Enne oli viimeisen kerran tallihommissa 3. päivä. Hyvin osaa olla heppojen ja kissojen kanssa, vaikka vähän turhan innokkaasti yrittää kissoihin tehdä tuttavuutta. Pari kertaa sai taas Wandalta läpsyjä, kun kissa ihan nätisti huomautti, ettei parane liehitellä naaman edessä. Enne on niin huvittava! Se on aina heittämässä jokaisen olennon eteen selälleen. Varmasti kuvittelee, että kaikkia tarvitsee mielistellä. Vaikka on se muutamalle koiralle jo haukkunut, mutta ei taisi sekin olla vain leikkihaukkua, koska toinen oli aloittanut. Tänäänkin kohdattiin ärhäkkä mitteli, joka rähisi ja riuhtoi remmissä. Enne käveli iloisena ja häntä pystyssä ohitse tietysti myöskin kiskoen, kun olisi halunnut tervehtiä. Kerran haukahti (tai murahti, tyttö kun ei ole ihan selvä vielä äänissään), muttei muuten sanonut mitään. Toivottavasti ei sanokaan.
3. päivä tapahtui myös ikävä asia, kun poni potkaisi minua jalkaan ja ollaan edelleen vähän toipilaana. Pari päivää kävely oli aika heikoilla, niin piti koiraa käyttää ihan lyhyitä lenkkejä. Suurin piirtein pyörähdettiin pihassa ja tultiin sisälle, mutta näitä tehtiin paljon. Ei näyttänyt haittaavan paljoakaan.
Ennen olemassa olo ei ole vielä ärsyttänyt kertaakaan (kuten ei pitäisikään), mutta kyllä oli hermot kireällä, kun jalka ei toiminut ja Enne kun ei vielä osaa kävellä hihnassa minun mielestäni tarpeeksi hyvin. Eipä ole koiran syy, enkä tytölle huutanutkaan, mutta mielessä ajattelin, että voi kun ei olisi tällaista kiusankappaletta. Jalan parantuessa tämäkin tunne hävisi.
Viime viikonloppuna sisko tuli käymään, joten Enne tapasi ensimmäistä kertaa kummitätinsä. Ei varmasti tarvitse kertoa, miten tutustuminen meni. Perjantaiksi ja lauantaiksi olin lupautunut makkaranpaistoon koulutapahtumaan, mutta ei siellä sitten tarvittukaan apua. Perjantai-iltana käytiin tapahtumapaikalla, jonne saapui parituntisen aikana paljon meluavia opiskelijoita. Enne oli meillä mukana, jota kaduin ensin, mutta loppujen lopuksi se oli ihan hyvä kokemus.
Lauantaina lähdettiin Vertaalaan ja tultiin sunnuntai-iltana pois. Jalan kannalta oli helpottavaa, koska lauantaina tehdyn 'vaativan' liikuntasuorituksen (kävelin n. 30 min nilkansyvyisessä hangessa) jälkeen polvi oli kipeytynyt, vaikkei se ollut valittanut olemassa olostaan sunnuntain jälkeen. Enne alkaa olla jo melkein Tiitun korkuinen, vaikka painaakin vain noin puolet Tiitun painosta.
Mitään ihmeellisempää ei ole tapahtunut. En tiedä onko tämä jo kerrottu, kun päivät vähän sekoavat, kun monta viikkoa yrittää kirjoittaa kerralla, mutta käytiin joku päivä Ennen kanssa keskustassa kävelemässä. Ja todella nätisti kuunteli kaupan pihassa ja pystyin siinä kouluttamaan. Enempää en muista, mutta oli kyllä mahtava tunne, kun pentu tapittaa silmiin, kun ihan vierestä kävelee lapsia.
Tänäänkin käytiin keskustassa pyörimässä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä jäälle kävelemään, mutta valitettavasti Enne on ruvennut vaanimaan autoja, niin ajattelin, että parempi vain kävellä tietä eteenpäin. Muutenkin tuli paljon enemmän ihmisten ohittamista kuin normaalisti. Ensin Enne olisi tietysti halunnut tervehtiä kaikkia, mutta lopulta ei enää edes yrittänyt rynnätä tervehtimään. Katsoi kyllä yleensä vastaantulijaa, mutta askeleet eivät horjuneet väärälle puolelle jalkakäytävää. Autojakaan ei enää vaaninut ollenkaan loppumatkalla vaan niitäkin vain katsoi ja jatkoi eteenpäin, vaikka autot kiisivätkin ohi. Kolme kertaa lenkin aikana lähti kyllä auton perään. Kaksi kertaa huusin nimeltä, eikä remmi kerennyt edes kiristyä, kun kääntyi jo luokse. Kolmannella kerralla ärähdin, kun siinä tilanteessa juoksi minua vastaan, eikä poispäin. Ei säikähtänyt tästä käytöksestä vaan katsoi suoraan silmiin. Ihmetteliköhän, miksi hänen huvinsa oli taas kielletty? Toivottavasti onnistun kitkemään tämän tavan pois. Jos pahentuu, niin pitää alkaa kysymään neuvoa.
Uusia asioita Ennen ansioluetteloon: istu, maahan ja seiso sujuu jo ihan ok. Tietysti pilkunviilausta löytyy. Ainakin istua osaa paikallaan, joka on todistettu sillä, että pystyin käymään piilottamassa lelun ja Ennen tassut eivät liikahtaneetkaan paikaltaan. Lusikan osaa ottaa ihan nätisti suuhunsa, mutta en vieläkään lisää käskysanaa, koska edelleen pitäisi varmempi olla. Keilaukseen pitäisi alkaa lisätä välimatkaa ja keiloja. Leikkiessä tuo välillä todella hyvin käteen lelun, mutta on pennun omasta mielentilasta kiinni. Irti päästää lenkilläkin nätisti ja pudottaa roskan maahan, jos kiittää :) Ainakaan, jos ei ole liian kiinnostava asia. On saanut kannella useimpia tavaroita jonkun aikaa ennen kuin leikkiminen alkaa haitata kävelyä. Ja viimeisenä osaa laittaa etutassut kuppiin ja pyöriä siinä niin, että on aina tokon perusasennossa (toisaalta seisoen, mutta kumminkin). Koske- käsky on jotenkin hallussa eli painaa kuonon sormiin, jossa pitää sen paikallaan. Tämä ei ole Ennen mielestä kovinkaan kiinnostava temppu, joten sen toteutus on hieman horjuvaa. Ja edelleen paperimakaaminen edistyy sekä esineen kiertäminen leikkiessä. Edelleen olen sitä mieltä, että tästä pennusta ei voi tulla muuta kuin hyvä agilitykoira, kun kaikenlainen kiipeily innostaa :)
Sattui yhtenä aamuna tällainen tapaus hauska tapaus: Sänkyni on sen verran matala, että Enne pystyy aika hyvin leukaa pahemmin nostamatta laskemaan päänsä patjalle. Herään tunteeseen, että joku katsoo ja silmäni avatessa huomaan Ennen tuijottavan naaman :) Ensin tuli tietoisuus ja vasta jälkeenpäin "Hui!". Ennekin peruutti pari askelta, kun kavahdin hieman taaksepäin :) Toivottavasti ei ota tavaksi säikytellä hereille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti