedä millä mielellä lähdin radalle, varmaan aika tyhjällä, samanlaisella kuin ennenkin. Ei oikein tunnetta, mutta silti rima asetettuna korkealle. Meidän eka rata päättyi hylkäykseen toiseksi viimeisellä esteellä. Pelkäsin, että Enne tiputtaa, joten en uskaltanut kääntää koiraa viskillä ja sitten en osannut ottaa sitä tarpeeksi hyvin käteen. Enne hyppäsi saman hypyn kahdesti. Oma vikani, ja suusta pääsi prkl. Enne ei suostunut oikein leikkimään, luuli tehneensä jotain väärin, vaikka kuinka yritin kehua. Lelu vaihtuivat sitten sylisilityksiin ja iloisiin kehuihin. Käytiin vetristelemässä lenkillä jalkoja, jonka aikana teki mieli hakata itseään typerästä virheestä.

Pakko myöntää, että olen huono häviäjä. Yksi hylky lannisti lähes täysin. Onneksi oli seuralaisia, jotka yrittivät kohottaa mielialaa. Ekassa radassa oli oikeasti paljon hyvää! Mutta oli siinä niitä huonojakin. Joka tapauksessa Enne oli super, piste.

Toiselle radalle lähdettiin. Radalla oli pätkä, jossa suoralta putkelta minun oli tarkoitus eteen-käskyllä saada koira putken jälkeiselle aidalle (sinne oli muuten mahdoton ehtiä). Muutama päivä sitten sitä samaa oli treenatta, hyvin samanlaisissa olosuhteissa. Ainoastaan koiran ja ohjaajan olotila oli ollut erilainen. Alkuradasta en muista ihmeempiä, en itse asiassa saa sitä mitenkään edes mieleeni. Keppien jälkeen putkeen lähetys onnistui, ehdin sanoa tarpeeksi ajoissa eteen-käskyn, mutta Enne varmisteli ja kääntyi takaisin. Kun näki minut, niin uskalsi mennä, hyppäsi väärään suuntaan ja edessä oli samanlainen tilanne kuin ensimmäisellä radalla. Ihan varmasti ehdin miettiä "se hyppää sen ja tässä on taas hylky", vaikka nopea koira minulla onkin. Ei hypännyt! Juoksi kiltisti ohi ja aalle. Loppurata ei pitäisi olla vaikea, jos suorittaa aan alastulokontaktin itsenäisesti ja pääsen viimeiseen kriittiseen paikkaan ohjaamaan takaakierrolle. Enne suoritti aan alastulon (ei kylläkään oppikirjamaisesti), hakeutui takaakiertoon, eikä ottanut väärää estettä, meni putkeen ja piti viimeiset kaksi rimaa kannattimissa. Se oli nolla?!? Epäusko tarttui minuun ja suuhun jäi maku, että tuomari saattoi olla antanut putken jälkeisestä hypystä kiellon. Enne sai ruhtinaallisen palkan, jonka se näytti suorittavan työkseen. "Eikö vielä tehtäis rataa, jooko?" Seurakaveri ei ollut varma oliko tuomari nostanut kättään ja jäähdyttelylenkillä aivot sauhusivat, kun asiaa mietin. Ei voinut olla antanut, koska muillakin oli ollut samanlaisia tilanteita, eikä heillekään ollut käsi noussut. Mutta vaikka se oli nolla, se ei ollut kovin nopea, joten toivottavasti päästäisiin kakkossijalle, koska jos ykkösellä on sertit, niin pienen osallistujamäärän vuoksi serti ei varmaankaan siirtyisi kolmannelle... Tällaisia minä ajattelin :D Enne sai määrätä suunan.

Takaisin tullessa eivät tulokset olleet vielä tulleet taululle. Onneksi ei ollut tungosta, ja näin nopeasti, että SSKK:n seura komeili ykköspaikalla. Ei voinut olla totta! Me oltiin ainoa nolla siltä radalta ja säheltämisestä huolimatta voitettiin. Viimeinen serti plakkarissa ja autossa istui Valioyksilö! Ennestä tuli Agilityvalio! Rupee tätä kirjoittaessa itkettää :D Taisin pomppia seurakaverin luokse, joka oli tullut oman koiransa kanssa lämmittelylenkiltä ja riemuissani kerroin asian. Miten kevyt olo oli ja miten kevyt se on nyt, kun asiaa muistelee.

Järjellä ajateltuna tässä ei taas ole mitään ihmeellistä: Enne on edelleen se sama koira kuin mitä se oli edellisellä viikolla tai on seuraavalla viikolla. Mikään ei ole muuttunut kuin, että sen nimen eteen saa laittaa kirjainyhdistelmän FI AVA. Mutta silti, koska se on ollut tavoite, saada raitapaitaformulastani joskus agilityvalio, ja että se tuli näinkin pian Ennen ollessa 1,5 viikkoa alle 4 vuotta, on hyvä olo ansaittu. Myös siitä syystä, että tämän eteen on tehnyt paljon! Välillä tuntuu, ettei meistä ikinä tule mitään, välillä ei jaksaisi oikein treenatakaan, kun ei siitä ole mitään hyötyä, Enne tekee omiaan, minä en osaa ohjata, rimat tippuu ja kontaktit on huonot. Silti me saatiin ja saadaan nollia. Tavallaan oma näkemys aukesi, kun meidän valioitumisnolla ei ollut se maailman hienoimman yhteistyön tulos. Se oli taistelua, tunteita ja epävarmuutta. Olen hakenut meidän yhteistyöhön varmaan jotain sellaista mikä sinne ei kuulu. Minä en osaa, joskus jaksa, ohjata kuten haluaisin. Toisinaan oma mieltymys juoksevaan ohjaukseen tuo hallaa meidän suoritukseen. Me ollaan kuitenkin tiimi. Me tykätään tehdä toistemme kanssa töitä, me tykätään siitä mitä me tehdään, ja sen vuoksi me ollaan joskus jästipäitä, eikä kuunnella toista osapuolta. Vitsit mikä onnenpotku oli, että sain juuri Ennen niistä viidestä pentueen nartusta. Tämä menee nyt ihan high&mighty-soopaan, mutta mitä väliä. Enne on FI AVA, ja vielä me ollaan niissä sm:ssäkin ;D

Kolmas rata oli meidän paras, ja jotta joku rima edes tippuisi jarrutin Eetä kolmanneksi viimeisellä esteellä liian myöhään. Rima alas, tuloksissa sijalla 4. Paljon ei nollia sinä päivänä ropissut :) Mutta onneksi yksi niistä osui meille :)

Enne Avot & Aina Alo

Yritetään taas tässä rustata mitä on tullut tehtyä viimeisen puolen vuoden aikana... Ei ihan kakunpalanen :p

Blogin oikeasta laidasta voi huomata, että SM-nollajahti on päättynyt. Lähellä käytiin monessa kisassa, mutta tuplanollan tekeminen osoittautui meille mahdottomaksi. Yksittäisiä nollia tuli 12 kappaletta, jotkut samana päivänä, muttei peräkkäisiltä radoilta. Näistä 4/12 voittoja, 3/12 muita palkintosijoja ja loput 5/12 10. parhaan joukossa. Saatiin myös kaikki sertit, jotka voidaan ottaa vastaan. Ensimmäisistä vastaanotetuista serteistä tulee vuosi täyteen 5.9. (A) ja 29.12. (H), jonka jälkeen voidaan jahdata valioitumissertejä ;) Tänä vuonna ei tullut seurajoukkuettakaan, joten ei olla lähdössä SMhin ollenkaan. Ennen kanssa agility jää siis muutaman viikon tauolle ja heinä-elokuussa taas jatketaan valmentautumista, oppimista ja kisaamista. Tavoitteena oppia tekemään niitä nollia, muutenkin kuin vain pyhällä tuurilla...

