perjantai 14. joulukuuta 2012

Tilanteen nollaus

En ole ajatellut, että olisin vaatinut pennulta mitään. Eilen keskustelin kasvattajan kanssa ja huomasin, että käytöksestäni oli tainnut tulla yliyrittämisen piirteitä. On niin paljon kaikkea, mitä haluaisi pennun kanssa tehdä ja kokea :) Evestä oli paljon apua ja huomasin ajatelleeni enemmän mitä kaikkea Enne ei tee sen sijasta, että ajattelisin mitä kaikkea se tekee.  Tahdon vähän liikaa analysoida mitä kaikkea Enne miettii, vaikkei sitä oikeastaan voi tietää, joten olen nyt antanut kokonaan olla. Se on hieno pentu, joten päätin, että unohdetaan kaikki ja vaan oleillaan ainakin jouluun asti. Evelle kiitokset!

Enne on ollut hienosti yksinään, kun olen käynyt postissa tai keskiviikkona, kun vein auton huoltoon. Leikitän ennen lähtöä ja sitten rauhoitutaan, joten luultavasti nukkuu koko sen ajan kun olen poissa. Keskiviikkona imuroin ja vähän kummastutti ääni, mutta on niin hiljainen imuri, ettei varsinaisesti pelännyt. Kävi vähän nuuhkaisemassa muuten repi leluaan seuraillen tapahtumia. Kateltiin keskiviikkoiltana televisiotakin ja Enne katseli pientä ruutua hyvin kummissaan käännellen päätään. Oikein suloinen :)

Käsittelytreenejä ollaan tehty, vaikka Enne näyttää nauttivan kosketuksesta muutenkin. Sitten tehdään kontaktitreenejä ja leikitään useasti päivän aikana muutama vetoharjoitus tai palloheitto, kuten kasvattaja neuvoi. Leikin aloittaminen pitää vain katsoa, että leikkii omilla leluillaan eikä matonreunalla. Jos aloittaa leikkimisen tyhjästä on usein mielenkiinnoton, eikä viitsi silloin huomioida, kun leikkii jollakin kielletyllä.

Näiden lisäksi kynsien leikkaamisen ja harjauksen opettelua. Kaikkea normaalia opetellaan ja unohdetaan paikoissa käyminen.

Tänään 9 viikko- synttärit :) Käytiin metsässä kävelemässä ja tuli kohtalaisen kokoinen puunrunko vastaan. Enne sitten yritti yli, vaikka olisi päässyt alikin vähän ryömimällä. Oli oikein ylpeä itsestään, kun hyppäsi rungolta alas. Häntä pysytssä ravasi onnellisena ohitseni :)


Maailman paras lelu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti