tiistai 25. huhtikuuta 2017

Aina Avoin

Alunperin tämän piti olla edellisen postauksen mukana, mutta rallykisat aiheuttivatkin niin pitkän tekstin, että olkoon omanaan.

Aina pääsi 2.4. Tampereelle kokeilemaan miten tokon Avo-luokka sujuisi. Vähän oli treeneissä ollut ongelmia merkin kierron ja ruudun kanssa, mutta rohkein mielin kuitenkin lähdettiin kokeilemaan. Kun lähtölistoista selvisi, että mukana on myös pumi, meidän tärkeimmäksi tehtäväksi muuntautui pärjätä pumia paremmin. Mudiz Rulez! :D

Paikalla olossa ei pitänyt olla mitään jänskättävää, mutta Ennen alokasluokan paikkaongelmien vuoksi joudun jännittämään edelleen koirien paikallapysyvyyttä. Ihan turhaan. Aina istui kuin tatti, vaikka viereinen koira nousi haistelemaan heti, kun ohjaajat olivat pysähtyneet. Koiran ohjaaja haki sen pois ja muuta jännää ei tapahtunut. Aina sai siis täyden 10 ryhmäliikkeestä.

Meidän vuoro oli viimeisenä, joten aikaa oli yllin kyllin kävellä Tamskin hallin viereisessä metsikössä ja seurata muiden suorittamista. Oli myös aikaa stressata liikkeiden suoritusjärjestystä, joka poikkesi normaalista, ja tietysti jokaisesta liikkeestä erikseen. Aina vaikutti kuitenkin ihan hyvältä ja se olikin irti pitkän aikaa kehän ulkopuolella tuomarin antaessa vielä edeltävälle koirakolle palautetta. Juteltiin siinä kehätoimitsijan ja liikeenohjaajan kanssa pääasiassa Ainasta ja mudeista, keskustelun kohteen tapittaessa minua silmiin: "Anna herkku".

Aina oli perus mudi-itsensä. Vähän mielen harhailua tapahtui, mutta pääasiassa hyvää työtä ja jaksoi tehdä liikkeet pelkällä kehupalkalla ilman hyytymistä. Enne ei ole ikinä reagoinut seuraamisessa mihinkään ulkopuolisiin koiraa vetäviin voimiin, kuten esimerkiksi lattialla oleviin tavaroihin, joten en tajunnut, että asia on Ainalle hämmentävä. Törppöjähän se katseli seuruussa, tarjosi merkin kierrossa törpön kosketusta (ikinä en ole sellaista opettanut!) ja ruudulle lähti takaviistoon lähimpää törppöä kohti. Sanottakoon varmuudeksi, että ikinä en ole ruutua treenannut muuten kuin suoraan eteenpäin :) Täytyy siis ripotella tulevissa treeneissä kaikenlaisia esineitä ympäriinsä, että oppii olemaan niistä välittämättä.

Meidän suoritus oli siis hyvin mudimainen, jolla saatiin upeat 291 pistettä eli 1. tulos ja kunniapalkinto ja sijoituttiinkin yhdeksän koiran joukosta sijalle 2. (Psst, voitettiin pumi ;)

Ohjaaja taas hämmästelee :)


Tuomari sanoi tykkäävänsä meidän yhteistyöstä, mikä ilahdutti ja kummastutti. Aika paljon haukuin koiraani liikkeiden välissä (tasoa: "Senkin mudi", "Mitä sä teet?"), mutta iloisesti asian koiralleni sanoen. Aina on hassu pikkukoira :)

Meinasin kirjoittaa, että "joku voi huomata...", mutta eihän voikaan, kun ei meidän alo-luokasta ole videota :D Tarkoituksena oli siis huomauttaa, että meillä vaihtui edestä perusasentoon tuleminen. Alokasluokassa Aina tuli suoraan vasemmalle, ja kuten videolta näkyy, nyt suoritustapa on ohjaajan takaa kiertäen perusasentoon. Tämä siksi, koska alokkaassa saatiin huomautus siitä, että Aina peruuttaa käytännössä istuen perusasentoon. Yritin sitä korjata, mutta luovuin, kun ei näyttänyt menevän paremmaksi, niin tiukkaan oli jo tapa selkärangassa. Rallya varten oltiin opeteltu takaakierto, joka erittäin kätevä myös lenkillä, niin muokkasin sitä sitten vain vähän, jotta koira tulisi perusasentoon. Aina ymmärsi asian muutamalla toistolla, vaikka välillä heittää vielä vinoon.

Ja by the way, Ainan siskonpoika muutti meidän lähelle. Sisu on syötävän suloinen ja reipas mudin alku :) Aina ei niin innostunut... :´D


Tottelee, ei tottele, tottelee...

Maaliskuun lopussa lähdettiin äkkilähdöllä Mikkelin rallytokokisoihin, kun näin ilmoituksen, jossa vielä ilmoiteltiin vapaista paikoista. Tää oli taas näitä loppuillan hyviä ideoita :D Rallyahan ei meidän tänä vuonna pitänyt tehdä, mutta ei avoimen luokan liikkeissä pitänyt meille olla mitään erityisen vaikeaa, niin tyhmää olla kisaamatta. Onko mun ajatusmaailma ihan järkevä?

Joka tapauksessa 25.3. ajeltiin Mikkelin tuttuun halliin. Tuomarina oli Minna Hillebrand, jonka avoimen luokan radoissa oli pääsääntöisesti aina hyppyeste, jonka koin meidän kohdalla ainoaksi mahdolliseksi kompastuskiveksi. Molemmat tytöt olivat kuitenkin suorittaneet muutamat harjoitukset hyvin. Enne erinomaisesti ja Ainakin lopulta ihan jees. Vieterin kanssa piti ensin saada tyttö tajuamaan, ettei tarkoitus ole hypätä pelkästään ylöspäin. Ainan ensimmäinen testisuoritus meni pilalle, koska käytin käskyä "hyppää", joka kakaran kanssa tarkoittaa suoraan ilmaan hyppäämistä. Aina kiltisti ponkaisi suoraan ylöspäin ja päätyi keskelle estettä. Oman mokani tajuttua yritin uudestaan vain toistaakseni saman tilanteen uudestaan. Muistin naurun lomassa vaihtaa sanan toiseen, mutta Aina oli jo päättänyt, että piti edelleen hypätä ylöspäin ilman, että mitenkään huomioisi maassa olevaa pikku estettä (kahden törpön väliin asetettua harjanvartta). Muutamien toistojen ja kovan nauramisen jälkeen Ainakin tajusi, että eteenpäinkin olisi hyvä katsoa :D

Ratapiirros on vieressä. Eli ei päästy esittelemään meidän hienoa estehyppyä. Ratapiirrostaa katsellessani ajattelin kuinka seuraamisvoittoista kaikki taas olikaan. Mutta sitähän rallyn alimmat luokat pääasiassa ovatkin, joten tiedä sitten mitä olin odottanut. En kuvitellut mitään asiaa meille erityisen vaikeaksi. Ainoastaan 10. kyltillä omat peruutusaskeleet veivät hyvin lähelle 9. kylttiä, minkä seurauksena koira saattaisi kiertää 9. kyltin pyydettäessä kiertämään ohjaajan takaa sivulle. Yritin siis opetella askeltamaan vähän vinoon, jotta päätyisimme sivusuunnassa hieman kauemmaksi kyltistä.

Aina oli arvottu 2. lähtijäksi. Olin jättänyt auton hallin toiseen päähän, ja koiraa hölkkäämällä hakemasta palattuani minua pyydettiin melkein heti jo kehään. Sen verran olin ehtinyt testata perusasennosta seisomista, että huomasin Ainalla olevan sellainen päivä, ettei tämä liike onnistuisi. Aina oli kiireestä sekaisin. Kuten edellisissä aksakisoissa, virettä oli varsinkin tokoilulle, Ei silti auttanut muu kuin mennä kehään. Onneksi avoimessa ei enää tarvitse yrittää setviä remmiä suorituksen aikana, muuten olisi voinut mennä huonomminkin. Aina oli taas adhd, seurasi ympäristön ärsykkeitä ja hämmästeli niitä. Onneksi ei oltu tokokokeessa ja sain äänellä koiran nopeasti matkaan, ja jatkamaan suoritusta. 10. kyltille opeteltu sivuun peruutus ei onnistunut ja jäimme hyvin lähelle 9. kylttiä. Avustin siis varmuuden vuoksi kädellä, eikä Aina meinannutkaan kiertää mitään ylimääräistä. Perusasennosta seisominen oli seuraava kyltti. Annoin käskyn ja Aina liikautti takapuoltaan aikomattakaan nostaa sitä ilmaan. Jouduin varmaan kymmenisen kertaa käskyttämään koiraa ennen kuin mudi suostui nousemaan neljälle jalalle. Joka käskyllä se kuitenkin hilasi takapuoltaan lattialla suuntaan jos toiseen selvästi tietäen, että jotain pitäisi tehdä, mutta oikean asian unohtaneena. Koira siis osaa kyllä tämän asian, todisteena se, että seuraavana päivänä ei ollut mitään ongelmaa, mutta tälle koiralle tulee joskus tällaisia blackoutteja. Uusin kyltin 11. (tiedä mitä virhepisteitä olisi tullut, jos en olisi) ja pyytäessäni seisomista avutsin kädellä. Aina seisoi, koskettaen sormiani (kontrolli 1vp) ja muuten ei ollut mitään ongelmaa. Kyltin 13. uusin myös, koska Ainan ahdh-asenne sai sen kävelemään ohitseni, kun joku tuli halliin ovesta, jota ei olisi saanut käyttää(!). En tiedä olisiko tässäkään tapauksessa paljoa pisteitä lähtenyt, mutta rallyssa on kiva, kun voi treenata koiran kanssa ihan kisatilanteessakin :) Houkutuksessa Aina hämmentyi pysähdyksiin asti vaarallisesta leijonalelusta, mutta jatkoi matkaa ja loppuviimein seurasi maaliin jo ihan nätisti. Tulokseksi saatiin 93 pistettä eli ensimmäinen avoimen luokan hyväksytty tulos. Tuomari oli kirjoittanut 1. kyltin (360 astetta vasempaan) kohdalle "superkaunis" ja kommentteihin "upeaa rintamasuunnan säilyttämistä, ohjaaminen valmista useimpiin voi-mes-luokkiin". Aina taas yllätti vireisyydestään huolimatta!

Enne taas ei yllättänyt. Edellisestä huonosta preppauksesta "viisastuneena" otin Ennen jo hyvissä ajoin treenaamaan. Ennekin oli oikein kovassa vireessä autossa istumisen jälkeen. Tehtiin seuraamista ja temppuja, ja vire tasoittui. Viimeistään siinä vaiheessa, kun en enää keksinyt mitään tekemistä ja jäätiin vaan istuksimaan puffetin tuoleille. Enne makoili rauhallisesti ja seurasi tapahtumia. Välillä tehtiin jotain pientä ja sitten taas odotettiin. Ihan siihen pisteeseen, että mietin kävisikö samanlailla kuin aikoinaan Jkl:n tokokokeessa, jossa Ee oli jo alavireessä (ensimmäisen kerran elämässään). Mutta kun lähdettiin radalle huomasin, että huoli oli turha. Enne istui nätisti lähdössä ja "seuraa"-käskyn kuuluessa se iloisesti häntä tötteröllä, ylöspäin tapittaen askelti mukana. Olen koirani opettanut seuraamaan tokomaisesti ilman kehuja. Rallyssa saisi kehua, joten tuntui oudolta olla puhumatta koiralle. Enne seurasi niiin hienosti ja tarkkaavaisesti, ja minä ajattelin useampaan otteeseen, että pitääkö tätä koiraa ollenkaan kehua, kun ei väsymisen merkkejä näkynyt. Lopulta kokeilin kehumista rauhallisesti, josta seurauksena Enne otti yhden harppauksen sillä ilmeellä, että palkka taitaa olla tulossa. Äkkiä koira takaisin käskyn alle ja suoritus jatkui. Enne ei missään vaiheessa lopettanut tarkkaa työskentelyään, eikä houkutuksessakaan vilkaistu kertaakaan muualla. Kyltiltä 1. sai tuomarin huomautuksen "hyvin sujuva" ja kyltiltä 11. maininnan "hieno". Kommentteihin "kaunista rintamasuunnan säilyttämistä, olipa kaunis rata". Näin ollen Enne sai 100 pistettä ja voitettiin avoin luokka. Enne puspus  <3

Yök, pusuja.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Jyväskylä 4.3.17

Oltiin pitkästä aikaa kisatunnelmissa, kun muutaman kuukauden kisatauon jälkeen ajeltiin aamusta Ainan kanssa Jattilaan. Pitkästä aikaa mahassa hieman kipristi kisajännitys, mitä harvemmin enää agilitykisoissa on. Kaikki on jo niin tuttua: Ainalla ei juoksarit onnistu edelleenkään ja Ennen kanssa kisaaminen on mitä on.

Olin ilmoittanut molemmat koirat lauantaille, ja aamusta oli tarkoitus hakea Ainan kanssa kolme hylkyä edellä mainittujen juoksareiden takia. Rataprofiili oli Mikkilän Sarin perus ykkösten rata. Pidän Mikkilän radoista muutenkin. Toisena esteenä oli puomi, josta ajattelin, että siihenhän meidän rata päättyykin, kun Aina ei kontaktia ota :p En kuitenkaan huomannut tuomarin nostavan kättään (vaikka kontakti olikin huono), joten annoin tykinkuulan jatkaa matkaansa. Muilla esteillä ei ongelmaa (vaikka Ainan kääntymiset kaartaa vielä varsin laajasti), joten saatiinkin radalta viimeinen LUVA ja näin ollen SERT ja siirryttiin kakkosiin! Alla meidän vika 1. luokan rata :)


B- ja C-rata siirtyivät siis seuraavan päivän kakkosiin, joten Aina lähti odottelemaan seuraavaa päivää kotia. Kakkosissa ei ollut tavoitteita, joten siinä kävi niin kuin arvelinkin. Eli kaksi hylkyä ensimmäisistä 2. luokan starteista. Vähän saan anteeksi, koska ensimmäiselle radalle en ehtinyt rataantutustumiseen ollenkaan luokan ollessa noin 30 minuuttia ajoissa :D Tulipa testattua miten ohjaaminen sujuu, kun rataantutustuminen käsittää kuuden edellä menevän koiran suorituksen seuraamisen. Vastaus: Ei hyvin :D Koiran virekin oli oman kiireisen olon johdosta ylikorkea. Toinen rata olikin paljon parempi: Aan kontakti näytti superhyvältä ja ilman korkeasta vireestä johtuvaa aivottomuuden ilmiötä kepeillä olisi vahingossa voinut nollakin tupsahtaa plakkariin (jos kuvitellaan, että puomin kontakti olisi sattunut osumaan tassujen kohdalle;). Treenivinkkinä itselle muistiin takaaleikkaukset, kun niitä ei oikein vielä ymmärretä.

Ainan kanssa kisaaminen on jollain tavalla vapauttavaa, koska itse en ole asettanut paineita meidän touhuilulle. Siksi meidän monet saavuttamamme hylätyt tulokset ei oikeastaan harmita edes perfektionisti ohjaajaa :) Kakkosista video alla.


Ennen kanssa käytiin lauantaina iltapäivästä kahdella radalla. Ensimmäisenä startattiin yhdellä agiradalla ja toinen oli hyppyrata, jos vaikka se viimeinen SERT-H tupsahtaisi eteemme. Enne on ensimmäisellä radalla yleensä ylivireessä, minkä vuoksi hyppyrataa ennen olin ilmoittanut meidät "lämmittely" agilityradalle. Tuomarina oli Sami Topra. Agilityrataa en enää näin pitkän ajan jälkeen enää muista. Se ei ollut huono, mutta yksi rima taisi tulla alas ja keinulta lähdettiin ennen aikoja. Tulos siis 10vp. Ihan hyvä fiilis oli kuitenkin radan jälkeen. Enne vaikutti olevan varsin hyvässä vireessä ja itsellä ei ollut mitään suuria tavoitteita ratojen suhteen.

Hyppyrata oli ihan kivannäköinen, ei mikään tapporata tai rata, jolla olisi kauhea kiire ehtiä jonnekin, mutta semmoinen normi "hallitusti hyvä tulee". Ennen kanssa pelkään jokaista rimaa, joten siinä mielessä hyppyrata ei ole meidän vahvuus. Tiesin kuitenkin, ettei tämänkään radan pitäisi olla meille mahdoton, mutta tässä vaiheessa on oppinut huonon tavan olemaan luottamatta siihen, että meidän jotain "pitäisi" osata. Virettä oli koirassa, minkä huomaa siitä, että meinaa lähteä radalle ennen lupaa :) Siinä vaiheessa ajatus kävi mielessä, että vire korkea, ei onnistu. Enne jaksoi keskittyä kuitenkin rimojen yli pääsemiseen, eikä ohjaajakaan suuremmalti töpeksinyt (vaikka parannettavaa selvästi olisi), joten tulokseksi saatiin nolla! Jäähdyttelylenkillä mielessä vain surrasi tietämättömyys siistä tekeekö joku nopeamman radan. Koska me pystyttiin, niin varmasti muutkin. Mutta oltiin nopeimpia ja voitettiin! Saatiin SERT-H ja Ennestä FI AVA-H! Yksi Ennen elämään asetettu tavoite oli saavutettu, ja ennen kuin raitapaita ehti täyttää edes 5 vuotta! Enne on <3  Toinen tavoite on vielä saavuttamatta, nimittäin yksilö SM:hin osallistuminen, mutta sen saavuttamiseen tarvitsee ohjaajan tehdä jotain omalle ohjaamiselleen ;)

Viimeiseksi Ennen valioitumisrata, olkaa hyvä :)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kennelnimi

Kennelliitto vahvisti tammikuun alussa hakemani kasvattajanimen.

YER OMEN

Nimi tulee skotlantilaisesta kirjoitusasusta sanalle 'your' sekä englantilaisesta osasta 'omen'. Suomennettuna siis Sinun Enteesi. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus ryhtyä kasvattamaan ainakin bordercollieita, ehkä myös muita rotuja (mudi?). Bordercollie on kuitenkin SE rotu, jonka jalostustyöstä olen erityisesti kiinnostunut.

Enneä mietin pitkään kantanartuksi, mutta eri syiden takia olen luopunut kokonaan ajatuksesta saada itselleni toinen bordercollie Ennen pennusta. Voi siis mennä hyvän aikaa ennen kuin kasvattajanimelle on käyttöä.

Kasvatustavoitteista tai muista en ala tähän kirjoittamaan. Kun syntyy tarve purkaa ajatukseni paperille, niin sitä varten löytyy tulevaisuudessa oma sivunsa.