Ennen tokoura sai jatkoa tammikuussa, kun käytiin Avo-luokan kisat mielentilalla "kyllähän me melkein kaikki osataan". Kisoista tuloksena oli 1,5 pistettä alle 1. tuloksen, mikä jäi kyllä harmittamaan, mutta rento meininki oli Mikkelissä, joten kiva oli kisata. Alla meidän enemmän ja vähemmän sähläilyä :D Näin käy, kun lähtee aksakoiran kanssa tokokokeeseen ;)

Helmikuussa käytiin uudestaan Mikkelissä saaden ensimmäinen Avon 1. tulos. Tässäkin kokeessa merkin kierrossa meinasi käydä kuin edellisessä kokeessa.

Maaliskuussa oltiin Haukkuvaarassa, jossa ei ollut ohjaajan eikä koiran mieliala kohdallaan ja paljon tapahtui ihme virheitä. Enne tuntui olevan epävarma jokaisessa liikkeessä ja itse hämmennyin tästä käytöksestä niin, etten osannut korjata omaa toimintatapaa, jotta koira olisi pystynyt suorittamaan hommat osaamaallaan tasolla. Eli 2. tulosta pukkasi väkisinkin.

Huhtikuussa viihdytettiin taas itseämme tokokokeella tällä kertaa Tampereella. Kiltti tuomarisetä jakeli isoja numeroita avokätisesti (omasta mielestä turhankin avokätisesti). Huippupisteet 303 ja 1. tuloksen, KP:n ja voiton kera lähdettiin kotiin kokeesta, jossa oma "hälläväliä"-asenne meinasi koitua meidän kohtaloksi (eihän sitä 4. kokeessa voi muistaa miten mikäkin liike suoritetaan :).

Viikon päästä torstaina nähdään jatketaanko Ennen kanssa 1. tulos-2. tulos-1. tulosjne-sarjaa vai pystyttäisiinkö rikkomaan se (toivottavasti kuitenkin sen 1. tuloksen kautta, eikä 3. tuloksen :p )...

Enne kävi myös paimentamassa tämän vuoden puolella helmikuussa. Viime vuoden viimeinen kerta oli lokakuussa. Oma ohjaaminen tuntuu hidastavan koiran oppimista, mutta hirmuisesti kehityttiin viime vuoden aikana. Tänä vuonna ei olla helmikuun jälkeen ehditty käymään, kun kaikki tuntuvat olevan niin kaukana ja töiden takia ei pääse arkipäivänä päiväsaikaan, eikä välimatkan takia ehdi iltaankaan. Josko tässä voittaisi lotossa, niin voisi itselle hankkia muutaman lemmikkilampaan <3

Alla näkyy meidän kehitys. Ensimmäinen video toukokuulta, Enne 2. kertaa elämässään paimentamassa. Ja alempi video lokakuulta vuoden 2015 viimeinen treeni, josta näkee, että ohjaaja aikas pihalla :p

Tässä vielä kaikkien iloksi videoita joita en ole tainnut vielä julkaista blogissa ;)

Enne NoseWork marraskuu 2015 

Ja Ainan ja Ennen videoidut aksatreenit helmikuulta :)

Ainasta puheenollen ;)

Meidän villikakaramme aloitti kisauransa ihme ja kumma rally-tokolla Liperissä huhtikuun lopussa. Tulokseksi saatiin taisteltua Hyväksytty 5 pisteen turvin. Ohjaaja ei myönnä jännittäneensä, ennemminkin oli taas tätä ihan sama-meininkiä. Jotenkin rally on itselle niin outo ja hämmentävä, etten tiedä miten siihen suhtautua. Jotenkin en vaan saa lajin "punaisesta langasta" kiinni. Eiköhän se jossain vaiheessa avaudu?

Aina oli ensimmäisessä kisatilanteessaan hämmentynyt ja tämän vuoksi sain tehdä töitä, että pysyisi kontaktissa ja keskittyisi suorittamiseen. Koko ajan joutui pulputtamaan, ettei olisi hävinnyt seuruusta luullen olevansa päivälenkillä. Videollahan tuo ei näytä pahalta. Niinhän se usein on, että ulospäin ei kaikki näy. Joka tapauksessa mukava kisauran aloitus.

Agilityssäkin startattiin ja saatiin mudi mitattua virallisesti mediksi. Mittaaja antoi numeroiksi 41,5 cm, joka sopii minulle hyvin. Enää ei tartte jänskättää tuleeko maxia :) Itse kisat ei mennyt sen paremmin kuin huonomminkaan. Yksi Hylky ja hyppyradalla oltiin toisia 20 virhepisteellä :D (kaksi rimaa ja kaksi kieltoa, video alla) Toiset kisat ehdittiin käydä Tampereella, jossa kolme Hyllyä ja voitto 10 virhepisteellä. Näistä tuloksista huolimatta Ainassa on paljon potentiaalia, joten kokemuksen kautta päästään yhteisymmärrykseen miten toimitaan isolla kentällä. Osa syy on myös mudin huonohko pään hallinta, meinaa kiehua ajoittain yli... Eiköhän siihenkin joku venttiili joskus löydetä.

Tokokokeesta en haluaisi mainita, mutta kun se netissä näkyy, niin puolustaudutaan vähän :p Tarkoitus oli mennä kisaamaan Ennen kanssa toukokuussa Jyväskylän tokokokeeseen, mutta neidillä oli juoksut, joten vaihdoin paikan Ainalle, vaikka suuri arvelu oli, ettei lapsi ollut vielä valmis. No... Hyväksytty saatiin, just ja just (104,5 p). Seuraamisesta 9,5, mutta muuten ihan täyttä -- koko homma. Kun ei paikkamakuussa mennyt maahan kuin vasta kolmannella käskyllä, niin ajattelin itsekseni, että tämä oli tässä. Kuitenkin oli koe maksettu, niin treenailtiin sitten kisatilannetta ulkona. Suurin ongelma oli varmaan Ainan epävarmuus: se tuijotti silmiin, muttei kuitenkaan käskystä tehnyt elettäkään suuntaan tai toiseen. Huomasi varmasti myös tyytymättömyyteni, mikä ruokki entisestään nuoren koiran epävarmuutta. Nyt ollaan treenattu maahan menoa kaikenlaisissa tilanteissa sekä kapulan pitoa ja paikkamakuuta, jotka olivat suurimmat haasteet (paikkamakuussa kääntyy kyljelleen 30-60 sekunnin paikkeilla). Kyllä me uudestaan lähetään kokeilemaan, kunhan olen selvinnyt tästä pettymyksestä. Ehkä kahden vuoden päästä? :)

Päivitys tilanteista

Nopeasti kaikenmaailman tuloksia:

Aina kävi kuvattavana, kun joukkotarkkihinta oli niin ohittamattoman alhainen.
Lonkat c/c, kyynärät 0/0 ja selkä ltv0. Eiköhän näillä saa tarpeeksi puhtaat paperit, jotta pääsee pomppimaan agilityä :)

Ainan kanssa ollaan yritetty edelleen saada juoksupuomia aikaiseksi, mutta juttu ei tahdo onnistua. Kepit aloitettiin tytön täytettyä 1 v ja niiden alkuopetus on onnistunut kyllä hyvin. Vähän ollaan ruettu jo hyppyjäkin pomppimaan.

Ainalla ei ole vieläkään juoksut alkanut, vaikka hieman erikoinen (herkkä) on ollut viime aikoina. Kyllä ne aina aikuisiksi kasvaa (ihme juttu), joten saan tulevaisuudessa vaihdella housuja kahdelle kaunottarelle.


Ennen kanssa ollaan yritetty edelleen kerätä sm-nollia, joiden määrä näkyy nyt marginaalissa (tässähän oppii pikku hiljaa ihan käyttämään bloggeria!). Tällä hetkellä ei ehditä treenata niin paljon kuin tekisi mieli, ja ratatreenit ollaan jätetty kokonaan pois. Tehdään vain yhtä-neljää hyppyä, että rimat pysyy ylhäällä. Palkkaa paljon ja pudotuksesta työ loppuu. Tuntuu olevan auttanut tai sitten naisella on ollut vain parempia päiviä. Hyppytekniikka on jäänyt kanssa pitkälti pois, mutta takaisin tulee varmasti kunhan selvitään kevääseen.

Enne sai toisen agility sertinsä 30.10. Kuopiosta! Enne on Valioainesta <3 Tuomarina oli Jan Egil-Eide, joka tuomaroi viime kesän sm-kisojen maxien joukkueradan. Tykkäsin niin kovasti siitä radasta, että pakko oli Kuopioon lähteä kisaamaan. Kaikki kolme rataa huippukivoja ja koirakin ihan huippuvireessä! Pieniä kömmähdyksiä tuli, jonka takia ekalta radalta yksi kielto ja viimeiseltä radalta (kun tuplanolla tähtäimessä) muurin palikka alas toiseksi viimeisellä esteellä. Harmitti, mutta oli niin superhieno koira, että hirmu tyytyväinen olen kisoihin! Tuli taas enemmän uskoa tekemiseen, kun olin melkein jo alkanut miettimään lajin vaihtoa. Todellisuudessahan en pysty agilityä lopettamaan :)

Hyppytekniikkakurssi

Lähdin tänä syksynä Ennen kanssa Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille Jyväskylään, kun viime vuonna onnistuin pääsemään vain kuunteluoppilaaksi. Kuunteluoppilaanakin oppi paljon ja siitä syystä vuosikas mudi ei ole tehnyt hyppyjä tai rataharjoittelua oikeastaan ollenkaan. Paljon tuli tänäkin vuonna mietittyä ja opittua koiran hyppytekniikan lisäksi kehityksestä, oppimisesta ja lihashuollosta. Viime vuoden luennot olivat varsin hyvin muistissa ja ylöskirjattuina. Silti aivan ummikko lähti kurssilta ohjeiden kera. Kauhea into iski oppimiseen, ja jos aika ja talous antaisi periksi, niin tähän aiheeseen tutustuisin mielelläni lisää! Toisaalta tuli myös se koiraharrastajille tuttu fiilis siitä, että on pilannut koiransa. Totta sekin mitä kuulin myöhemmin seurakaveriltani: "Mihinkään ei kannata lähteä, koska tieto lisää tuskaa". Näinhän se on, mutta kurssilla läpi käydyt asiat olivat tosiasioita, joille ei voi kääntää päätään. Harmittaa vain, etten ottanut Ainaa mukaan.

Enne ei saanut otsaansa hylätty-leimaa eli kyllä se jotain osaa (esimerkiksi alastulon kanssa ei ole ongelmia). Ongelma, jota aletaan korjaamaan hyppytekniikkaharjoitteilla on etupainoisuus, joka on yleisin ongelma koirien hyppäämisessä. Lisäksi pitäisi saada parannettua Ennen tukilihaksistoa, koska jännittää herkästi selkäänsä (mikä voi osittain johtua myös ylimääräisestä selkänikamasta). Suurin ongelma kouluttajan mukaan pudotuksiin on kuitenkin Ennen häiriöherkkyys, joka tuli vähän liiankin helposti esiin. Häiriöherkkyyden vähentämiseksi satiin taas uusia eväitä, joita pitäisi ruveta treenaamaan. Aikaa ei valitettavasti ole itsellä niin paljon kuin joskus oli. Mahdollisesti lopetan muut agitreenit kuin hyppytekniikat vähäksi aikaa, mutta vielä tällaista päästöstä en ole saanut tehtyä. Toisaalta "rimavarma" koira olisi tällä hetkellä unelmien täyttymys. Varsinaisesti ratatyöskentelyä meidän ei välttämättä tarvitsisi aivan kauheasti harjoitella. Enne on ratatyöskentelyssä suurimmaksi osaksi aikaa kuuliainen ja aivan mahtava. Herkkyyden vähentyminen tekisi siitä täydellisen ;-)

Aina päivitystä

Heh, pitää kirjoittaa mudistakin, ettei Enne-huippukoira vie kaikkea huomiota :)

Aina on edelleen ihanan elämäniloinen ja laumaviettinen kakara, joka rakastaa touhuta ja puuhailla. Aina on koira, joka tekee koko ajan jotakin. Poiketen Ennestä, joka metsässä kävellessä tulee viereen makaamaan, jos itse en liiku eteenpäin.

Pentu on saanut olla tähän asti pentu. Näyttelyura (luultavasti huono sellainen, jos mietitään meidän edellisten koirien saavutuksia sillä saralla) alkaa muutaman viikon päästä Laukaassa. Olen yrittänyt lukea rotumääritelmää ja katsella Ainan rakennetta, mutta en ikinä ole ollut näyttelyhommista kovin kiinnostunut. Jos koira miellyttää omaa silmää, on terve rakenteelta, eikä liikkeessä ole vaikeutta, niin onko sillä loppupeleissä mitään väliä mitä näyttelytuomarit ovat kyseisestä yksilöstä mieltä? Ja eri tuomarit voivat olla täysin eri mieltä toistensa kanssa.

Ainasta tulee hieno agilitykoira. Siitä ei voi kiistellä. Se on luontaisesti atleettinen ja ketterä, vaikka runko onkin varsin neliömäinen. Saa nähdä vaikuttaako se millä tavalla hyppytekniikkaan, koska hyppyjähän me emme ole vielä tehneet. Aina on rohkea ja tykkää kiipeillä milloin missäkin ja loikkia milloin minkäkin yli.

Agilityä ollaan aloiteltu: putket onnistuu, mutta Aina on varsin kiinni minussa, joten ehkä opetustekniikka, jolla sain Ennen viilettämään ilman jarruja toimisi Ainalle. Saa nähdä mitä tulee. Putkia tehdään varsin vähän, muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi tehdään noin kerran viikkoon (joskus vähemmän) hyppytekniikkatreeniä. En tiedä onko siitä jotain hyötyä tulevaisuudessa ja Ainan neliömäisen rungon hyppytekniikkaan, mutta ainakin oppii palkkakupille lähtemisen.

Ollaan tehty myös keinua. Aloitettiin bang-leikillä, josta tykkää tosi paljon. Tällä hetkellä menee koko keinun, jonka alla on pehmuste, ettei täräytä niin kovaa. Ei pelkää liikettä/täräytystä/ääntä millään tavalla, mutta en halua rasittaa pienen vauvan kasvavaa luustoa tai lihaksia liikaa. Ei me paljoa kyllä keinua tehdä enää, koska urhea kikkurakakara ei sitä millään tavalla pelkää. Voi pitää siitä ehkä liiankin paljon... :D Keinusta on video, jonka postaan, kun saan ladattua koneelle.

Ainaa on opetettu vähän uimaan. Tykkää kahlata ja työntää kuonoaan veteen, kuten näkyy, mutta uiminen ei ihan ensimmäisellä kerralla ilostuttanut. Aina nimittäin juoksi Ennen perässä veteen ja yhtäkkiä ei jalat enää osuneetkaan pohjaan. Järkytys oli suuri. Uskon, että tästäkin tulee vesipeto, sillä tykkää nouttaa, kuten adoptio-isosisko, ja muutenkin käyttäytyy samalla tavalla kuin Enne uimakoulun alussa. Enne hakee kepit vedestä ja Aina odottaa rannalla ja nappaa sitten toisen suusta. Alkukesä on ollut niin kylmä, niin ei olla valitettavasti paljoa päästy vesileikkejä harrastamaan.

Tokoa tehdään vähäsen: ylhäällä video seuraamiesta toukokuun alusta ja alhaalle tulee ruudun opettelusta kesäkuussa. Edelleenkin hämmentää miten tuosta ADHD-kirpusta saa ikinä valmiin mihinkään tokoluokkaan, mutta eipä sillä kiirettä ole. Tehdään tätä omaksi iloksi, kuten kaikkea muutakin. Ainan kanssa on kuitenkin pääsääntöisesti kiva työskennellä. Seuraaminen on sellainen mikä vaatii itseltä hyviä hermoja ja ajatusta. Aina ei ole niin toistokestävä kuin Enne, kun puhutaan asioista, joissa koira ei saa juosta ja touhuta (esim. ruudun opettelussa ja agilityssä kestää toistoja).

 Aina on ruvennut järsimään paljon asioita. Se oli pikkupentuna itse kiltteys, mitä tuli kiellettyjen tavaroiden rauhaanjättämiseen. Tietysti jotain Enneltä jääneitä projekteja on vähän jatkettu, mutta pääsääntöisesti yllättävän kilttinä on oltu. Nyt se ottaa sitten kaiken takaisin ja järsii autoon jäädessään kaikkea mitä vain löytää. Sillä on mahdollisuus jotain napata, joten se sen tekee. Luulin tilkkutäkin syöneen pienen salmiakkipaketin, mutta kun salmiakkeja rupesi löytymään auton jalkatiloista, niin on ilmeisesti vain heittänyt karkit muualle ja palastellut pahvirasian. Voih, Enne ei ole autossa ikinä viihtynyt, joten se ei ole siellä mitään pahaa ikinä tehnyt. Jotain hyvää autoilu-"pelosta"kin on...

Siinä kaikki Ainasta tällä kertaa. Kesä on harrastusten aikaa ja viikonloput onkin aikalailla pyhitetty koirille, joten lisää tekstiä pitäisi vielä tänä kesänä tulla.

SM-fiilistelyä

Pitkään mietin mitä laitan otsikoksi ja ehkä tuo jotenkin kuvaa Oulun reissua kesäkuun toisena viikonloppuna.

Nopeasti kirjataan tähän, että kolmoset on korkattu muutamalla kisalla. Ollaan saatu nollatuloskin (sij. 2) ja ihan hieno vitonen, joten toiveita on, että jotain tästä hommasta vielä tulee :D Mutta sitten itse aiheeseen:

Minulta kysyttiin toukokuun alussa, että olisiko kiinnostusta osallistua seuran SM-joukkueeseen. Totta kai! ei ollut ensimmäinen vastaus, koska olin ottanut lasinkeräysvuoron sille viikonlopulle ajatellen, etten Ouluun asti lähde kisoja katsomaan. Yhden radan takia kuitenkin lähdettiin, kun sain vuoron vaihdettua!

Käytin Ennen hierojalla pari viikkoa aikaisemmin toivoen, että rimat eivät kolisisi ihan taukoamatta. Olin joukkuueen 2. lähtijä, mikä sopi paremmin kuin hyvin, sillä aamulla ei ollut kiire ja ehdin katsoa aimo annoksen muiden suorituksia ennen kuin piti lähteä lämmittelemään raitapaitaa, joka muhi aamun autossa. Onneksi oli viileää ja meidän suoritusvuoron lähestyessä vettä rupesi satamaan aina vain kovempaa. Sitä tuskin jännityksessä huomasi.

Lämmittelyyn lähdin reipaasti ajoissa, joten meinasi tulla jo tylsää odotellessa omaa suoritusta, mutta toisaalta sen vuoksi sain varmaan pidettyä oman pääni kasassa. Radalle mennessä ei oikeastaan jännittänyt sen enempää kuin yleensäkään, ehkä jopa normaalia vähemmän. Rata oli kivan oloinen ja niin monta suoritusta olin päässyt katsomaan, että tiesin täsmälleen miten haluan radan ohjata. Enne vaikutti normaalilta kuumalta itseltään, eikä ylisavuavalta hermorauniolta, kuten olin pelännyt. Olihan siellä paljon hälinää, vaikka rauhallisemmassa paikassa lämmiteltiinkin ja odotettiin vuoroa. Lisäksi kisakoira kyllä tunnistaa mistä on kyse, kun kuulee kuulutukset.

Alla meidän ensimmäinen SM-suoritus ikinä!

Enne oli ihanan kuuliainen, vaikka ei ymmärtänytkään hypätä ensimmäistä aitaa (mikä lie ADHD-häiriö). Toinen virhe tulikin juuri sen vuoksi, että super-mimmi oli niin hyvin kuulolla. Jarrutin liikaa, koska halusin tiukan käännöksen ja Enne ajatteli olla sitten hyppäämättä. Yleensähän se puskee läpi, ja kerrankin kuunteli hienosti! Tuloksena siis 10 ja meidän joukkueen ainoa tuloksen saanut koirakko! Super tyttö! En voi tarpeeksi sitä edes kiitellä, että se ymmärtäisi kuinka fiksu se oli. Usko itseen kasvoi ja tarkoitus olisi sitten seuraavaksi vuodeksi hankkia tarvittavat SM-nollat, että päästään yksilöihin puurtamaan (sunnuntain maxien ratakin oli kiva, tekisi mieli koettaa treenata se, mutta ei ole tarpeeksi isoa kenttää). Tällä hetkellä seuraan MM-karsintoja ja mielessä käy, että samallahan ne nollat kerää sinne kuin SM-hinkin ;)

Ennen rimapudottelusta:
Hieronta auttoi taas. Johtopäätös --> Enne tiputtelee, koska se on jumissa. Kyse ei siis ole niin pitkälti siitä, että vauhtihirmu tykkää juosta suoraan kuin siitä, ettei se yksinkertaisesti vain pysty pitämään normaalia vauhtiaan yllä ja samalla suorittamaan estehyppyä, kun lihakset jumittaa ja taistelee vastaan. Eli: pitää käyttää useammin hierojalla. Enne käy myös fyssarilla kesän lopulla tai syksyllä, jospa siellä tulisi lisää tietoa koiran liikeradoista. Edelleen selkä mietityttää, vaikka hyppytekniikkaa opettava kouluttaja onkin sanonut, että sillä on ihan hyvä hyppytekniikka. Haluaisin E:n viedä hyppytekniikkakurssillekin, mutta tällä hetkellä opparin teko vie aika paljon ajatuksia. Syksyllä mietitään sitten tarkemmin mitä tehdään.

Kevään agipäivitys

Kotikoiranahan Enne on itse leppoisuus 95 % ajasta. Sitten kun päästään töihin, niin vedetään ainakin 110 lasissa ja jarrut ovat olleet turhat. Nyt, kun miettii miten agilityyn aloin neitiä kouluttamaan huomaa, että siellä ne jarrut on kadotettu. Noin puolen vuoden ajan ollaan treenattu melkein pelkästään tuota rytmin muutosta, ja nyt huomaa kuinka se on ruvennut löytymään agilityssäkin.

Oma ohjaaminen on parantunut, kiitoksena kaikista valmennuksista, joissa olen käynyt, mikä osaltaan myöskin vaikuttaa asiaan. Syy miksi Enne lähtee käsistä (lähinnä) kisoissa johtuu varmaan osittain myös omasta itsevarmuudenpuutteesta, joka pilaa kisaradoilla tekemisen. Päätän, että ohjaan tietyllä tavalla, mutta kuitenkin ohjaaminen on treenejä lepsumpaa. Liekö pelottaa epäonnistuminen? Tietysti onhan koiran virekin aivan erilainen kuin tutulla hallilla treenatessa, mutta sitä suuremmalla syyllä ohjaajan päättäväisyys pitäisi olla sitä suurempi.

Vuoden ensimmäiset kisat käytiin Seinäjoella 15.1. ja kisojen tarkoituksena oli vain varmistella kontakteja, eikä edes lähtemään hakemaan sitä viimeistä nousunollaa. Kontaktit onnistuivatkin ihan kivasti, vaikka tuomarin mielestä Enne ei ottanut ensimmäisellä radalla ylösmenokontaktia. Sellaista virhettä ei meille ole ennen tullutkaan :o Kuitenkin olin ekaan rataan todella tyytyväinen, mutta siitähän se alamäki taas alkoi. Seuraavalla radalla oli jo huomattavissa pientä erimielisyyttä meidän yhteistyössä ja viimeisellä hyppyradalla pakka karkasi kokonaan käsistä, eikä sitä rataa ollut kiva suorittaa loppuun. Edellä jo vähän selittelin, mistä voin kuvitella tämän johtuvan, joten en sitä uudestaan kirjaa. Huono maku jäi suuhun yhteistyöstä, vaikka tuloksia ei sinällään lähdetty hakemaankaan. Kuitenkin oma fiilis rataa suorittaessa ja juurikin se tunne yhteistyöstä, mikä lajissa parhaimmilla saavutetaan on se, minkä takia tätä oikeasti tekee, eikä niinkään nuo palkintosijoitukset (oltiin ekalla radalla vitosesta huolimatta kolmansia) tai nollatulokset. Oma tunne on tärkeämpää. Hyvältä tuntuva vitonen tai kymppi on aina arvokkaampi kuin huonolta tuntuva nolla.

Videot tulevat myöhemmin.

Vuoden toiset kisat olivat 28.2. Jyväskylässä, josta hämmästyttävästi noustiin ensimmäisellä radalla kolmosiin! Helppo rata. On nähty vaikeampia 1. luokan ratoja, mutta eihän tuosta voi valittaa :) Seuraavana päivänä käytiin sitten korkkaamassa ensimmäiset 3. luokan radat, joilta molemmilta hyllyt, koska puomille ei pysähtynyt vaan hiippaili vaan menemään, niin palautin takaisin. Edelleen radat tuntuivat huonoilta, mutta paremmilta kuin 2. luokan radat. Meille on helpompi vaikeat radat, joissa on koko ajan pyöritystä, koska silloin E-neiti ei pääse liiaksi revittelemään kesken suorituksen ja pysyy näin ollen paremmin aisoissa. Meidän treenihalli pieneni puoleen entisestä, joten omat treenit on aika hektisiä, koska pieneen tilaan on ängetty paljon tapahtumia. Kisakentät on suurempia ja radoilla on juoksukohtia, joiden jälkeen pitäisi saada raitapaita taas koottua kuulolle. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tavoitteena on kuitenkin nyt vahvistaa nuo kontaktit edelleen siihen kuntoon kuin treeneissä, joissa on itseasiassa meinannut ruveta lipumaan sielläkin ohi pysähtymättä. Luvassa on siis lisää hylättyjä suorituksia kisoista.

Omaan ohjaukseen tyytymättömänä lähdin hakemaan sitten valmennusta muualta ja tuntuu, että todellakin on nämä auttaneet ymmärtämään paremmin miten nuorta, nopeaa koiraa tulisi oikeasti ohjata. Pääsin Lappeenrantaan Niina-Liina Linnan koulutukseen, joka pidettiin 29.3. Päivän aikana ajoa tuli siis 6,5 tuntia ja treeniä 20 minuuttia, mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Vieressä rata. Keskusteltiin myös Ennen rakenteesta (lonkkaluut eri malliset, mikä aiheuttaa sen, että toinen jalka toista lyhyempi, mikä edelleen selittää tytön takaliikkeen ahtauden), ja edelleen tiedän, että pitäisi käyttää sitä fyssarilla, että saisi selvyyden vaikuttaako tuo rakenne hyppäämiseen. Ei kuitenkaan kipeydy näkyvästi, ettei sellaista ongelmaa ole onneksi vielä selänkään kanssa.

Kaksi viikkoa Linna valmennuksen jälkeen kävi Vitikainen taas Saarijärvellä meitä kouluttamassa, josta saatiin edelleen lisää itseluottamusta. Kiva rata, jossa sai todellakin tehdä kokoajan asioita. Enne pysyi siis varsin nätisti käsissä. Radan suorittaminen oli "helppoa" myös siitä syystä, että ohjaukset annetaan valmiiksi, eikä niitä tule tämän vuoksi kyseenalaistettua. Pitäisi varmaan joku saada kisoihinkin sanomaan mitä pitää tehdä, niin sitten hoitaa vain sen toteuttamisen :) Saatiin opetella myös sokkareita, joista sanon, ettei me niitä osata. En luota siihen, että pääsisin ikinä Ennen eteen, jotta voisin ne suorittaa, mutta hyvinhän se meni :D Opittiin myös uusia ohjauksia. Liikaa valintoja ohjauksia miettiessä, varsinkin kun ei osaa niitä hyödyntää oikeisiin kohtiin. Oikealla oleva ratapiirros olen itse väsännyt muistista, joten etäisyydet eivät välttämättä aivan täsmää.

Siinä olivat kevään agilitytapahtumat. Tämän viikon lauantaina (25.4.) Jyväskylään kisoihin, jotka tulevat olemaan ensimmäiset "oikeat" 3. luokan kisat. Jännittää varmasti, kun viikko alkaa kulua loppuun, mutta eihän me mennä hakemaan kuin itsevarmuutta, varmoja kontakteja sekä rimojen ylhäällä pysymistä. Saa nähdä toteutuuko noista sitten mikään :p :D

Aina ei onnistu, eikä ihan joka toinen kertakaan

Taas tulossa agilitypostaus, mutta kannattaako muuta enää odottaakaan?

Olen unohtanut kertoa, että Enne kävi hierojalla syyskuun alussa. Ei siitä sinällään sen enempää. Ee on kiltti koira, joka heittäytyi heti maahan, kun aloitettiin hieronta. Siellä ilmeni kuitenkin, että oikea puoli ollut jumissa (ja kuka tietää kuinka kauan!). Hieroja sanoi, että moottorin mäntä ja jouset olleet puolitehottomia... Elättelin toiveita, että auttaisi rimoja pysymään ylhäällä ja aluksi huomasinkin, kun Enne hyppäsi paljon kevyemmin sen jälkeen. Ei jäänyt kuitenkin pitkä aikaiseksi, vaan syy on siis lähinnä korkeassa vireessä ja kunnioituksen puutteessa rimoja kohtaan. Toivottavasti nyt on kuitenkin mukavampi laittaa rimoja lakoon :)

Syyskuun lopussa Vitikainen vieraili taas Tehovastuksella ja oltiin siellä sitten mukana. Vieressä pohjapiirros, jonka jouduin itse loppujen lopuksi väsäämään, kun oli jotenkin ihmeellisesti tallentunut koneelle. Alempana videot.

Oli kyllä taas niin kivaa ja erinomaista koulutusta, että oksat pois. Yhden ihmeellisen ohjauksen sai taas harjoitella (pituuden vastakäännöksestä suoraan sokkariin), mikä ei tuntunut yhtään luontevalta. Siinä on pieni hetki, kun et näe minne koira on menossa, eikä tiedä yhtään kerkeääkö vai jääkö alle. Ihmeellisesti kuitenkin toimi joka kerta.

Vitikainenkin meinasi jäädä Ennen "jalkoihin", kun oli peittämässä 9. ja 10. aidan välissä olevaa 3. aitaa (monet koirat kävivät sitä kautta). Enneä ei paljon haitannut, vaikka joku seisoikin edessä. Hyvin mahtui vielä kainalon alta :-D Lopulta tuli hyvin käteen, paremmin kuin odotin, eikä tarvittu ketään itsemurha-aikeista seinäksi eteen. Todella tyytyväinen olin tyttöön. Vimmalla teki hommia ja puomin kontaktit olivat aivan uskomattomat! En tiedä miten se malttoi pysähtyä niihin, vaikka juoksi niin kovaa loppuun asti. Ei se kisoissakaan malta enää pysähtyä, mutta siitä lisää myöhempänä...

En ollut ainoa, joka ihastui tyttöön. Vitikainen kehui kovasti, ja sanoi minullekin, etten ole hullumpi ohjaaja, kun tuli sanottua, etten osaa ohjata :p Alkoi kyselemään, että meinaanko teettää pentuja, ja totta kai sitä varmaan jokainen nartunomistaja jossain vaiheessa miettii. Ennellä oli juoksuhousut jalassa (luulin, että se alkoi tiputtamaan, muttei kuitenkaan!?), mikä oli hyvä, ettei luultu urokseksi. Tyttönen tekee kuulemma töitä kuin miehet, ja vähän jätkämäinenhän se on, koska nostaa jalkaa pissatessa ja heittelee takajalkojaan useinkin sen jälkeen :) Se on hauska tapa, toivottavasti seuraava narttu ymmärtää matkia. Kertoo varmaan myös jostain muusta...?

Jyväskylässä oli kisat 4.-5. päivä, johon olin jo kerennyt ilmottautua, mutta sitten tosiaan luulin, että Ennen juoksut alkoivat. Viikonlopun ajan lilluin jossain masennuksen kaltaisessa, ja maanantaina totesin, ettei juoksut varmasti olekaan alkaneet. Taisi olla maha vain vähän kuralla vai mitä, kun oli vähän nestettä lattialla (en siis missään vaiheessa nähnyt punaista verta). Eihän meillä olekaan ollut narttuja kotona kuin... öö... aina. Joka tapauksessa olin jo tyytynyt siihen, ettei kisoihin mennä ja fiilis koko hommasta lähti. Eikä sitä löytynyt takaisin, vaikka kuinka etsin kivien alta. Tulokset olivat sen mukaiset. Minua ei huvittanut, kaikki Ennen teot ärsyttivät, koira kuumui, minä kuumuin, koira kuumui lisää, ja haukuthan siitä tuli:

Toisaalta opettavainen kokemus. Taas masennuksen syövereissä (eniten masentunut katsojan kommentista sunnuntain agilityradalla) ylös pyrkiessäni piti miettiä mikä kaikki meni vikaan, ja kieriä itsesäälissä. En osaa kouluttaa, enkä ainakaan ohjata niin, ettei kaikki rimat aina lentelisi. Mutta kylläpäs osaan molempia! En ehkä ole suomenmestari (vielä:), mutta ei kukaan ole (anteeksi kliseisen vertaukseni) seppä syntyessään. Enne on superkoira ja minusta tulee superohjaaja, vaikken sitä vielä ole. Tämän vuoksi koitetaan nyt saada formula tekemään kisoissa samanlaiset pysäytyskontaktit kuin treeneissä. Josko keskittyisi taas sen jälkeen paremmin.

Itseluottamusta koiraan ja itseen haettiin Haukkuvaarasta (14.10.), jossa vierailevana kouluttajan sattui juuri käymään Rauno Virta. Itsellä oli hyvä päivä, joten virheet otin vastaan ominani, enkä syytellyt koiraa, koska sille ne syytökset eivät kuulu. Kyllä muuten vaikuttaa paljon millä fiiliksellä on liikkeellä! Jyväskylässä olisin ensimmäistä kertaa ollut mieluummin kotona kuin kisoissa, ja vähän yli viikon päästä siitä olin innokkaana Jyskässä ulkoiluttamassa koiraani. Taas sain hyvän kouluttajan opissa kerätä osaamista sekä varmuutta tekemiseen. Virran ensimmäiset sanat minulle olivat: "Oletteko oikealla kurssilla?" :-D Hyvinhän se rata ensimmäisellä kerralla menikin, vaikkei tietysti nollaa saatu. Sähläsin taas itse menemään :) Sopivasti kehuja ja kuitenkin aina löytyvää ohjauksen parantamista. Eiköhän näillä taas jaksa marraskuu treenata ennen taukoa. Virran koulutuksesta videomateriaalia:

Kakkosiin, Kohti kolmosia

Tässä viestissä kertoilen pikaiset kuulumiset agilityn osalta.

Kesäkuun loman jälkeen, kun viisi viikkoa oli kulunut ja kaksi kertaa käyty taas muistuttelemassa agilityn oppeja lähdettiin taas Itä-Suomeen (19.-20.7.). Niinhän se on, että lahjattomat treenaa ja osaamattomat harjoittelee. Kisaviikonloppuun kuului neljä rataa, joista tuloksena lauantaina kaksi voittoa. Toinen ei niin komea nolla (2. LUVA!), sekä vitonen riman tiputtelusta. Juurikin se kohta oli radalla vaikeinta, mutta en sitten kuitenkaan muistanut ohjata sitä. Sunnuntaina ekalta radalta viimeinen kaivattu LUVA höystettynä voitolla. Mikkelissä jaetaan koiranruokaa palkinnoksi, niin ei meidän hurttien tarvinnut ainakaan vähään aikaan nähdä nälkää, kun kotiin kiikutettiin 36 kg nappuloita. Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen kakkosluokan kisakin, josta omalla taidollani hankittu vitonen ja neljäs sija. Nyt pitäisi jo oppia olla ryntäämättä kepeille. Tulihan sitä sunnuntain 1. luokassa rikottua taas 5 metrin etenemäkin. Saisipa kakkosissakin ohjattua niin hyvin, että vauhti säilyisi.

Ensimmäiset "oikeat" 2. luokan kisat käytiin elokuun 3. päivä Tuusulassa. Kisoista ei tullut tuliaisia kahden hylätyn vuoksi, jotka päättyivät samaan kohtaan. Ohjaajan moka kuten niin monesti ennenkin... Etelässä käytiin vierailemassa siksi, että lähdettiin katsomaan tädin ensimmäistä cockerin pentua. Enne olisi kerrankin saanut leikkiä niin paljon kuin jaksoi, mutta jostain syystä ei perusta juurikaan pennuista. Käytiin pienessä koirapuistossa, sekä Rajasaaressa, jossa olikin vähän enemmän koiria. Hieno paikka, kannattaa käydä. Tilaakin niin paljon, että varmaan harvemmin mitään rähinöitä syntyy.

Elokuussa käytiin myös seurakavereiden kanssa Kuopiossa. Siellä näytettiin kuinka kovaa mennään... Rimojen kustannuksella (paras etenemä 4,92). Virheitä 10, 5 ja 15. Tästä huolimatta saatiin pieni lohdutuspalkinto sijoittuessamme kolmanneksi ensimmäisellä radalla.

Vähän alkaa ottamaan päähän tuo Ennen huippunopea hyppytyyli, jonka vuoksi vetää tosi usein rimat jalkoihin. Ollaan nyt yritetty kouluttajan kanssa saada koira keräilemään itseään ennen hyppyä, ja keksimään drag racerille jostain myös jarrut. Mistähän ne löytyisi??

Syyskuun alussa käytiin vähän lähempänä kisaamassa. Jattilassa oli meille arvottu lähtönumero 1, joka aluksi pelotti, kun olin kuitenkin ilman avustajaa matkassa, ja koska lähtöjärjestys oli harvemmin nähty maxit-medit-minit. Onneksi oli jonkin verran luokkanousijoita, joten lähtövuoro oli vasta toinen, vaikka ratasuorituksia en kerennyt yhtään katsomaan. Myöhemmin ajateltuna saattaa tuo alkujoukoissa lähteminen olla meille ihan hyväkin asia, koska Enne-elukka ei kerkeä nostamaan kierroksia, kun se otetaan lähes suoraan autosta radalle. Jyväskylän kisat meni siis hyvin: hypäriltä omasta mokasta johtuva vitonen ja 3. sija, sekä aksaradoilta 2xLUVA ja 2.sijat. Eli kakkosista yllättäen melkein nollapotti täynnä. Vähän kyllä jännitti, kun oli kisaamassa nopeita koiria, että jäädäänkö LUVAtta. Mielestäni en ohjaa hyviä nopeita teitä, vaan keskityn vaan rimojen pysymiseen ylhäällä ja puhtaaseen suoritukseen.

Nyt kun on enää yksi nolla ennen kolmosiin nousua, niin pitäisi kääntää ohjaustaktiikka ympäri. Seuraavat kisat siintävät jo edessä päin (luultavasti kahden viikon päästä taas Jkl:ssä), mutta sitä ennen olen ilmoittautunut Vitikaisen Tiian koulutukseen seuraavana sunnuntaina. Saa nähdä mitä Tiia tällä kertaa sanoo härkäpäästä, ja toivottavasti osaa neuvoa tuossa rima-asiassakin.

Toivotamme kaikille valoisia ajatuksia pimeneviin syysiltoihin!

Koko Kesäkuu pienessä paketissa

Pitkä aika taas viimeisestä viestistä. Tällä hetkellä lomaillaan Ennen kanssa agilitystä (huomenna kolme viikkoa täynnä ja yksi viikko pitäisi vielä jaksaa olla säheltämättä!).

Lomaa ennen kerettiin käydä vielä kaksissa kisoissa. Laukaan kisoista (25.5.14) voitto ja kolmas sijoitus, muttei nollia. Oli kyllä taas niin vähällä :p Ihan pieniä virheitä. Meni itelläkin mäkäräinen silmään, mutta onneksi keppien kohdalla, niin ei sen takia tullut virheitä :D

Laukaan kisoista seuraavana viikonloppuna käytiin Keuruulla näyttelyssä (1.6.). Ennellä oli vanha herra Dusty the Malamuutti mukana näyttämässä miten pitää käyttäytyä. Molemmat olivat hienosti. Dusty sai sertin! Ennellä ei ollut yhtä lahjakasta kroppaa, joten H:n kanssa poistuttiin kehästä. Se oli juuri se mitä me tarvittiinkin. Ensimmäistä kertaa esitin koiran ikinä, ja onneksi oli ihana tyttönen, joka pyrki vain tokon perusasentoon ja omasta mielestään liian kauan seisomista tarjottuaan laskeutui aina täydellisesti jalkoja liikuttamatta maahan :) Kuulin tuomarinkin naurahtavan.

Arvostelu kokonaisuudessa:
"Hieman kevyt ja raajakas kokonaisuus. Kevytpiirteinen, pitkä pää. Kookkaat korvat. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Riittävä rintakehä. Luusto voisi olla vankempi. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. Riittävä takakulmaus, korkea kinner. Liikkuu takaa ahtaasti, edestä löysin kyynerpäin. Kevyt sivuliike. Häntä nousee liian korkealle liikkeessä."

Olen huomannut itekin, että liikkuu ahtaasti takaa ja hännän asentohan on kanssa ollut tiedossa. Ja korvathan sillä on ihanan isot! Kuulee käskytkin paremmin kun on vielä pystyt :) Kun en mitään koirista ymmärrä niin suurin osa tietysti ihan uutta tietoa. Kaippa se kehittyisi, kun kävisi vaan tarpeeksi katselemassa näyttelyissä muita koiria. Mielestäni Enne oli kuitenkin kaunein ;) Muut olivat liian pieniä ja karvaisia.

Kiitos Terhi kuvaamisesta!

Keuruun jälkeen suunnistettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Juvalle, josta lähdettiin sunnuntaiaamuna Mikkeliin KK-99 järjestämiin kisoihin (8.6.). Ja viimein kauan odotettu luva kirjattiin kisakirjaan! Ei luva-ratakaan mikään täydellinen ollut. Pientä väärinkäsitystä kolmanneksi viimeisellä esteellä...

Toisella radallakin melkein luva, jostain syystä Enne ei suostunut menemään ekalla yrittämällä keinua loppuun. Pitää laittaa kokemattomuuden piikkiin, osaahan se keinun ei kannata mun huolestua ja tehdä siitä suurta numeroa. Molemmilta radoilta kuitenkin voitto ja kaksi suurta ruokasäkkiä kotiin viemisiksi.

Mikkelin kisojen jälkeen piti aloittaa tauko, mutta tiistaina käytiin vielä säheltämässä jotakin hallilla. Osa syy taukoon oli se, että Enne on tehnyt hyvin töitä (ja tekisi varmasti ikuisesti, jos antaisi) + agilityn sm-kisat olivat seuraavana viikonloppuna, eli omiin kisoihin ei voisi lähteä kuitenkaan. Uudella entistä terävämmällä innolla aletaan treenaamaan sitten tulevaisuutta varten viikon-puolentoista päästä. Seuraavat kisat luultavasti taas Mikkelissä 12. tai 19. päivä. Luultavasti menee tuohon jälkimmäiseen.

Tulevaisuuteen kuuluu lisää jännittäviä aksakisoja, Saarijärven suuri Kaikkien Rotujen Näyttely (haetaan nyt se toinen H :) ja mahdollisesti myös tokokisoja, jos kantti kestää lähteä koittamaan. Meidän seura järjestää möllitokon 10. päivä, joten yritän sinne saada itseni tungettua. Yritän myös laittaa tokoiluvideoitakin, kunhan saisin vain kuvattua (ja myös muuta!?!). Ostin sm-kisoista vihdoin metallisen noutokapulan ja pakko kehua, että Enne osaa jo aika hienosti hakea sitä! Se on hyvin fiksu ja herkkä neiti :)

Lenkillä perjantaina 27.6. kaikkien hurttien kanssa.

Ennellä ollut viime aikoina "kivaa" (ja ei), kun muutin takaisin vanhempien luokse.
Nyt saa olla sitten koirakavereiden kanssa päivittäin.

Kisajännitystä x2

Yllättävää. En jaksanut kirjoittaa tänne kisojen jälkeen.

Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.

Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.

En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.

Rata meni sitten näin:

Vähän tietysti ekan riman pudotus harmitti. Ahne-Enne yrittää hypätä aivan liian kaukaa...

Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.


Video:

Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p


Kisajännitys 2

Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.

Video tapahtuneesta:

Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)

+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.

Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.

Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...

Valmennus ja pientä kisajännitystä

Ensimmäisenä se tärkein eli mites se Vitikaisen koulutus meni. Meillä oli pienessä hallissa kaksi treeniporukkaa, joista toiset treenasivat keppejä ja kontakteja ja meille rataharjoittelijoille oli 36 esteen hyppyrata (ratapiirros vasemmalla). Tuli käytyä rata läpi vain pariin kertaan, enkä sitten muistanut edes sitä vähää, mitä piti tehdä. Tehtiin Ennen kanssa tietysti rata pätkissä. Todella hyödyllinen treeni! Varsinaisesti ei siinä mitään suurempia ongelmia ollut, lähinnä vain oma liikkuminen on ongelmana, kun välillä liikun liian hitaasti ja toisinaan taas liian nopeasti. Oma tehtäväni on oppia lukemaan paremmin rataa (mikä on tietysti itsestäänselvyys). Kysyin lopussa kouluttajalta, mitä mieltä hän on Ennen rimojen pudottelusta, mutta ilmeisesti ei sillä kerralla ollut rimoja tiputellut normaalia enempää. Käski kuitenkin nostaa rimat jo 60 cm, kun koira on jo puolitoista vuotta. Minusta Enne on vaan niin pieni, että en haluaisi kuluttaa sitä hypyttämällä niin isoja. Ollaan kuitenkin nyt parina viime treeninä nosteltu rimoja ylemmäs, enhän mä voi sellaisen auktoriteetin neuvoa sivuuttaa. Muuta kommenttia Ennestä oli, että on erittäin lupaava ja hyvällä tavalla "hullu". Kohtalaisen kova ohjattava, joka ei anna anteeksi virheita, ja joka työskentelee raivolla  :-D En olisi itse osannut sanoa paremmin.

Alla videot koko valmennuksesta.

Ollaan yritetty vähän petrata tokoilun ja temppujen saralla. Toisaalta se on jäänyt tosiaan melkeinpä yritykseksi. Tokoilu ei vaan ole meidän juttu, ja koen haastavaksi palkata lelulla temppuja opeteltaessa. Enne ei jaksa keskittyä. Sain viimein kokeiltua kissanruokaa, enkä huomannut koirassa mitään kovin suurta ihastumista. Meidän muut koirat olisivat varmaan jo kiivenneet puuhun sen herkun perässä. Paitsi tietysti Koopo, joka kiipeäisi varmaan muutenkin, jos vain keksisi pyytää. Osalta varmaan näissä on sekin, ettei tokoilun ja temppujen opettaminen ole niin luontaista ja innostavaa itsestäni, joten eihän koirakaan silloin ymmärrä mikä idea niitä on tehdä. Osaahan Enne jo kuitenkin varmasti enemmän kuin perus-sohvakoirat, joten ei tässä ihan metsään olla menty. Yritetään nyt vain petrata tässä asiassa edelleen.

Eilen käytiin taas kävelemässä Haikanniemessä, jossa harjun molemmin puolin kimmelsi vesi. Oli erittäin hieno ilma: aurinkoinen ja hieman tuulinen. Vesipeto olisi tietysti halunnut uimaan, mutten ihan vielä anna lupaa. Muutenkin oltiin menossa sen jälkeen jalkapalloharkkoihin, jonka ajan Enne joutui odottelemaan nätisti autossa. Pitäisi saada tytölle kaveri, kun ei musta ole sitä juoksuttamaan metikössä. Koirakaverin kanssa saisi kisailla vapaana, mutta pelkän omistajan kanssa ravataan vaan edellä ja pysähdytään jossain vaiheessa odottamaan, kun se sieltä yrittää raahautua perässä. Vielä joutuu kuitenkin muutaman vuoden odottamaan, että on elämä järjestyksessä toiselle koiralle. Itse en ole sitä mieltä, että kaksi koiraa menee siinä missä yksikin.

Agilityssä ollaan nyt ilmottauduttu ensimmäisiin kisoihin ja lauantaiaamuna nokka kohti Jattilaa! Painajaisia on tullut nähtyä, mutta päivänvalossa nämä "enneunet" eivät pelota. Edellisellä kerralla oli jotain ongelmia aalla, ja ongelmat jatkuivatkin pari viikkoa, mutta kiltillä asenteella ja palkkauksella syntyi tulosta ja tämä ongelma on historiaa (toivottavasti pysyykin siellä). Kaikki palaset on kuitenkin suhtkoht kohillaan, joten ei meillä pitäisi lauantaina mitään hätää olla kunhan vain oma pää kestää. Vai kestääkö?